Joutavainen vastaa: Kuolevan kuun vastaukset

"Tulkaa suku suuni pääll, heimo hengen lähtiessä, tulkaa velloit vettä myöte, siaret somerta myöte". 

tietäjä Joutavaiselta voipi kysyä kaikesta kuolemaan, suruun, tuonilmaiseen, sieluihin ja suomalaiseen kansanuskoon liittyvästä.

"Jo ne on männeet silmistäni, vaa ei oo männeet mielestäni, syämmell on syyvessäni, maatess on maksoissani, käen pääll on kävvessäni".

SUOMALAINEN JA URALILAINEN KUOLINPERINNE

1. kuolemaan liittyviä tapoja voidaan pitää yhtenä vanhimmista uskonnollisen

eli tunteisiin perustuvan käyttäytymisen muodoista (kuolleita poikasiaan kantavat

apinaemot).

2. tapojen ikää voidaan arvioida sanan kuolema vuosituhansia vanhasta uralilaisesta

juuresta (suomen kuolla, viron koolda, marin kole, mordvan kuloms, udmurtin

kulini, komin kulni, mansin xol, hantin xat, unkarin hal, nenetsin xa, enetsin ka,

selkupin qu, nganasanin kua, kamassin ku, kantauralin kola).

3. kuolemaan liittyvien tapojen tarkoitus on selittää tapahtunutta ja helpottaa läheisen

poistumisen aiheuttamaa surua ja hämmennystä ("miksi").

4. suremisen lisäksi halutaan varmistaa sielujen eli ihmisen näkymättömien osasten

oikeaa kohtelua ja matkaa eteenpäin (kuolinnuken laatiminen jälleensyntyvän sielun

sijaksi).

5. sielu-uskoon on sekoittunut monia eri aikakausilta ja kansoilta peräisin olevia tapoja

(alkujaan jokaisella heimolla omat tapansa).

6. vanhimpana perinteenä voitanee pitää kantauralilaisten heimojen totemistisia

käsityksiä (sielun yhtyminen heimon perustajaan ja pyhään eläimeen (karhu-henki)

jolloin kaikista maan päällä kulkevista karhuista tulee sukulaisten sielujen kantajia).

7. totemistiset perinteet jatkuivat pisimpään peijaistavoissa eli pyhien eläinten kohtelussa (karhun kallon nostaminen heimon syntypuuna pidettyyn honkaan, 

luiden järjestäminen tai hautaaminen puun juurelle).

8. puiden lähelle hautaamista, luurangon varjelemista ja heimon mukaan hautaamista

voidaan pitää vanhimpien tunnettujen hautatapojen jäänteinä ("honkapuu urosten luita,

koivu vanhan vaimon luita").

9. totemistista perinnettä seurasivat ihmiskeskeisemmät käsitykset peilikuvamaista

maailmaa tai varjomaailmaa muistuttavasta tuonilmaisesta jonne sielut jäävät asumaan

tai odottamaan jälleensyntymistä (varjojen maa, toinen puoli).

10. tuonilmaiseen liittyviä käsityksiä voidaan jakaa sielujen asuin, jälleensyntymis

tai vaelluspaikan mukaan (vaarat, järvet, jokien suut, saaret, kuu, päivä, tähdet).

11. heimojen uskomuksia yhistää kuvaukset tuonilmaisen luonteesta (elämä jatkuu

yhenlaisena, omien joukossa eläen, omista tavoista kiinni pitäen).

12. tuonilmaisen lisäksi sieluja yhistetään erilaisten henkiolentojen asuttamiin

olevaisuuden tasoihin (lintusielun saapuminen ylisestä, varjosielun saapuminen

kuusta, jälleensyntyvän sielun saapuminen päivän säteessä, sairastuneen sielun

noutaminen alisesta).

13. aliseen ja yliseen liittyviä uskomuksia voidaan pitää noitien harjoittaman työn

ilmentyminä (ei välttämättä edusta koko heimon ajatuksia).

14. maan suuntaisempaa eli läheisempää perinnettä edustaa erilaiset paikalliset 

tuonelat ja saivot ja heimojen maihin ja vesistöihin yhistetyt rajamaat (suuren 

meren eli järven tuolla puolen sijaitseva kuolleiden maa, verisen joen tuolla puolen

sijaitseva peurojen maa).

15. sielu-uskon taustalta voidaan löytää erilaisia haluja (sielujen saattaminen ja 

oikea kohtelu, suvun jatkumisen eli jälleensyntymisen varmistaminen, eläväisten

suojeleminen vääryyttä kokeneiden levottomilta hengiltä).

16. henkisielua ja varjosielua voidaan pitää näiden halujen tärkeimpinä ilmentyminä.

17. tuonilmaiseen liittyviä käsityksiä voidaan ymmärtää sielujen kuoleman jälkeen

suorittamista matkoista (varjosielu matkaa kuuhun tai ui pohjoisessa sijaitsevaan

kuolleiden maahan, henkisielu lentää ylisessä tai etelässä elävän heimon perustajan

eli suojelushengen luokse).

18. toisen tulkinnan mukaan pääsielut edustavat vanhempien sieluja (is-sielu, 

vrt. isä, vrt. as-joki eli ob-joki).

19. sieluihin liittyvien käsitysten kirjo tekee kuoleman jälkeisistä uskomuksista

jännittäviä ja monimuotoisia (ihminen voi elää elämänsä uudestaan tuonilmaisessa,

henkensä voi syntyä sukulaislapseen, henkensä voi muuttua palvotuksi haltijaksi

tai hyväntahtoiseksi suojelushengeksi, henkensä voi muuttua harhailevaksi tai

vahingolliseksi hengeksi, henkensä voi muuttua metsän tai veden hengeksi, 

henkensä voi muuttua maanpäälliseksi eläimeksi, linnuksi tai hyönteiseksi).

20. kaikkia käsityksiä yhistää ajatus elämän jatkumisesta.

21. sielukäsitysten monimuotoisuus heijastuu hautatapoihin (puuhun, puun alle, 

puiden väliin, lavalle, maan alle, maan pinnalle, ruuheen, rekeen, katoksen alle, niemeen, joen törmälle, saareen, vaaran rinteelle, vaaran laelle, kivien alle, kivien

väliin, luolaan, rotkoon).

22. hautatapojen kirjoa voidaan yrittää selittää heimojen mukaan (kantauralilaisten

haudat, myöhemmin idästä tai etelästä tulleiden haudat), vuodenajan mukaan 

(kesällä maahan, talvella lumeen tai puuhun) ja liikkuvan elämäntavan mukaan

(jutaamassa kuolleet, talvikylässä kuolleet).

23. tapoja yhistää ajatus hautojen väliaikaisesta luonteesta (pidetä erityisen tärkeinä,

"eiväthän henget siellä asu").

24. kotoperäisinä tapoina voidaan pitää omien joukkoon hautaamista (perhekalmistot,

hautarekien letkat), nahkoihin tai tuoheen käärimistä (heimon syntypuun kuoreen),

sukupuolen ja polven mukaan hautaamista (vanhat hautaavat vanhan, naiset naisen),

samana päivänä hautaamista (ennen päivänlaskua) ja sielujen saattamiseen liittyviä

tapoja (ruokien ja tavaroiden jättäminen haudalle, reen kääntäminen pohjoista kohti).

25. koivuntuoheen käärimistä voidaan pitää jäänteenä vanhemmasta puuhun tai puun

juurelle hautaamisesta (vrt. komien oma puu-perinne (as pu), vrt. istukan ja jälkeisten

ripustaminen puuhun, vrt. kuollinnuken ripustaminen puuhun, kaikille tavoille löytyy

maa-vastineet).

26. vieraisiin tapoihin kuuluu arkkujen käyttäminen, metalliesineiden käyttäminen,

kynttilöiden käyttäminen, syvät maahaudat, polttohaudat, suuret kiviröykkiöhaudat,

suuret kumpuhaudat, venehaudat (ruuhella peittäminen kotoperäistä), rivihaudat,

suuret hautakivet (pienillä kivillä peittäminen kotoperäistä), yleiset hautausmaat

(vieraiden keskelle hautaaminen), yleiset muistajaiset (vieraiden osallistuminen),

pappien osallistuminen (perheen / suvun sisäinen tapahtuma) ja juhlapyhiin tai

kalenteriin sidotut ajoitukset (edustavat vierasta ajanlaskua).

27. haudoilla käymisen vanhempana tarkoituksena voidaan pitää varjosielun (hantin

ils) saattamista kuolleiden maahan (kerran vuodessa tai ohi kuljettaessa käyminen,

käynnit lopetetaan sielun päästyä tuonilmaiseen).

28. kotoperäinen muisteleminen tapahtuu enimmäkseen kotona ("lähellä pitäminen").

29. muistelun keskipisteenä toimii jälleensyntyvän sielun sijaksi väsätty kuolinnukke

(sielun uskotaan siirtyvän nukkeen kuolleelta otetun hiustupsun mukana, tupsu nukkea

vanhempaa perinnettä, vrt. uskomukset hiuksista henkisielun sijana).

30. kuolinnukkea (nenetsin pytarma) kohdellaan kuin perheenjäsentä (puetaan omiin

vaatteisiin, syö perheen kanssa, laitetaan nukkumaan omalle paikalleen).

31. kuolinnukessa elävän hengen uskotaan siirtyvän seuraavaan sukuun syntyvään

lapseen (hengen poistuttua nukke haudataan, poltetaan, laitetaan pyhään vakkaan

tai viedään sukupyhäkköön).

32. sukupyhäkköön vietyjä nukkeja palvellaan muiden haltijoiden tavoin (haltijoiksi

muuttuvat sukulaisten henget).

33. lasten hiuksiin siirtyviä henkisieluja (mansin lili) pidetään heimon perustajan eli

suojelushengen eli toteemin ilmentyminä (reponen=revon lapsenlapset).

34. henkisielujen ja suojelushenkien sijoiksi on laadittu erilaisia koruja ja riipuksia

(vanhemmissa haudoissa eläinten hampaista, kynsistä, nokista tai muista osista

laaditut korut).

35. jälleensyntymiseen liittyvät uskomukset ovat luonteeltaan väliaikaisia 

("ihminen elää niin kauan kun hänet muistetaan").

36. ihmisen itsensä ei uskota syntyvän uudestaan vaan henkensä, hyveensä tai

olemuksensa (lapsissa nähdyt tutut piirteet).

37. kuolinnukkejen lisäksi on noudatettu erilaisia suruaikaan liittyviä tapoja 

(kuolleiden nimien vältteleminen, kiertoilmaisujen käyttäminen ("peitetty emoni"),

lettien kääntäminen etupuolelle, huivien kääntäminen nurin).

38. suruajan kestoa voidaan yhistää sukupuoleen eli sielujen määrään (4-5kk) tai

vuoden vaihtumiseen (lopetetaan pyhien lintujen saapuessa tai lähtiessä, 

vrt. tuonen kurjet, tuonen joutsenet).

39. vanhoina suremisen muotoina voidaan pitää kuolleen korujen ja vaatteiden

säilyttämistä ja käyttämistä (pidetään kunnes "tippuvat maahan" tai "kuluvat puhki").

40. muistajaisten vanhempia muotoja edustaa enteiden (lintu, perhonen) ja unien

mukaan järjestetyt vaatimattomat menot (yhessä syöminen, kuolleen osan antaminen).

41. sukulaisten henkien uskotaan olevan läsnä kaikkialla ja auttavan jälkeläisiään

("kuten heitäkin oli autettu", voivat liikkua vapaasti perheen tai suvun mailla, 

toisen käsityksen mukaan sidottuja saivoihin tai hiitoihin).

42. sukulaisten henkiä voidaan jakaa muistissa pysyneisiin (kenet tunsit, kenen

laulun kuulit) ja unholaan painuneisiin (jälkimmäiset arvaamattomia).

43. kuolemaa itseään ei pelätä (ei pidetä loppuna). 

44. pelkoa aiheuttavat tautien henget, levottomat henget, oudolla tavalla kuoleminen 

ja kaukana kotoa kuoleminen (kaikki mikä voisi estää jälleensyntymisen).

45. itsemurhaan suhtaudutaan iän mukaan (nuoren tekemää oudoksutaan ja pidetään

vahingollisten henkien tai varjosielu itsen aiheuttamana, omaan rauhaan hakeutuvaa

vanhusta pidetään luonnollisena käyttäytymisenä, hantin "tom polok monos",

hän meni toiselle puolelle).

HENKI

1. ihmisen mielentilaa yhistetään sielujen liikkeisiin 

(surullisen sielu "pudonnut maanrakoon" tai 

"karannut taivaalle").

2. jälleensyntyvän sielun uskotaan siirtyvän kuoleman 

jälkeen seuraavaan sukuun syntyvään lapseen.

3. varjosielun uskotaan matkaavan jokea pitkin meren 

syvyyksiin, elävän siellä saman ajan mitä ihminen eli 

maan päällä, muuttuvan kovakuoriaiseksi ja katoavan.

4. kuolleiden sielujen uskotaan liikkuvan jokia pitkin 

(talvella koputetaan jäitä "etteivät matkaisi väärään 

suuntaan").

5. henkisielu löylyn uskotaan poistuvan ihmisestä 

viimeisen henkäyksen mukana (vepsän löl, viron leil 

(henki), liivin läul, saamen liewla (höyry), udmurtin 

lul (henkäys), komin lol (elämä), mansin lili (hengitys), 

hantin lil (henkisielu), unkarin lelek).

6. henkisielujen uskotaan elävän hiuksissa (miksi 

hiuksista pidetään hyvää huolta, pestään, letitetään, 

rasvataan).

7. jälleensyntyvien sielujen uskotaan elävän luissa tai 

kalloissa (eläinten luut haudataan, ripustetaan puihin 

tai laitetaan veteen, "jotta palaisivat takaisin").

8. sielujen uskotaan liikkuvan hyönteisten hahmossa 

(katossa piilotteleva sielukärpänen, "tulee kuoleman 

hetkellä").

9. sielujen uskotaan voivan palata rakkaina 

pidettyihin lemmikkeihin (lemmikit myöhäistä 

perinnettä, vrt. metsän eläimet).

10. "suus kiinni ettei sielus karkaa" (sanonta).

11. sielujen uskotaan puhuvan "eläinten ja lintujen 

kielellä" (vrt. lintusielut, suojelushenget).

12. sielujen uskotaan nousevan maan alta "kevään 

ensimmäisissä ruohonkorsissa".

13. kuolleen hengen uskotaan liikkuvan vanhoilla 

asuinmaillaan kuoleman jälkeen (toisen tiedon 

mukaan pysyttelee kotitalossa, hengelle laitetaan 

ruokaa ja vettä).

14. sieluilla uskotaan olevan yhteys synnyin ja 

kuolinpaikkaan (molempia pidetään pyhinä, 

rajapaikkoja).

15. kynsiä pidetään yhtenä henkisielun eli 

elinvoiman ilmentymistä (kasvavat hiusten lailla, 

pidetään tallessa, laitetaan hautaan).

16. ihmisen neljänä sieluna pidetään varjosielua 

(jää haudalle), lintusielua (matkaa aliseen linnun 

hahmossa), unisielua (liikkuu unissa) ja henkisielua 

eli jälleensyntyvää sielua (siirtyy kuolinnukkeen ja 

sen jälkeen ensimmäiseen samaa sukupuolta olevaan

sukulaislapseen).

17. yöperhosia (koi) yhistetään sieluihin (kalpeita, 

liikkuvat öisin, pyrkivät valoa kohti).

18. varjosielun uskotaan kiertävän kuoleman 

jälkeen paikat joissa ihminen vieraili elämänsä 

aikana (toisen tiedon mukaan paikat joissa vietti 

eniten aikaa).

19. varjosielun uskotaan näyttäytyvän läheisille 

ennen kuolemaa (pidetään kaksoisolentona).

20. varjosielun uskotaan voivan ottaa linnun ja 

oravan hahmon (vrt. lintusielu, oravasielu).

21. kuolleen hengen uskotaan käyvän kotona 

"niin kauan kun liha maatuu maassa".

22. keskeneräisten asioiden ja sanomattomien 

sanojen uskotaan jäävän vaivaamaan kuolleita 

(pyritään selvittämään).

23. henkisielun uskotaan oleskelevan rinnan alla 

("missä lämmittää luita", kuoleman hetkellä lähtee 

"luijen seämestä").

24. henkisielun uskotaan "vierivän" ja "menevän 

tupehuksiin". 

25. hantit pitävät ihmisen sieluina henkisielu liliä 

(viimeinen henkäys, häviää kuoleman jälkeen), 

hahmosielu isiä (ei häviä kuolemassa) ja varjohaamua 

(elää ihmisestä erillään, näyttäytyy etiäisinä).

26. jälleensyntyvän sielun uskotaan elävän 

tuonilmaisessa saman ajan mitä ihminen eli

maan päällä, nuorenevan vuosi vuodelta ja 

syntyvän lopulta takaisin pienenä lapsena 

(vrt. sukulaislapsena).

27. obinugrilaisten mukaan miehillä on viisi 

sielua ja naisilla neljä.

28. obinugrilaisten sieluihin kuuluu varjosielu 

(muuttuu haamuksi), kaksoisolentosielu (jatkaa 

elämää lähimmäisten kanssa), henkisielu (nousee 

yliseen viimeisen henkäyksen mukana), jälleensyntyvä 

sielu (syntyy seuraavaan lapseen) ja sielulintu 

(saapuu päivän suunnasta ja antaa lapselle elämän, 

kuoleman jälkeen lentää takaisin päivään).

29. obinugrilaisten mukaan jälleensyntyvä sielu 

palaa pyhänä pidetyn eläimen hahmossa ja turvaa 

suvun jatkumisen (peura, pöllö, sammakko, sisilisko).

30. kuolleen hengen uskotaan oleskelevan pöydän alla 

(varotaan potkimasta, poltetaan tulta läpi yön, 

"jotta näkee liikkua").

31. sielujen uskotaan liikkuvan perhosten hahmossa 

(pienet lasten sieluja).

32. perhossieluja ei tule koskettaa (hauraita).

33. kuolleiden uskotaan näyttäytyvän pihaan saapuvina 

lintuina.

34. selkupit kutsuvat sieluja nimin il (elinvoima,

vrt. ilo, ilta), lotar (varjosielu, jatkaa elämää 

tuonilmaisessa) ja tös (ulkoinen sielu, pehmentää 

matkaa tuonilmaiseen).

35. selkupit kutsuvat jäämerta varjojen mereksi 

(lotar tsos, vrt. lotta).

36. selkuppien mukaan sielut uivat varjojen mereen 

jokea pitkin (joen suulla sieluja vaanii vahingolliset 

henget, mereen päästessään kuolevat eli siirtyvät 

tuonilmaiseen).

37. ihmisen sieluina pidetään henkeä (hengitys, 

elonmerkit), sielulintua (pakeneva henki), hahmoa 

(kehon ulkopuolella oleva vapaasielu), itseä 

(varjosielu) ja onnea (näkymätön suojelushenki).

38. henkisielua yhistetään nykimiseen (elohiiri, 

iholindu, värviäinen).

39. henkisielua yhistetään tykytykseen (vaima, 

vaimanen, vaibma, vrt. sydänsielu).

40. henkisielua pidetään "elämää ylläpitävänä 

voimana".

41. henkisielun uskotaan siirtyvän synnytyksessä

emosta lapseen (poistuvan viimeisessä 

henkäyksessä).

42. varjosielun uskotaan antavan ihmiselle muistin, 

tajunnan ja yksilöllisyyden.

43. varjosielun uskotaan poistuvan sairauden aikana, 

liikkuvan vapaasti ihmisen nukkuessa, jatkavan 

elämää kuoleman jälkeen (muisto, unet) ja antavan 

ymmärryksen seuraavalle sukuun syntyvälle lapselle.

44. ihmisen sielujen uskotaan elävän vatsanpohjassa, 

päässä ja sydämen kohdalla (vrt. tunteet, ajatukset, 

syke).

45. mordvalaisten mukaan neito menettää miehelle

mennessään sorsasielunsa (sorz) ja saa tilalle "kylmiltä 

mailta lentävän hohtavan naisensielun" (kutsutaan 

myös käkisieluksi, pysyy kuolemaan asti).

46. mordvalaiset kutsuvat sieluja sanoilla ojme / vajmä 

(valoisa henki joka siirtyy lapseen kuoleman jälkeen, 

voi ilmestyä sinisenä usvana), arne (henkisielu, elinvoima), 

topatsa / tsopatsa (hahmosielu, näyttäytyy unissa ja 

valveilla, joskus lintuna, läsnä muistajaisissa) ja sulej 

(varjosielu, kutsutaan juurettomaksi, oksattomaksi 

ja suvuttomaksi).

47. sielujen uskotaan liikkuvan liekkien ja tulen 

hahmossa.

48. komien mukaan kuolema johtuu "hengittävän 

sielun" poistumisesta (lov petem).

49. komien mukaan ihminen hajoaa kuoleman hetkellä 

kolmeen osaan (soj (ruumis), lov (hengittävä sielu) 

ja ort (varjosielu)).

50. komien mukaan kuolleen henki "matkaa kauas 

sukulaisten luokse" ja toisaalta "pysyttelee haudalla" 

(vrt. kaksi eri henkeä).

51. komien mukaan sukulaisten henget tulevat 

haudalle kuollutta vastaan (linnun hahmossa, 

hengille tarjotaan jyviä).

52. komit pitävät muuttolintuja sukulaisten henkinä 

(vrt. sorsasielut, tuonen kurjet).

53. komit pitävät henkisielua (lov) elämän antajana 

ja sisäisenä voimana (uskotaan elävän päässä,

vrt. lovi, luvata).

54. komien mukaan lov poistuu ihmisestä viimeisen 

henkäyksen mukana (näyttää höyryltä tai löylyltä).

55. komien mukaan lov voi ottaa hiiren, perhosen 

ja pikkulinnun hahmon.

56. komien mukaan lov siirtyy kuoleman jälkeen 

tuonilmaiseen (pidetään ihmisen muiston 

jatkajana).

57. komit kutsuvat kaikkea elävää lovin mukaan 

(lovja turun=elävä ruoho, lovja pu=elävä puu,

vrt. louja, luoja, vrt. lounas).

58. henkisielun poistumista kutsutaan hengen lähdöksi

(poistuu nenän tai suun kautta).

59. varjosielun uskotaan kulkevan ihmisen jäljessä 

tuonilmaiseen (varjon tavoin).

60. saamelaisten mukaan ihminen koostuu hengestä, 

lihasta ja sielusta (henki=hengitys, liha=sisäiset ja 

ulkoiset elimet, sielu=sydän, elämä, veri).

61. varjosielua pidetään ihmistä suojelevana 

kaksoisolentona.

62. saamelaisten mukaan varjosielu liikkuu eläimen 

hahmossa. 

63. saamelaisten mukaan henkisielu (jiegga) sijaitsee 

rinnassa.

64. varjosielua yhistetään ihmisen nimeen 

(osa muistoa).

65. saamelaiset vertaavat ihmistä kuuseen jonka 

sydän sijaitsee lähempänä rungon eteläistä puolta 

(vrt. vasenta).

66. varjosielun karkaamisen uskotaan tekevän 

ihmisen sairaaksi (voidaan etsiä valkoisen liinan 

kanssa, vrt. kuun värisen).

67. noitien uskotaan voivan hallita varjosielujaan 

(lähettämällä matkalle varjojen maailmaan,

vrt. unien).

68. haudalle jäävälle varjosielulle tehdään sija 

kuolleen vaatteista (uskotaan pysyttelevän haudalla 

tietyn ajan).

69. haamusielujen kotipaikkaa kutsutaan untolaksi 

(missä "nukkuvat ikiuntaan").

70. komit pitävät varjosielua (ort) ihmisen 

kaksoisolentona (seuraa ihmistä syntymästä 

kuolemaan, vrt. suojelushenki).

71. komien mukaan ort oleskelee kehon 

ulkopuolella ja näyttäytyy etiäisinä, outoina 

ääninä ja sinisinä tulina.

72. komit pitävät mustelmia ortin tekosina 

(sininen väri).

73. komien mukaan ort ilmestyy ihmisille joihin 

kohdistuu suuria haluja tai toiveita (tunteiden

ja tulevaisuuden ilmentymä, vrt. etiäiset).

74. komit pitävät ortin näkemistä onnea tuovana.

75. komien mukaan ort ottaa ihmisen paikan 

kuoleman jälkeen (ihmisen itsensä matkatessa 

tuonilmaiseen, vrt. muisto).

76. komit kohtelevat orttia kuin ihmistä itseään 

(kestitetään, kierrätetään katsomassa tuttuja 

paikkoja).

77. komien mukaan ort häviää suruajan jälkeen 

(muuttuu kiveksi tai menee maan alle).

78. komien mukaan noidat kykenevät näkemään 

ortteja (ort azzis, ortin näkijä).

79. komit kutsuvat eläinhahmoisia sieluja (haukka,

jänis, korppi, orava, pyy) sanalla ures (vrt. uros, 

vrt. ur-ava).

80. udmurtit kutsuvat sieluja luliksi (henkisielu) 

ja urtiksi (haamusielu).

81. udmurttien mukaan urt voi irtautua ihmisestä 

lepakon tai vaalean perhosen hahmossa (kuoleman 

jälkeen jää haudalle, vrt. yösielu).

82. udmurttien mukaan lul pysyttelee ihmisessä 

läpi elämän (kuoleman hetkellä haihtuu ilmaan).

83. obinugrilaiset kutsuvat henkisielua liliksi ja 

hahmosielua isiksi (vrt. lilli, ili, isi, iso).

84. obinugrilaisten mukaan vahingolliset henget 

voivat siepata öisillä matkoillaan liikkuvia isejä 

(seurauksena ihmisen heikentyminen tai 

sairastuminen).

85. saamelaiset kutsuvat henkisielua sanoilla 

jiegg ja heägga (jiekka, ji=he, egg=ägga).

86. saamelaisten mukaan henkisielu elää 

sydämen tienoilla tai vatsassa (toinen sielu päässä, 

vain toisen voi lähettää pois).

87. saamelaiset pitävät verta ja hengitystä elämän 

antajina.

88. saamelaisten mukaan sydän ja sukuelimet 

ovat yhteydessä toisiinsa.

89. saamelaiset kutsuvat unia "henkien maaksi".

90. saamelaiset yhistävät sieluja ihmistä seuraavaan 

henkiolentoon (seuralainen, farrosas, voi muuttua 

etiäiseksi, ovdasas, vrt. paro, outa).

91. saamelaisten mukaan seuralainen suojelee 

ihmistä onnettomuuksilta ("liikkuu edellä").

92. saamelaisten mukaan seuralainen siirtyy

kuoleman jälkeen sukulaislapseen tai jatkaa 

elämää maan päällä.

93. saamelaiset yhistävät seuralaista omatuntoon 

(oame-tovdu, "tahdosta riippumaton voima joka 

asustaa ihmisessä ja on kaikessa etevämpi").

94. saamelaiset kutsuvat isältä pojille ja äidiltä 

tytöille periytyviä suojelushenkiä kaddzeiksi 

(luovutetaan lapsille murrosiässä, vrt. kaitsija,

katsoja).

95. saamelaiset pitävät kaddzeja näkymättöminä 

ja eläinhahmoisina (karhu, poro, haukka, made, 

susi, sääski).

96. saamelaisten mukaan kaddzit ilmestyvät unissa 

ja kulkevat mukana kaikkialle.

97. saamelaisten mukaan haamusielu (ovdasa) jää 

hauta tai kuolinpaikalle, neuvoo kuolleen omaisia, 

huolehtii siitä että perheen tapoja noudatetaan, 

ilmestyy unissa ja ilmaisee kuolleen tahtoa.

98. saamelaiset pitävät ihmisen sieluina henkisielua 

(heäggä, poistuu viimeisessä henkäyksessä, vrt. häkä), 

unisielua (liikkuu kehon ulkopuolella unien ja 

noitamatkojen aikana), etiäistä eli haamusielua 

(ovdasas, liikkuu ihmisen edellä, jää ihmettelemään 

kuolinpaikalle) ja jälleensyntyvää sielua (elinvoima, 

asustaa luurangossa).

99. varjosielun uskotaan elävän kallossa tai päässä.

100. varjosielun uskotaan vierailevan läheisten unissa 

("käy hänessä nukkumassa").

101. unkarilaiset kutsuvat varjosielua sanoilla iz ja isz 

("iz sinut syököön").

102. varjosielun lähtöä voidaan yrittää nopeuttaa 

taikakeinoin ("ettei jäisi kummittelemaan").

103. unkarilaisten mukaan varjosielut liikkuvat 

hiirien hahmossa.

104. unta pidetään varjosielujen aikana (uskotaan 

matkaavan unissa).

105. ihmistä ei tulisi herättää unesta (varjosielu ei 

ehdi palaamaan jolloin ihminen vaikuttaa äreältä

ja poissaolevalta).

106. obinugrilaiset kutsuvat varjosielua isiksi ja iziksi 

(vrt. isi, itse).

107. marit kutsuvat sieluja sanoilla sul (poistuu viimeisen 

henkäyksen mukana, vrt. sula), con (ei vakituista 

olinpaikkaa) ja ört (linnunhahmoinen, liikkuu oman 

tahtonsa mukaan, pidempi poissaolo saa sairastumaan).

108. unkarilaisten sieluihin kuuluu lelek (elävä sielu) ja iz 

(varjosielu).

109. udmurttien mukaan sielut liikkuvat valkoisten 

perhosten hahmossa (kodin lähelle tulevia pidetään 

kuolleiden henkinä, tapahtuman kunniaksi voidaan 

järjestää muistajaiset).

110. udmurtit neuvovat sielunsa kadottanutta 

etsimään valkoisen perhosen (vrt. yö ja päiväperhoset, 

molemmissa valkoisia).

111. nenetsien mukaan kuolleen henki (kuei) 

oleskelee hetken haudan läheisyydessä jonka jälkeen 

lähtee matkaamaan kohti tuonilmaista (missä jatkaa 

elämäänsä "kuten maan päälläkin", vrt. ku-ei, 

vrt. kuu, vrt. äi, ai).

112. samojedien mukaan ihmisen sielu hajoaa 

kuoleman jälkeen kahteen osaan (toinen puolisko 

matkaa tuonilmaiseen ja toinen suvun perustajan 

luokse, vrt. saivossa elävät suojelushenget ja 

suvussa periytyvät nimet eli hyveet).

113. samojedit kutsuvat varjosielua sanalla töös 

(tö-ös, vrt. tossa, to-osa).

114. samojedien mukaan varjosielu elää kehon 

ulkopuolella, seuraa ihmistä varjon tavoin (edellä 

kulkien, taakse jättäytyen) ja katoaa kuoleman 

jälkeen.

115. tajuttomuuden uskotaan johtuvan varjosielun 

poistumisesta (tajuton=itsetön).

116. kaatumatautia (itshine, es-orma) yhistetään 

varjosielun poistumiseen.

117. varjosielun uskotaan liikkuvan riekon hahmossa 

(ihtiriekko, isserriekko).

118. henkimatkalle lähtevä noita ottaa varjosielunsa 

suojaksi voimakkaita apuhenkiä (uhkana matkalla 

tavatut vahingolliset henget ja toisten noitien 

varjosielut).

119. varjosieluja yhistetään nimiin (ihmisen muisto, 

periytyy nimen mukana).

120. itsemurhan tehneiden uskotaan kummittelevan 

levottomina henkinä "elämänlankansa loppuun"

(vrt. itsen murha).

121. saamelaisten mukaan henkisielu elää mahakuopassa 

(kolossa rinnan alla).

122. saamelaisten mukaan unisielu elää nenässä tai 

otsassa.

123. saamelaisten mukaan sieluista voi lähettää puolet 

pois (jos lähettää enemmän voi kuolla).

124. saamelaisten mukaan ihminen vaeltaa nukkuessaan 

henkien maailmassa (jokainen noita nukkuessaan).

125. saamelaisten mukaan unisielu siirtyy kuolemassa 

tuonilmaiseen (jabmiidaibmu) missä tälle luodaan uusi 

keho (luurangon tulee säilyä ehjänä).

126. saamelaisten mukaan sielulintu liikkuu kiirunan, 

kuukkelin tai riekon hahmossa (uskotaan vierailevan 

tuonilmaisessa).

127. samojedien mukaan ihminen elää henkenä 

ruumiin maatuessa ja lopulta "haihtuu pois".

128. udmurtit sanovat ihmisen säikähtäessä, 

sairastuessa tai mennessä tajuttomaksi "urtez 

koskem" (urtinsa lähti).

129. udmurttien mukaan varjosielut (urt) liikkuvat

lepakoiden ja yöperhosten hahmossa (tulevat 

tervehtimään omaisiaan).

130. udmurtit pitävät sieluperhosten hätyyttämistä 

vakavana rikkeenä (kutsutaan urt-perhosiksi, 

urt-bugli).

131. udmurtit voivat etsiä kadonnutta urt-sielua 

loitsija-akan kanssa valkoinen liina käsivarrella 

(urt-kuton, urtin etsintä).

132. komien mukaan henkisielu (lol) elää 

pääkallossa (vrt. sulanen).

133. komien mukaan henkisielu poistuu kuoleman 

jälkeen höyrynä, irtautuu unen aikana ja liikkuu 

hiiren hahmossa.

134. komien mukaan varjosielut (ort) muuttuvat 

ajan kanssa suojelushengiksi (periytyvät henget 

sukulaisten varjosieluja).

135. komien mukaan ort oleskelee suojelemansa 

ihmisen lähellä, ottaa osaa suojattinsa toimiin ja 

näyttäytyy unissa.

136. komien mukaan jokainen lapsi saa varjosielun 

syntyessään.

137. komien mukaan ort liikkuu sinisen tulen 

hahmossa (ort-bi, ortin tuli) ja nipistää ihoon 

sinisiä täpliä (mustelmat).

138. komit pitävät kuolleita lintuja varjosielun 

kuoleman merkkinä (joku menettänyt 

suojelushenkensä).

139. udmurttien mukaan henkisielu (lul) yhtyy 

kuolemassa varjosieluun (ort).

140. udmurtit kutsuvat kuolemaa lulin lähdöksi 

(lul-poton).

141. udmurttien mukaan lul poistuu nenän tai 

suun kautta (poistumista seuraa tuulenvire 

tai puhuri).

142. komien mukaan varjosielu pysyttelee 

kuolleen lähellä, vierailee kotona hautaamisen 

jälkeen, siirtyy suvun kalmistoon ja tekee 

sieltä vierailuja sukulaisten luokse (vrt. sukuloi 

eläväisten tavoin).

143. udmurttien mukaan varjosieluja voidaan 

yrittää sitoa haluttuun paikkaan (vrt. pyhäköiden 

suojelushenget).

144. komit pitävät varjosieluja vanhoilla asuin ja 

pyyntimaillaan liikkuvina sukulaisten henkinä.

145. saamelaisten mukaan henki (jienk) elää

sydämen tienoilla (vrt. ji-enk, vrt. jenka).

146. saamelaiset kutsuvat valtimoja henkisuoniksi 

(jienk-sun, vaibmo-suodna).

147. saamelaiset kutsuvat henkeä ja sydäntä 

sanalla jink (vrt. inka, enka, enkka).

148. karjalaiset kutsuvat sydänalaa "hengen 

kohdaksi".

149. virolaiset kutsuvat valtimoa käden hengeksi

(käe vaim, vrt. vaimo, vaimea). 

150. kuolleen hengen uskotaan poistuvan perhosen, 

kärpäsen tai pienen valkoisen linnun hahmossa 

("henklintu on pienemp kun tiainen").

151. kasvojen kalpenemista ja voimien heikkenemistä 

pidetään hahmosielun lähdön seurauksena 

(vrt. hahmo=ahmo, hahmajärvi=ahmajärvi).

152. marityttö sanoo veteen katsoessaan "älä ota 

hahmoani" (itsensä katsomisen vieraudesta, 

hahmosielun katsomista).

153. saamelaiset kutsuvat hahmosielua sibmoksi 

(muoto, piirre, vrt. simo-järvi).

154. mordvalaiset kutsuvat hahmosielua 

(tsama) haamuksi ("ei ole muuta kun haamu 

jäljellä", "siinä pojassa on isänsä haamu", 

"kulkee haamussaan").

155. "neiti siitä säikähtihe, jo on muoto 

muuttununna, neion veret vierähtänynnä" 

(hahmosielun poistuminen ihmisen 

säikähtäessä).

156. hahmosielua voidaan houkutella takaisin 

kumartamalla säikähtämisen paikalla (kutsutaan 

"kohtaukseksi").

157. saamelaiset välttelevät varjon katsomista 

ja tallaamista (varjoa katsonut "hullaantuu" 

tai alkaa nähdä maailmaa nurinkurisena).

158. mansin sanalla is tarkoitetaan puun varjoa, 

huoneen varjoa ja elävän ja kuolleen ihmisen 

varjoa.

159. sanalla itse tarkoitetaan järkeä ja tajuntaa 

(itsetön lapsi, "se män ihettömäks").

160. sanalla emuu tarkoitetaan etiäistä ja 

varjosielua ("emmuu käv jo eiläpäe", "seij ollu 

akka ihe, se ol akaa emuu").

161. sanalla haltia tarkoitetaan suojelushenkeä

ja varjosielua ("haltia karkas pois hänest", 

"hältä haltiaanen on joutunu pois", "ihminen 

haltiatoin, valkeeveronen", "laps haltiatoin, 

valkiaverinen").

162. hantien henki-sana (lil) esiintyy 

sanonnoissa henki salpautuu, lil-vos (henkireikä, 

suonsilmäke) ja lilon (elävä, eläimestä, puusta 

tai vedestä puhuttaessa).

163. hantit kuvailevat varjosielu isiä sanoin 

"sieluinen-kuvainen-täyteys".

164. hantien mukaan is liikkuu sääsken, perhosen, 

pääskyn, kärpäsen, joutsenen, harakan tai pöllön 

hahmossa (lentäen "seitsemän keihäänvarren 

korkeudella").

165. hantien mukaan is oleilee otsassa (veren 

pyyhkiminen lapsen otsaan), päässä, oikeassa 

korvassa (puhalletaan jos lähtee teilleen), 

päänahassa, hiuksissa tai veressä (loittonee 

verenvuodon myötä).

166. hantien mukaan is voidaan sitoa taioin 

puiseen kuvaan (vrt. suojelushenkien

kuvat).

167. hantien mukaan henkisielu lil elää

sydämessä, maksassa, veressä, suussa 

tai keuhkoissa.

168. hantit pitävät varjoa (urt) kehon 

ulkopuolella elävänä kaksoisolentona

(vrt. päähän yhistetty is).

169. hantien mukaan urt kasvaa kuoleman 

lähestyessä ("kunnes ulottuu maahan").

170. hantien mukaan urt jatkaa elämäänsä 

kuoleman jälkeen (xadai-urt=kuollut-urt, 

lilon urt=elävä urt).

171. hantien mukaan urt liikkuu lepakon 

hahmossa.

172. hantien mukaan naisen henki palaa 

kuoleman jälkeen kotikyläänsä (miehen 

hengen hakeutuessa "omiensa joukkoon",

vrt. sukukylät).

173. hantien mukaan ruumiin polttaminen 

tuhoaa varjosielun (vrt. vieraalta tuntuva

polttohautaaminen).

174. hantien mukaan henkisielu (lil) elää 

tuonilmaisessa saman ajan kuin maan päällä 

ja häviää sen jälkeen tyhjään tai muuttuu 

vesikuoriaiseksi (sielun elämän uskotaan

keskeytyvän jos sukuun syntyy lapsi tai jos 

ihmistä aletaan palvoa haltijana jolloin siirtyy

lapseen tai palvonnan kohteeseen). 

175. hantien mukaan henkisielun 

uudestisyntyminen tapahtuu vaiheittain 

(ohdakkeesta peuraan, peurasta ihmiseen).

176. hantien mukaan uroilla ja uroskarhuilla 

on viisi sielua ja naarailla ja naaraskarhuilla

neljä (karhuja pidetään "ihmisten kaltaisina",

vrt. pyhät luvut).

177. varjosielun uskotaan tuntevan kylmää, 

nälkää, ikävää, rakkautta, vihaa ja yksinäisyyttä 

(ihmisen kaksoisolento).

178. lintusielun uskotaan voivan ottaa ihmisen, 

linnun ja sääsken hahmon (lintusielu eli 

unisielu).

179. lintusielun uskotaan elävän ihmisen päässä 

syntymästä kuolemaan.

180. lintusielun uskotaan pesivän vaatteissa 

(ei saa ravistaa liian kovaa tai jättää 

kuleksimaan).

181. lintusielun uskotaan poistuvan unissa ja 

tapailevan toisia lintusieluja (jos ei uskalla 

poistua seurauksena unettomuus).

182. lintusielun uskotaan matkustavan pitkiäkin 

matkoja (käy paikoissa joita unissa näkyy).

183. heikentymistä, kylmiä väreitä, tajuttomuutta 

ja vapinaa pidetään lintusielun poissaolosta 

johtuvina (vrt. varjosielun).

184. käen kukuntaa yhistetään lintusielun 

liikkeisiin.

185. yksinäisten sielujen pelätään vievän eläviä 

henkien maailmaan (vrt. kuolleille seuran

pitäminen).

186. lintusielun uskotaan matkaavan tuonilmaiseen 

vasten tahtoaan (kärsien sitä enemmän mitä 

nuorempana ihminen kuolee).

187. lintusielun uskotaan lentävän tuonilmaiseen 

kuolleen reen edellä (tietä näyttäen), tekevän 

tuonilmaisessa kaiken nurinkurisesti (nuortuen 

vanhenemisen sijaan) ja muuttuvan lopulta 

kovakuoriaiseksi (jonka hahmossa häviää pois).

188. unisielun uskotaan elävän metsässä koppelon 

tai metson hahmossa (saapuu ihmisen 

nukahtaessa).

189. unisielun pelästymisen ja pois lentämisen 

uskotaan johtavan unettomuuteen.

190. unisielua kutsutaan uneksivaksi sieluksi, 

metsäsieluksi ja ulkoiseksi sieluksi.

191. unisielun uskotaan pysyttelevän kuolleen 

ihmisen puuhun ripustetuissa vaatteissa (joista 

huuhtoutuu tuuleen ja sateeseen).

192. ihmisen neljättä sielua kutsutaan henkisieluksi 

ja jälleensyntyväksi sieluksi (uskotaan siirtyvän 

seuraavaan sukulaislapseen, viimeisestä henkäyksestä 

lapsen ensimmäiseen).

193. henkisielun uskotaan elävän päässä ja hiuksissa 

(vrt. hiuksista huolehtiminen).

194. henkisielun uskotaan elävän haudalla siihen 

asti kunnes sukuun syntyy samaa sukupuolta oleva 

lapsi (toisen tiedon mukaan nousee yliseen).

195. miehen viidennen sielun uskotaan heräävän 

eloon öisin.

196. henkisielu liliä kutsutaan eläväiseksi ja 

vapaasieluksi (lilinsä voi menettää pyörtyessään 

tai vahingollisten henkien toiminnan 

seurauksena).

197. noitien uskotaan voivan lähettää yhden

sieluistaan kehon ulkopuolelle loitsujen ja tahtonsa 

avulla (lähettämistä seuraa tiedottomuus).

198. jalanjälkiä, vanhoja vaatteita ja varjoja 

pidetään sielujen sijoina.

199. käkiä pidetään sielujen saattajina (etenkin 

lasten sielujen).

200. marit kutsuvat viimeisen henkäyksen mukana 

poistuvaa sielua sanalla sules (henkäys).

201. marien sieluihin kuuluu ympäri kehoa 

liikehtivä tson (ihmisen uskotaan kuolevan 

jos tsonin olinpaikkaan osuu isku,

vrt. soni, soini, sonni).

202. marien mukaan varjosielu ört kykenee

liikkumaan itsenäisesti (örtse kostes, 

ört kulkee).

203. marien mukaan ört poistuu unissa ja 

ihmisen säikähtäessä.

204. marien mukaan ört liikkuu harmaan 

perhosen hahmossa (ört-lepene).

205. marit uskovat örtin liikkuvan tuonilmaisessa

(vrt. unien maassa).

206. marien mukaan ört pysyttelee kuoleman 

jälkeen ihmisen lähellä.

207. "elkeäkä elolliset, elkeäkä elottomat" 

(vrt. elo-sielu, el).

208. hantit kutsuvat ihmiskehoa sanoilla el ja et 

(vrt. elin, el-ämä, etiäinen, ei pidetä yhtä 

tärkeänä kuin henkeä).

209. hantit kutsuvat varjoa sanalla ilos

(vrt. il-os).

210. hantien mukaan "ne joilla on ilos elävät" 

(uskotaan katoavan kuolemassa).

211. hantit pitävät lumessa olevaa makuujälkeä 

ilosin sijana.

212. hantien mukaan eläimen ilos elää nahassa 

(voidaan laatia vaatteeksi ja lahjoittaa 

haltijoille).

213. hantit pitävät kaikkia henkisielu lilin 

omaavia elävinä olentoina (ihmiset, eläimet, 

puut, vesi, tuli, ukkonen).

214. hantien mukaan lil tulee ihmiseen 

syntymässä ja poistuu kuolemassa (pidetään 

näkymättömänä).

215. hantien mukaan varjosielu ilt pysyttelee 

haudalla niin kauan kun ruumis on maatunut 

(jonka jälkeen katoaa).

216. hantien mukaan ilt saapuu ihmiseen 

syntymän jälkeen, vaikuttaa tekemisiinsä 

ja liikkuu unissa (vrt. ilta).

217. hantien mukaan ilt voi liikkua hämähäkin, 

liskon ja sääsken hahmossa.

218. hantit uskovat iltin voivan hallita ihmistä 

jossa asustaa (itsemurha iltin tekosia).

219. hantit pitävät näkymätöntä varjosielua (ilt) 

ja näkyvää varjoa (ilos) eri olentoina (haltijoilla 

varjosielu muttei varjoa).

220. hantit kutsuvat jalanjälkiä sanalla kor 

(yhistetään varjosieluun).

221. hantien mukaan kaikissa pyhissä lähteissä, 

puissa ja vaaroissa elää varjosielu iltin omaava 

haltija (lunk).

222. hantit pitävät varjoa "yhtä elävänä kuin 

ihmistäkin".

223. hantien sieluihin kuuluu päässä elävä 

järkisielu nomos (vrt. no-mos, nom-os).

224. hantien mukaan nomos hallitsee ihmisen 

ajatuksia ja mieltä (poistuminen johtaa järjen 

menettämiseen).

225. hantien mukaan pelästyminen johtuu 

"nomosin koputtamisesta".

226. hantien mukaan varjo (ilos) menee maan alle 

ihmisen sairastuessa.

227. hantien mukaan ilos lähtee vastakkaiseen 

suuntaan vaaran uhatessa (vrt. varjon liikkeet).

228. hantit kutsuvat unisielua kajniksi eli sääskeksi 

(ihmisen nukkuessa "sääski lentää").

229. hantit pitävät järkisielua (nomos) ihmisen 

osana, varjoa (jopol) erillään olevana ja varjosielua 

(ilos) ihmisen sisällä olevana.

230. hantien mukaan järkisielu häviää kuolemassa 

(toisen tiedon mukaan "jakautuu läheisille").

231. hantit eivät astu tai istu varjon päälle 

(elävä olento).

232. hantien mukaan varjosielu (ilos) pysyttelee 

haudalla kuoleman jälkeen (uskotaan kulkevan

hautarakennelmaan jätetystä pienestä aukosta).

233. hantien mukaan järkisielu nomosin 

hylkäämä ihminen "tekee kaiken väärin"

ja lopulta tappaa itsensä.

234. hantit kutsuvat veen pinnasta heijastuvaa 

kuvajaista sanalla kor (vrt. jalan jälkiä,

vrt. korea, koru).

235. hantien mukaan kaikilla suun omaavilla 

on henki (vrt. silmät, sielujen sijoja).

236. hantit pitävät hukkumista vahingollisen 

veen hengen aiheuttamana (uskotaan vievän 

hukkuvan varjosielun).

237. hantit yhistävät hahmosieluun (is-xor) 

jalanjälkeä, varjoa ja vedessä näkyvää kuvajaista 

(xor=kor).

238. hantien mukaan hahmosielu liikkuu 

kovakuoriaisen ja linnun hahmossa.

239. hantien mukaan varjosielu (is) matkaa 

kuoleman jälkeen aliseen ja henkisielu (lil)

yliseen (vrt. kuuhun ja päivään).

240. hantit pitävät esineitä hengettöminä 

(omaavat pelkän varjon).

241. hantit kutsuvat olkapäillä elävää sielua 

won isiksi (iso sielu).

242. hantit kutsuvat päässä elävää sielua 

aj isiksi (pieni sielu). 

243. hantit pitävät pientä sielua jälleensyntyvänä 

sieluna (siirtyy kuoleman jälkeen seuraavaan 

sukulaislapseen).

244. hantit kuvailevat henkisielua "kaulan kohdalla 

istuvaksi näkymättömäksi linnuksi".

245. hantien mukaan iso sielu (won is) matkaa 

tuonilmaiseen jokea pitkin linnun kantamana 

(tuonilmaisen uskotaan sijaitsevan merellä 

olevalla saarella).

246. hantien mukaan pikku sielu (aj is) jää 

haudalle.

247. mansien sieluihin kuuluu is-xor (varjosielu, 

kaksoisolento), wurt (ihmisen sisällä elävä lintu 

jonka lähtö johtaa sairastumiseen), ulom uj (metsässä 

elävä unilintu joka saapuu nukahtavaan ihmiseen), 

man is (pieni sielu, syntyy sukulaislapseen) ja viides 

sielu (uudestisyntyvä miehen sielu).

248. mansien mukaan kuolleen tavarat siirtyvät 

tuonilmaiseen varjosielun mukana (tavaroiden 

rikkominen vapauttaa varjosielut).

249. hantien mukaan varjosielu (is) jättää ihmisen 

kaksi päivää ennen kuolemaa, matkaa jumalatar

-emo Ankin luokse, pyytää lisää elinpäiviä, jatkaa 

sukulaishengen luokse, pyytää kahta elinpäivää, 

jatkaa karhun luokse, pyytää kolmea elinpäivää, 

palaa matkoiltaan päivän ennen kuolemaa ja 

ilmoittaa katoavansa.

250. mansien taruissa kerrotaan maailmojen 

välillä lentelevistä sieluista jotka vierailevat 

sukulaisten luona.

251. mansit pitävät kuolleita sukulaisia 

"hengistä korkeimpina".

252. mansit yhistävät jälleensyntyvää sielua 

sukupuoliin (miehen sielun uskotaan syntyvän 

viidesti, naisen neljästi).

253. mansit uskovat varjosielun (is) olevan läsnä 

läpi elämän ja elävän haudalla kuoleman jälkeen 

(haudalle juomaa ja ruokaa).

254. mansien mukaan is vierailee vanhassa 

kodissa, ilmestyy unissa ja muuttuu lopulta 

rautakuoriaiseksi (keron xomlox).

255. mansit pitävät miehen viidettä sielua 

ruumiillisen voiman lähteenä.

256. mansit kutsuvat ihmisen toista sielua isoksi 

sieluksi ja alavirtaan-meneväksi-sieluksi (liikkuu 

linnun, sääsken ja ihmisen hahmossa).

257. mansien mukaan iso sielu elää päässä ja 

poistuu unen aikana (pidemmästä poissaolosta 

seuraa sairastuminen).

258. mansien mukaan iso sielu poistuu vuotta 

ennen kuolemaa (poistumisen enteenä sanoihin 

"jos olet isini, lopeta" loppuva käen kukunta).

259. mansit pitävät ison sielun näkemistä 

huonona enteenä (liikkuu kuunvalossa).

260. mansit kutsuvat kolmatta sielua univarjoksi 

(ulum is) ja unilinnuksi (ulum uj).

261. mansit varovat herättämästä nukkuvia tai 

kajoamasta nukkuvien vaatteisiin ("unilintu 

ei pidä säikyttelystä").

262. mansien mukaan unilintu antaa ihmiselle 

sikeän unen ja terveyden.

263. mansit tatuoivat käsiin ja olkapäihin

unilintujen kuvia (västäräkki, tiainen, pääskynen, 

harakka, käki).

264. mansien mukaan tatuoinnit pitävät 

unilinnun iloisena (uskotaan takaavan 

hyvät unet).

265. mansien mukaan varjosielut voivat 

muuttua kuoleman jälkeen elinvoimaa 

varastaviksi haamuiksi (urt).

266. mansien mukaan unilintu liikkuu 

koppelon hahmossa, elää metsässä ja saapuu 

nukahtavaan ihmiseen.

267. mansien taruissa varjosielu (is) muuttuu

koppakuoriaiseksi, leppäkertuksi, perhoseksi 

tai sääskeksi (kuviaan kirjaillaan pyhiin 

kankaisiin).

268. mansien mukaan haltijat voivat vaikuttaa 

sielujen liikkeisiin (joen keskivaiheilla asuva 

Tayt-kotil-ojka (keski-sosvan-ukko) voi pysäyttää 

alisenhenki Kul-otorin viemän sielun ja lähettää 

tämän takaisin ylävirtaan).

269. mansit kutsuvat henkisielua (lili) 

sielunimeksi, pikkusieluksi ja jälleensyntyväksi 

sieluksi (elää hiuksissa, vrt. uudelleen annetut 

eli jälleensyntyvät nimet).

270. mansit yhistävät henkisielua elinvoimaan 

(lilin hylkäämästä tulee heikko ja väsynyt).

271. mansien mukaan jälleensyntymistä 

voidaan yrittää estää ottamalla vihollisilta hiukset, 

maksa tai sydän (vrt. päänahan ottaminen).

272. mansit pitävät henkisielu liliä haukan, lokin, 

käen tai pyyn hahmoisena.

273. mansinaiset kiinnittävät pitkien lettiensä 

päihin pieniä lintuja lilien sijoiksi (korppi, haukka, 

harakka, lokki, hanhi).

274. mansien mukaan lili siirtyy kuoleman jälkeen 

hengelle laadittuun puiseen nukkeen (ittorma) josta 

syntyy seuraavaan sukulaislapseen.

275. selkuppien sieluihin kuuluu keji (henki), tika 

(varjo, vrt. tikahtua), ilsat (elinvoima), tös (ulkoinen 

sielu), qaqa (hautasielu), qeti (voima), pyti (sisin) 

ja ssci (sydän).

276. selkuppien mukaan ilsat-sielu elää päässä ja 

lähtee matkoilleen unen aikana.

277. selkuppien mukaan ilsat-sielu irtautuu kuoleman 

jälkeen, pysyttelee kodin lähettyvillä (kolme päivää), 

kiertelee tuttuja paikkoja, matkaa aliseen kolmannen 

päivän jälkeen (siperianmännystä koverretulla ruuhella), 

elää alisessa saman ajan mitä eli maan päällä, kuolee 

toisen kerran ja muuttuu lopulta vesikuoriaiseksi.

278. selkuppien mukaan kuolleiden lasten sielut 

siirtyvät noitien kannuksiin.

279. selkuppien mukaan noitien sielut syntyvät 

uudestaan sukulaislapsiin (kykyjen periytyminen).

280. selkuppien mukaan ella-sielu muuttuu

kuoleman jälkeen hämähäkiksi ja matkaa aliseen 

(Loz-nimisen haltijan kanssa).

281. selkuppien mukaan hukkuneiden sielut 

jäätyvät, eksyvät metsään tai muuttuvat 

metsänhengiksi.

282. selkuppien mukaan henkisielu keji (suuri 

sielu) elää päässä tai sydämessä ja poistuu viimeisen 

henkäyksen mukana (lentää yliseen).

283. selkuppien mukaan vapaa sielu (lit) elää

perheen haltija-aitassa sukulaisten henkien kanssa 

(pidetään välittäjänä sukulaisten henkien ja 

jälleensyntyvien henkisielujen välillä).

284. selkuppien mukaan varjosielu (ilintil tska, 

elävä varjo) muuttuu kuoleman jälkeen "varjoksi 

joka lopettaa elämän ja jatkaa elämää maan alla".

285. selkupit yhistävät hautasielu qaqaa peukaloon 

(qaqal muni, hauta sormi).

286. selkuppien mukaan qaqa-sielu jää hautaan 

peukalon kanssa (peukalon irti leikkaaminen 

"muuttaa ihmisen pedoksi").

287. selkuppien mukaan qedo-sielu elää päässä 

ruumiin maatumiseen asti (vrt. keto) ja muuttuu 

lopulta hämähäkiksi (hämähäkkien pyhinä 

pitäminen).

288. selkuppien mukaan ilsat-sielu (elsa) siirtyy 

kuoleman jälkeen karhuun ja jatkaa elämää 

maan päällä (karhujen pyhinä pitäminen).

289. selkuppien mukaan henkisielu keji (kuwej,

vrt. keiju, kuve) koostuu pääsielusta (ihmisessä 

pysyvä henki) ja vapaasta sielusta (ihmisestä 

poistuva henki).

290. selkupit pitävät vapaata sielua (quwterge) 

välittäjänä perheen palvomien haltijoiden ja 

pääsielujen välillä (vrt. haltijat suvun 

aloittajina, sukulaisten henkiä).

291. selkupit yhistävät jälleensyntymiseen 

luita (le), kalloa (olillaka), keuhkoja (pukä), 

maksaa (miti) ja sydäntä (ssci).

292. selkupit laskevat kuolleen ihmisen puisen 

suojelushengen kuvan jokeen (kelluu, joki tie

tuonilmaiseen).

293. selkuppien taruissa sielut muuttuvat

"veden pinnalla kiitäviksi hyönteisiksi" 

(qomilqo).

294. selkupit eivät astu varjon päälle.

295. selkupit eivät leiki varjon kanssa (tska, 

varjosielu, vrt. toska, tuska).

296. selkupit pitävät sylkeä yhtenä varjosielun 

sijoista (sösit ilip lit, sylki varjo sielu).

297. selkupit kutsuvat varjoa "eläväksi varjoksi" 

(ilil tska).

298. selkupit pitävät varjoa "elämän valona" 

(uskotaan lähtevän vain eläväisistä).

299. selkuppien mukaan suuri sielu (werqi keji) 

sijaitsee sydämessä tai otsassa (elinvoiman 

toinen osa).

300. sielulintujen uskotaan suojelevan ihmisten 

unta ("istuu tuvan pöydällä").

301. sielujen uskotaan lähtevän ja palaavan 

lintujen hahmossa.

302. sukulaisten henkien uskotaan vierailevan 

unissa lintuina.

303. pikkulintuja pidetään lasten sieluina

304. hantien mukaan henkisielu lil liikkuu valkoisen 

linnun hahmossa (joutsen, pulmunen).

305. hantien mukaan unisielu (ulom is) elää metsässä 

(koppelon hahmoinen, "tuo mukanaan unen").

306. sieluja yhistetään puihin (haudat vanhojen 

puiden alle, haudoille taimia).

307. nenetsien mukaan ihmisellä on neljä sielua 

(verisielu, henkisielu, varjosielu ja kuvasielu).

308. mansien mukaan linnunhahmoiset tatuoinnit 

estävät sieluja karkaamasta (harakka, västäräkki, 

käki, pääsky, tiainen, karkaaminen voi johtaa 

sairastumiseen).

309. mansit laativat kuolleelle suojeluseläintään 

muistuttavan nuken (henkisielu lili siirtyy nukkeen

ja nukesta seuraavaan sukulaislapseen).

310. mansien mukaan lilien jälleensyntymistä 

voidaan yrittää estää ottamalla vihollisilta hiukset 

(vrt. lilin siirtyminen kuolinnukkeen).

311. hantit uskovat sielujen elävän hiuksissa, 

päässä ja rinnassa (kohtiin helmikorut).

312. hantit estävät ihmisen toista sielua (is) 

poistumasta tatuoimalla käteen tai olkapäähän 

linnun (harakka, käki, västäräkki, tiainen, 

pääskynen).

313. hantien mukaan is-sielun poistuminen johtaa 

heikentymiseen, tajuttomuuteen ja kuolemaan.

314. hantien sieluihin kuuluu hautasielu is-khor 

(pysyttelee haudalla, voi kaapata elävien sieluja), 

alavirtaan kuoleman jälkeen matkaava is / urt 

(elää päässä, poistuu unessa, linnun tai sääsken 

hahmoinen), unisielu ulem is (koppelonhahmoinen, 

elää metsässä, tulee nukahtavaan ihmiseen, 

katoaminen johtaa unettomuuteen) ja hiuksissa 

elävä henkisielu lil (jälleensyntyvä sielu, 

linnunhahmoinen, poistuminen johtaa 

heikentymiseen ja vaiteliaisuuteen).

315. hantit laativat kuoleman jälkeen pienen 

puisen kuvan henkisielu lilin sijaksi (pidetään 

vakassa, syötetään ja palvellaan kunnes uskotaan 

syntyneen sukulaislapseen).

316. hantit pitävät lettien päihin kiinnitettyjä 

kassanpääriipuksia henkisielu lilin sijoina (varis, 

harakka, lokki, hanhi, kanahaukka).

317. "ko perrees jokkuu kuol ni siit pit paikal 

avata juska auk" (juska eli uuninpelti, hengen 

poistumista varten).

318. "elo o nava kohas, se siin tykkäjeä" 

(sielujen nimiä).

319. "et viel kohta kuole ku elohiir elleä" 

(hiiren hahmoinen).

320. "vieläpäs kehtovaa elohiir näin kurttusta 

nuamoo nykkiik" (kurttusta eli vanhaa).

321. "vielähän tua elohiir nakertelloo, ee ouk 

kuolemasta sittä vielä pelekoo" (elämään 

yhistetyt sielut).

322. "huamun näköseks männä kuolema eillä, 

eij ook kun huamu jälellä" (haamu jäljellä, 

ulkonäön muuttuminen).

323. "ruumis haotaa, hahmo kottii" (kotiin 

palaava hahmosielu).

324. "kaik on elokkahad mil oh hengi sizez" 

(hengellisten heimo).

325. "se on ni itse päine" (varjosielu itse,

oudon käyttäytymisen taustalla).

326. "siid on itsen jälled, ken lienöö astunuh" 

(itsen jäljet, vrt. varjosielu itsen).

327. "hiän duumaittsoo ittsie myöte" 

(tuumailla itseä myöten).

328. "kudai ittsie kattsoo, se vardoitseh" 

(vrt. vartoa eli odottaa, vrt. kuolleen hengen 

vartioiminen).

329. "sinä otad joga kohtan todeh, da ittsehez otad" 

(ottaa itseen, itsekeskeisyys varjosielun

aiheuttamaa).

330. "jo on tsoalavunnuh, itse on nuori" 

(hiukset harmaantuneet, itse nuori, 

vrt. käsitys itsestä, tunne itsestä).

331. "itsensuga" (suga eli kampa, 

hiuksiin yhistäminen).

332. "itsepäineh eläy, tostu rinnal ei pie" 

(itse päineen, vrt. itsenäinen).

333. "hengen hädä on" (hengen lähtö 

lähellä).

334. "hudraz on hengi, kuolemizilleh on" 

(henki hutrassa, huterassa).

335. "hibiehiiri kävelöyhän ymbär hibiedä" 

(hipiä eli elohiiri).

336. "hibjuhiiri vabauttaa silmäl luondu" 

(vabauttaa eli vapisuttaa).

337. "hibjuhiiri ku kizuau, ga sid vie eläd" 

(elinvoiman enne).

338. "sanottih jotta ei pitäis sanuo millä kohti hipietäi 

väräjäy" (elohiiri, hipietäi eli ihoa).

339. "ku nahkassa kubettamah rubiau, elohiiri 

kubettau" (kubettau eli kutittaa).

340. "sinä ed ehtinnyh hengenhaukindal, konzu tulit, 

ga do oli kuollut" (kuolinhetkeä edeltävä hengitys,

vrt. haukkoa).

341. "hengenlähendöä pidäy vardeia" (vardeia 

eli vartioida).

342. "myö olimmo hänen hengenlähtöl" (olla 

hengenlähdöllä).

343. "pitäy syyvä hengempiteiksi" (syödä hengen 

pitimiksi).

344. "se on hengetöi, oman hengen on menetännyh" 

(välinpitämätön ihminen).

345. "niin ov vilu pirtti jotta henki näkyy" 

(henki eli hengitys).

346. "hengikeroih meni muruine, juututtau" 

(keroih eli torveen).

347. "hengeh meni" (mennä henkeen).

348. "hengi on hambahis" (henki hampaissa,

pelästyneellä).

349. "ann on hengelleh" (sanottiin kuolleelle).

350. "hengi tiedäy, g ei virka ni midä" (henki 

tietää, elävä olento).

351. "hengi tykkäu vazemessa kyllessä" (tykkäu

eli tykyttää).

352. "heng on hibiessä" (hibiessä eli ihossa,

vrt. enki, anki).

353. "kuv vanhoilta läksi partakarvoja, nin tuonne 

paijan kaklussasta pissettih karvat sinne" (karvoista

huolehtiminen, vrt. hiuksista, kynsistä).

354. "ei soanuv virkkoa mitänä jottei henki karkautuis" 

(virkkoa eli puhua, kuolinhetkellä).

355. "henki karkautuu läsijältä" (läsijältä eli

sairastavalta).

356. "kuni hengi rinnaz on, ga i elä" (elämää 

antava henki).

357. "vai hibjuhiiri oale polven kizannou, ga sid 

älä hyväz mielez ole, sit kuoled" (hipiähiiren 

liikkeistä ennustaminen).

358. "kulmah ei pie koskettoa, hengen koht on" 

(kulmah eli ohimoon).

359. "se sano se toatto jotta joka lapsen kuoleman 

iellä on käynyl lintu ikkunassa" (sielulinnut).

360. "silmässä hibiehiiri kutsuttau" (hibiehiiri 

eli ihohiiri eli elohiiri).

361. "hipiehiiri kun kuuluu niv vielä kolme vuotta 

eläy siit ielläh" (hipiähiirestä ennustaminen).

362. "kuvahaini näkyy kun kattsoo vesikorvoh" 

(vesikorvoh eli sankoon).

363. "kuvahastu varoan ijän kaiken" (itsensä 

katsomisen vieraudesta).

364. sanalla paca tarkoitetaan henkeä, sielua ja 

kuolleena syntyneen tai kätkyihin kuolleen lapsen 

haamua (mordvan co-paca, hantin pacak).

365. obinugrilaisten mukaan ihmisten ja eläinten 

sielut syntyvät uudestaan etelässä sijaitsevassa 

"elämän-veden-järvessä" (palaavat etelästä hanhien, 

joutsenten ja sorsien hahmossa).

366. selkuppien sieluihin kuuluu ihmisen lähellä 

pysyttelevä kaityk (yhistetään hengitykseen, 

kuoleman jälkeen matkaa tuonilmaiseen).

367. selkupit kutsuvat elämän antavaa sielua 

sanalla ilsat (kaikilla elävillä olennoilla,

vrt. il-sat, ils-at).

368. selkuppien mukaan ilsat tarvitsee elääkseen 

juomaa ja ruokaa (ihmisen tavoin).

369. selkuppien mukaan ihmisellä voi olla enintään 

kahdeksan sielua.

370. henkisielua kutsutaan sanoilla vujnas (saami), 

jint (nenetsi), beddu (enetsi), baitu (nganasani), 

kwej (selkuppi), maje (kamassi) ja wajni (kantaurali).

371. henkisielua yhistetään hengityksestä nousevaan

huuruun.

372. sanalla huu tarkoitetaan sielua, henkeä, aavetta, 

varjoa, haltijaa ja haltijakuvaa (mordvan cov, komin 

sen, hantin lunk, mansin tow, vrt. huuru).

373. sanalla itse tarkoitetaan varjoa, varjosielua, 

kuvajaista, aavetta, levotonta henkeä, puun varjoa 

ja varjosielun aiheuttamia sairauksia (viron ise, 

saamen jicce, mordvan es, marin oske, komin acim, 

hantin in-es, mansin jiw-is, unkarin isz).

374. sanalla henki tarkoitetaan höyryä, usvaa, lämpöä, 

hengitystä, elävää, haamua, kohtua, sielua, tuoksua, 

huhua, hellettä, himoa ja kiihkoa (viron hing, udmurtin 

zog, hantin cenk, mansin säk, vrt. säkenöidä).

375. nganasanit yhistävät jälleensyntyviin sieluihin 

yhtä alkuhengistä (yksi sieluista syntyy lapseen 

"sielujen omistajan" kautta).

376. hantien taruissa varjosielu matkaa kuoleman 

jälkeen aliseen missä alkaa nuortua ja lopulta syntyy 

sukulaislapseen (alisen alkuperää, varjojen koto, 

vrt. kuu tai joen alajuoksu).

377. hantien mukaan lapsi saa toisen lintusielunsa 

ylisestä (ylisen alkuperää, lintusielujen koto,

vrt. päivä tai joen yläjuoksu).

378. nenetsit kutsuvat henkisielua sanalla iindad 

(hengityksestä nouseva huuru, vrt. into).

379. nenetsien mukaan ihmisellä on kolme sielua 

(sielu jolla ajattelee ja tuntee, elävä sielu (iindad) 

ja kehon ulkopuolella elävä sielu).

380. nenetsit sanovat ihmisen huokaistessa 

"iindytte ngaidapta" (hän vapautti henkensä).

381. selkupit kutsuvat vahingolliseksi hengeksi 

muuttuneen lapsen henkeä sanalla patchak 

(ennen hampaiden tuloa kuolleita lapsia, 

vrt. paca, patsas).

382. hantit kutsuvat jälleensyntyvää sielua luonteen 

omaavaksi sieluksi (vrt. lapsissa näkyvät tutut 

piirteet, vrt. periytyvät nimet).

383. hantit pitävät alista varjosielujen määränpäänä 

(uskotaan elävän alisessa maan päällistä elämää 

vastaavan ajan).

384. hantien mukaan ihminen koostuu kehosta, 

varjosta (isi) ja henkisielusta (lili khelmkholas).

385. hantien mukaan henkisielu (lili) syntyy 

kuoleman jälkeen sukulaislapseen (sukuhaaran 

sammuessa ystäväsuvun eli toisen samasta 

heimosta polveutuvan suvun lapseen, 

ei koskaan eläimeen). 

386. hantien mukaan varjosielut (isi) matkaavat 

ob-joen (as) suun jäisillä vesillä sijaitsevaan 

alamaailmaan (alueen suurimman joen, 

vrt. noitien matkaamat joet).

387. hantien mukaan varjosielut elävät alisessa 

samanlaista elämää kuin maan päälläkin (lopulta 

kutistuen, muuttuen maakiitäjäisiksi (ker-khomlakh) 

ja katoavan).

388. hantien sieluihin kuuluu joen-pinnan-alla

-matkaava-sielu (uskotaan voivan ottaa västäräkin, 

tiaisen, pääskysen ja harakan hahmon, maalintuja, 

vrt. tatuoidut linnut).

389. nenetsien mukaan elävien ja kuolleiden sielut 

kohtaavat kahesti vuodessa ja muuttavat suuntaansa 

(vrt. kevät ja syysvaellus).

390. nenetsit kutsuvat henkisielua sanoilla ind ja jint 

(vrt. into, ilebc, jillaftj=elämä).

391. nenetsien mukaan ind poistuu ihmisestä 

kuoleman jälkeen "pienen läpinäkyvän pilven 

hahmossa".

392. nenetsien mukaan henkisielut matkaavat

"ikuisen rauhan ja hiljaisuuden maahan" 

(noitien henkien saattamina).

393. nenetsit kutsuvat varjosielua sanoilla sidyangg

(sidy-angg, vrt. siita, anki).

394. nenetsien mukaan varjosielut voivat elää 

näille laadituissa kuvissa.

395. nenetsien mukaan varjosielut lähtevät kuvista 

joista ei pidetä huolta (toisen tiedon mukaan alkavat 

kummittelemaan).

396. nenetsit kutsuvat haltijan henkisielua sanoilla 

khekhe ind (vrt. keke into).

397. nenetsien mukaan haltijakuvan kohtelu vaikuttaa 

kuvassa elävän hengen kohtaloon (poltettaessa palaa 

kotiin tai nousee yliseen).

398. nenetsien mukaan ihminen koostuu hengestä 

(ind), varjosta (sidyangg) ja kehosta (ngaya,

vrt. naija, kaija).

399. selkuppien mukaan ihmisen sielu (il´sat) 

vaeltaa kuoleman jälkeen 3-7 vuotta sukulaisten 

luona, siirtyy sen jälkeen karhuun ja jatkaa elämäänsä 

"pimeässä ja metsäisessä maailmassa".

400. sanalla isci tarkoitetaan sielua ja suojelushenkeä 

(kantauralin isi, so).

401. hantit kutsuvat suvun vanhinta sanalla urt 

(vrt. urt-sielu).

402. samojedit auttavat varjosielun (is) vuorten yli 

kulkemaa matkaa polttamalla kuolleen hiuksia ja 

kynsiä (kevätlinnun sulkien kanssa).

403. samojedien mukaan haudalle lasketut ruuat

auttavat is-sielun matkaa.

404. selkuppien taruissa kuolleen sielu kulkee 

"pimeän karhujen asuttaman metsän läpi".

405. selkupit yhistävät lukua kaksi (siti) 

jakautumiseen, maahan ja varjosieluun.

406. selkupit yhistävät lukua kymmenen (köt) 

äänen eli laulun avulla saavutettuun muutokseen 

(sieluhahmon ottaminen).

407. enetsien mukaan yksi ihmisen sieluista 

kiipeää kuoleman jälkeen yliseen nuoraa pitkin

(lyhyen nuoran leikkaaminen ja hautaaminen 

haudalta tultaessa).

408. unkarilaiset pitävät kultaisia kovakuoriaisia 

sielujen hahmoina.

409. mansit pitävät mustia kovakuoriaisia ja 

vesikuoriaisia sielujen hahmoina.

410. mansien mukaan yksi ihmisen sieluista elää 

lettien päissä (hiusten leikkaamisen vieraasta 

alkuperästä).

411. mansien mukaan sielu matkaa ennen kuolemaa 

ylävirtaan Kalteshin, Maailmaa-katsovan-miehen 

ja Pyhän-kylän-vanhuksen (karhu) luokse ja kysyy 

näiltä onko tullut aika kuolla (karhun päätöstä 

pidetään tärkeimpänä).

412. mansien mukaan sielut matkaavat ensin etelään 

(kysymään onko aika kuolla) ja sitten pohjoiseen 

kuolleiden maahan (jos aika kuolla).

413. hantit kutsuvat elämän antavaa sielua liliksi 

(elinvoima, vrt. lilli, ili).

414. hantit kutsuvat yksilöksi tekevää sielua ilsiksi 

(antaa hahmon kaikille hengittäville olennoille,

vrt. il-si, il-sat).

415. hantien mukaan ils ja lil siirtyvät lapseen 

syntymässä (hetkellä jolloin "liha tulee näkyväksi"). 

416. hantit kuvailevat liliä "elävöittäväksi voimaksi".

417. hantit yhistävät liliä elävän olennon hengitykseen. 

418. hantit pitävät ilsiä ihmisen muistona (matkaa 

kuoleman jälkeen aliseen).

419. hantien sieluihin kuuluu varjosielu is-hor 

(pysyttelee haudalla), ihmisen tai linnun hahmoinen 

urt-sielu (matkaa kuolleiden maahan), koppelon

hahmoinen unisielu ulem-is (saapuu metsästä 

ihmisen nukahtaessa), jälleensyntyvä henkisielu lil 

(siirtyy kuoleman jälkeen kuolinnukkeen (ittyrma) 

ja nukesta sukulaislapseen) ja viides miehen sielu

(miespuolisilta sukulaisilta periytyvä voima).

420. hantien mukaan ihminen koostuu lihasta 

(kor) ja hengestä (lil).

421. hantien mukaan yksi sieluista menee 

kuoleman jälkeen karhuun (pyhinä pidetyt 

eläimet).

422. hantien mukaan yksi sieluista (liaksem) 

menee kuolinnukkeen, toinen (oleam) muuttuu 

koppeloksi ja lentää metsään, kolmannen (is) 

kantaa pois keväällä saapuvat muuttolinnut, 

neljäs (is-khor) menee maan alle ja muuttuu 

kovakuoriaiseksi ja viides (lil) menee 

tuonilmaiseen.

423. hantien mukaan ihmisen sielut (is)

menevät kuoleman jälkeen kuolinnukkeen, 

kalmistoon, pohjoiseen ja kuolleen makuusijalle 

(viidennen "miehen sielun" jäädessä kiertämään 

tuttuja paikkoja).

424. hantien mukaan eläimillä on kaksi sielua 

(ils ja lil).

425. hantien mukaan henkisielu lil menee 

kuoleman jälkeen ylisenhaltija Torumin luokse

(missä "uudistuu", vrt. päivän luokse).

426. hantien mukaan varjosielu ils menee 

kuoleman jälkeen alisenhaltija Kulin luokse

("syntyäkseen uudestaan", vrt. kuun luokse,

molemmat sielut jälleensyntyviä, vrt. isän 

ja äidin sielu).

427. hantien rukouksissa toivotaan haltijoiden 

ottavan uhratun eläimen varjosielun ("ota ils 

ja katso sitä suurilla metsälampien kokoisilla 

silmilläsi").

428. komien mukaan varjon menettäminen 

(mort vudzhör) merkitsee vakavaa sairausta 

tai kuolemaa (vrt. varjosieluja alisesta noutavat 

noidat).

429. marien sieluihin kuuluu shulysh (henki), 

ört (mieli, tajunta) ja chon (sielu). 

430. marien shulysh-sielun uskotaan ilmestyvän 

hedelmöityksen hetkellä ja pitävän huolta

ihmisestä kuolemaan asti.

431. marien mukaan shulysh saa sydämen 

sykkimään, veren virtaamaan ja hengityksen 

toimimaan (lämpöä antava sielu).

432. marien mukaan shulysh poistuu ihmisestä 

kuoleman jälkeen tulen hahmossa (yhtyen 

Yumoon eli ylisen haltijaan).

433. marien mukaan chon-sielu ilmestyy sikiön 

ollessa 3kk vanha (raskauden näkyminen).

434. hantit säilyttävät kuolleen henkisielua 

liinassa josta siirretään varsinaiseksi sijaksi

laadittuun kuolinnukkeen (nukke puetaan 

ihmisen näköiseksi).

435. hantit rohkaisevat varjosieluja elämään 

haudalla viemällä ruokalahjoja (vrt. alisen 

matkassa auttaminen).

436. hantien sieluihin kuuluu jälleensyntyvä 

henkisielu lil, varjosielu is-chor (kehosielu),

unessa ihmiseen saapuva unisielu ulom 

(kuoleman jälkeen ripustautuu kuolleen 

vaatteisiin joista lentää takaisin metsään), 

terveyteen yhistetty urt (poistuu pohjoiseen 

ihmisen sairastuessa) ja viides miesten sielu 

(voimasielu).

437. komien sieluihin kuuluu kaksoissielu ord 

(ilmestyy syntymässä).

438. komien mukaan ord varoittaa kuolemasta 

(ihmistä itseään tai jotain läheistä).

439. komien sieluihin kuuluu ihmisen sisällä 

elävä lov (yhistetään henkeen ja hengitykseen,

vrt. lovi, langeta loveen).

440. komit pitävät ordia henkisielu lovin 

kaksoisolentona.

441. komit kutsuvat ortia kaksoisolennoksi 

(elää ihmisestä erillään).

442. komien mukaan henkisielun lähdöstä 

(lov petöm) seuraa välitön kuolema.

443. komit kutsuvat eläviä olentoja henkisielun 

mukaan (lovja).

444. komien mukaan ort lähetetään ihmiseen 

syntymässä (pidetään näkymättömänä,

tulee näkyväksi ennen kuolemaa). 

445. komit yhistävät orttia aaveuskomuksiin 

(aukoo ovia, pudottaa tavaroita).

446. komien mukaan ortit tekevät 

"samoja asioita kuin ihmisetkin" (keinuttavat 

kätkyitä, pilkkovat puita).

447. komit yhistävät ortteja iltaisin nähtyihin 

sinisiin valoihin.

448. komien mukaan ort nipistää ihmistä 

kuoleman edellä (jättäen mustelman).

449. komien mukaan ort kiertää kuoleman 

jälkeen ihmisen elämänsä aikana kulkemat

paikat.

450. komit sanovat kaukana kuljettuaan 

ort tujte tali zö (vaikean tien kuljin ortille).

451. komit eivät pelkää ortteja (hyväntahtoisia 

olentoja).

452. komien mukaan ort pysyttelee kuoleman 

jälkeen kuolleen lähellä, kiertää vanhat 

paikkansa ja lopulta häviää (toisen tiedon 

mukaan pysyy haudalla).

453. komien mukaan ort seuraa ihmistä 

näkymättömänä (seisoo ihmisen vieressä, 

suojelushengen piirteitä).

454. komien sieluihin kuuluu eläinhahmoinen 

vapaa sielu ures (vrt. uros, es=os).

455. komien mukaan ures liikkuu haukan ja 

oravan hahmossa (or-ava, or=ur).

456. udmurtit pitävät varjoa urt-sielun hahmona 

(poistuu ihmisen nukahtaessa, säikähtäessä 

tai sairastuessa).

457. mansit kuvailevat kuolleiden maahan matkaavaa 

varjosielua sanoin longhal mine is (alavirtaan 

matkaava is).

458. virolaisiin sieluihin kuuluu eläinhahmossa 

liikkuva vapaa sielu (irdhing), kuoleman jälkeen 

kotona käyvä sielu (kodukäija) ja jälleensyntyvä sielu 

(siirdhing).

459. virolaiset pitävät vapaata sielua eläinhahmoisena 

(hiiri, lintu, käärme, perhonen).

460. virolaisten mukaan vapaa sielu muuttuu 

kuoleman jälkeen haltijaksi (haltijoiden alkuperää).

461. virolaiset kutsuvat henkiolentoja sanoin surnuhing 

(kuolleen henki), kurihinged (haamut), rändhinged 

(vaeltavat henget, vrt. ranta) ja umbersundivad 

hinged (ympärisyntyvät henget).

462. virolaiset pitävät ympärisyntyviä henkiä rauhan 

löytäneinä sukulaisten sieluina (vierailevat kotona 

syksyisin).

463. saamelaiset kutsuvat etiäisiä sanalla ovdasas 

(ei pidetä vahingollisina).

464. saamelaisten mukaan etiäiset ilmestyvät 

ihmisinä, ääninä, askelina ja lumeen jääneinä 

jälkinä.

465. saamelaiset kutsuvat haamuja sanalla vaiggas 

(epäselviä hahmoja, vrt. vaikka).

466. saamelaiset kutsuvat ihmistä seuraavaa 

henkiolentoa sanoilla farrosas ja maccasas

(kaksoisolento, vrt. matsa, metsä).

467. saamelaiset kutsuvat eläimen varjosielua 

sanalla kivdji (vrt. kiu-ti).

468. saamelaisten taruissa kivdji yrittää houkutella 

ihmisiä jyrkänteelle tai rotkoon (pidetään väärin 

kohdellun eläimen henkenä).

469. saamelaiset kutsuvat varjoa sanoilla keeu´nik 

(vrt. keiju) ja kivvn (vrt. kivi, kiva, kiuas).

470. saamelaiset kutsuvat varjoa sanalla suoiva

(vrt. su-oiva, suo-iva, vrt. suivaantua).

471. saamelaisten mukaan ihmisellä on vapaa 

sielu ja varjosielu (hahmosielu).

472. saamelaisten mukaan vapaa sielu matkaa 

kuoleman jälkeen kuolleiden maahan

(jabmeaibmu, vrt. jame ai-mu, vrt. äi-ti,

ai-sielujen maa).

473. saamelaisten mukaan varjosielu pysyttelee 

kuoleman jälkeen haudalla (luurangon lähellä, 

toisen tiedon mukaan liikkuu haamun hahmossa).

474. saamelaiset kutsuvat ihmisen kuvajaista 

sanalla veaiga (varoittaa vaaroista ja ilmestyy 

tärkeiden tapahtumien edellä, vrt. vaiggas,

vrt. aika).

475. sanalla wajne tarkoitetaan henkeä, hengitystä 

ja elävää olentoa (saamen vuejnas), henkeä, tuoksua 

ja ilmaa (nenetsin jint), höyryä (enetsin beddu), 

utua ja usvaa (nganasanin baitu), sielua (kamassin 

maje) ja henkisielua (selkupin kwej, vrt. vainu).

476. sanalla saja tarkoitetaan suojelijaa ja suojapaikkaa 

(suomen suoja), auttajaa (viron soe), henkiolentoa 

(saamen suoggja), takana olevaa (marin söste), varjoa 

ja turvantuojaa (udmurtin saj) ja takana seuraavaa 

(komin sajo, vrt. saija).

477. sanalla sam tarkoitetaan aavetta, henkeä, 

varjoa, hahmoa, ilmettä, piirrettä, joltakin näyttävää 

ja yhennäköistä (suomen haamu, saamen sjipmo, 

mordvan sama, vrt. simo, sami, samu, saimi).

478. "heitä mätsätyz, ole kuvalleh" (kuvalleh

eli kuvasi kaltainen, vrt. ihmisiksi).

479. "itsem mänetti" (itsensä surmannut).

480. "ka muissettih sto oli miula kaksi hengie" 

(kaksi henkeä, oman sielukäsityksen 

muistoja).

481. "sis sai oli hänen hengel matkoa" (hengellä 

matkaa, vrt. elämällä pituutta).

482. "hengel oli hänel sissah matkoa, kuoli astujez" 

(astuessa, kesken matkan).

483. "henki lähtömäisilläh on" (hengen 

lähteminen).

484. "joka lapsen kuoleman iellä on käynyl 

lintu ikkunassa" (sielulinnut).

485. "lintuni kävi jo ikkunassa, kyllä se kohta 

lähtöy" (lähtee eli kuolee).

486. "hibiehiiri lekkuu silmässä" (lekkuu eli 

liikkuu).

487. "hibiehiiri lipottoa silmän oal" 

(hipiä eli ihohiiri).

488. "käez lipottau hibjuhiiri" (elävä olento).

489. "ott itseheh" (ottaa itseensä).

490. "ozattomus se itsen noudau kuolendas sah" 

(osattomuus, noutaa itsen).

491. "kun elät osatointa iköä, niin se on katso pitkä" 

(osaton eli onneton ikä, kuluu hitaasti).

492. "en ota sidä omalhengel itsel" (omalle 

hengelleni, vrt. tunnolle).

493. "oigienhengen täh ei ruvennuh kielastamah" 

(oigienhengen=omatunnon, kielastamah

=valehtelemaan).

494. "ongo puaruu kylys" (höyryä, löylyä).

495. "poaru on lähten" (eläimestä henki,

paaru).

497. "itkemäh poadui, ei tijjä n ittsiedäh" 

(tiedä itseään, vrt. paatua).

498. "poron kalloluuhun jossa sarvek kiinnittyvät 

risti puukolla lahattaessa vejethään" (vrt. kallon 

pitäminen pyhänä, pääsielun paikkana).

499. "mitäpä kannatust ihmisen hengel muutakal 

lienee" (kannatusta eli tarkoitusta, kuin leijailla 

ilmassa, vrt. matkata yliseen).

500. "miunki äiti ihan kuolemahhaan asti kantoi" 

(kantoi huivia, vrt. huivi sielujen tai suojelushenkien 

sijana).

501. "kantalauvan ovat soattaneet" (saattaneet 

eli kadottaneet, s-aa-ttaa, vrt. sataa).

502. "sialu on näkymätöin kappale" 

(si-elu, si=tsi, päivä).

503. "henki oli miehestä karannu" (hengen 

karkaaminen).

504. "kuolleen haltia asuu karsapuussa" 

(karsapuussa eli karsikossa, vrt. puussa 

jonka alle tai oksille haudattu).

505. "voi ihmettä, naura itsen katki" (nauraa 

itsen katki, vrt. ole oma itsensä).

506. "tässä henkkee katottaan" (katotaan

henkeä, odotetaan kuolemaa).

507. "oli niin kauhruksis jottei tahtonu itheesä 

mahtua" (kauhruksis eli suutuksissa).

508. "kavaha ihteis ettet jouvu satimee" 

(kavahda itseäsi, pidä varasi).

509. "kavata issiäis, ettet jouvu huonoil jälil" 

(kavata itseäsi, vrt. itsen pitäminen

suojelushenkenä).

510. "minä hengehnäni ajattelij jotta kuinka 

sitä kehtaa sanuan nii hävittömästi" (ajattelin

hengehnäni, vrt. mielessäni).

511. "se on sellainen keikko ettei se tunne 

itsiääkää" (tunne itseäänkään, vrt. varjoaan).

512. "soattaahan se siitä vaekka hengeh 

hangellen kelekatak" (kelkata hengen hangelle,

kiertoilmaisut).

513. "vaekka henki ja kenkät mänkää" 

(sanonta).

514. "henk kestiä heikossai koi uo päivät täyvet" 

(henki kestää, täydet päivät).

515. "piti aivaa hengee heelmässä juostaj ja hypätä" 

(hengen heelmässä, vrt. hädässä).

516. "ei ole hyvä jalassa kun se vaiv värähtellee" 

(elohiiri).

517. "sill on jalo henki rinnassa" (jalo henki,

vrt. vahva).

518. "juskat ja ikkunat ol auk, jot henk pääs mänemää" 

(juskat eli pellit).

519. "siin on sellane itepäine jurtti, että se on aina 

vastahangassa" (ite eli itsepäinen).

520. "se on sellaanen ittejjuttuunen jääräpää" 

(ittejuttunen, tahtoon yhistäminen).

521. "mitä se huoli kuu hänej järestyksesä oli 

että mihim mies kaatuu siihen sieluj jää" 

(mihin kaatuu, sielu jää, mikä sielu).

522. "se oli olluj jo aevan itsetönnä järettömänä 

tuotiin kottiin" (itsetönnä eli järettömänä, 

järkeen yhistäminen).

523. "sen kuolleen koamek käv minuas silimiin" 

(koame eli haamu).

524. "koamehtii" (enteilee, vrt. kaamea).

525. "näkköö semmoesia kuaveita" (kaaveita

=haamuja, varjoja, vrt. aaveita).

526. "vesiastihhav välisti kaave eli varjo tullee" 

(kaave eli varjo, vrt. katve).

527. "niinhän sie olet valkea ku kaavis" (kaavis

eli haamu, vrt. aavis).

528. "minä näen koavii" (koavii eli haamuja).

529. "jos kuollusia on kaharemmoisia, jotta on 

sellaasia kuollusia jottei ne, oikeen täytehel lepohom 

päähnyn niin voii, voii sellaasia haamuja kyllä liikkua" 

(kahenmoisia kuolleita).

530. "kai itsen sykähytti, pöllästyin" (sykähytti

itsen, pelästyessä).

531. "heng on jo sormennokiz, terväh vilustuu" 

(henki sormennokissa, sairaalla).

532. "ezmäi varbahiz lähtöö hengi, ynnä i ylenöö, 

ynnä i ylenöö" (hengen lähteminen).

533. "sissai oli hänel hengel matka" (elämä

eli hengen matka).

534. "moada pideä vai sellänala hengen lähtehyö" 

(maata selän ala, hengen lähdettyä).

535. "oza on sellin ittseh" (osa selin itseen, 

vrt. varjo, peilikuva).

536. "hod lienettö piän tappannuh, sanuo pidäy" 

(pään tappaneet, vrt. päässä elävä henkisielu, 

vrt. vihollisten pään tai päänahan ottaminen).

537. "hengi sammuksis sai juoksin" (hengen 

sammuksiin saakka).

538. "viruu ryöpsöttäy humalaz, ei tijjä ni 

ittsiedäh" (tiedä itseään, varjosielu itsen 

hylkäämät).

539. "hengi ryndähissä on" (ryntäissä eli 

rinnassa, vrt. liikkuvat kohdat).

540. "voimatoi ruostui, do on ittseh päi" 

(itseen päin, toipuu taudista).

541. "mie itsen itsettömäks raihnain" 

(raadoin itsen itsettömäksi, itse=terve itse).

542. "hengipaikka ruaduitsietsou" (sydän 

iloitsee, hengen paikka).

543. "ristikanzan hengi menöö taivahaze" 

(oudoksutut ristityt, omaavat vain yhden 

hengen, vrt. maailman vallannut henkinen 

köyhyys ja miesvaltaisuus, äidin henki 

puuttuu).

544. "sitkie om miun hengi, rippuo hyvin" 

(sitkeä henki, vanhaksi eläneellä).

545. "hengie hyvin ripussuttelimmo" 

(pysyttelimme hengissä).

546. "katso rubiou häi rahkistumah yläh päi, 

ittseh on häi" (on itseen, toipumaan päin, 

itse=terve itse).

547. "itse rudzistuu vanhates" (itse rutsistuu, 

itse=ruumiillinen itse, vrt. varjo=itsen 

kuvahainen).

548. nganasanien mukaan ihmisen sielu on

yhteydessä kaikkiin kehon osiin (jokainen 

tärkeä elin kantaa yhtä sielun osaa).

549. nganasanit pitävät silmiä itsen ilmentyminä 

(maailmaa hahmotetaan sisäisen itsen kautta).

550. nganasanien mukaan noidat voivat ottaa 

toisen hahmon (jolloin katsovat maailmaa 

ottamansa hahmon silmillä).

551. hantien mukaan vakavasti sairastuneen

uni-lintu lentää pois (pyhän-kylän-vanhus eli 

karhu-henki voi lähettää linnun takaisin, 

vrt. unettomuus vakavien tautien oireina).

552. mansit kutsuvat uni-lintuja sanoilla 

ulm ujris at (miehillä viisi, naisilla neljä).

553. mansit pitävät uni-lintuja koppelon

hahmoisina (elävät ihmisen ulkopuolella).

554. mansit kutsuvat lettien päissä eläviä

sielu-lintuja sanoilla lili (henkisielu) ja is 

(pieni varjo sielu).

555. obinugrilaisten heimosotiin kerrotaan

kuuluneen päänahkojen (ukh-sokh) ottamista 

(päänahattoman vihollisen hengen uskotaan 

kuolevan lopulta).

556. nenetsien mukaan vihollisesta voi päästä

eroon vain antamalla ruumiinsa veen haltijalle 

(jälleensyntymisuskon ja ihmisten tappamisen 

välisestä ristiriidasta, turhaa koska syntyvät

uudestaan).

557. samojedien mukaan ihmisellä on neljä sielua

(pää / mieli, henki, varjo ja veri).

558. nganasanit kutsuvat henkisistä / tietoisista

toiminnoista vastaavaa sielua sanalla nilti

(vrt. ilt, ilta, vrt. nil-ti, nila, tila).

559. nganasanit pitävät nilti-sielua linnun

hahmoisena (uskotaan lentävän yliseen 

kuoleman jälkeen, syntyy takaisin maan 

päälle tietyn ajan päästä).

560. nganasanit yhistävät nilti-sielua silmiin

(pidetään kohdussa saatuina ja maan emo 

Mou-niamyn antamina).

561. nganasanien mukaan sielu on yhteydessä 

henkeen ja hengitykseen.

562. nganasanit kutsuvat ylisestä tulevaa

elämän lankaa / henkäystä sanalla batiutu

(yhistää ihmisiä luojahenkiin, vrt. päivän

säteet, tuulen henkäykset).

563. nganasanien mukaan nilti ei voi olla 

olemassa ilman batiutua (vrt. va-tiu-tu,

pa-tiu-tu, b=v=p).

564. selkupit kuvailevat ilsat-sielua sanoin

"se joka luo elämän".

565. selkupin ilsat-sana muistuttaa päivän

sädettä tarkoittavaa sanaa.

566. selkuppien mukaan ihmisen sielu-henki 

"lyhenee lyhenemistään elämän aikana, 

kunnes loppuu kokonaan".

567. selkuppien mukaan yksi ihmisen 

sieluista nousee yliseen heti kuoleman jälkeen

(vrt. henki-sielu).

568. selkuppien mukaan ihmisen toinen 

sielu elää kuoleman jälkeen maan alla kunnes

muuttuu hämähäkiksi (jonka hahmossa

nousee yliseen, vrt. seittiä kiipeävät

hämähäkit).

569. enetsit pitävät henkeä (beddu) ihmisen

pääsieluna (uskotaan elelevän vatsan seutuvilla, 

vrt. petu, vetu, etu).

570. enetsien mukaan beddu jättää ihmisen

heti kuoleman jälkeen (tietyn ajan päästä 

nousee yliseen Ngan luokse, vrt. nenetseillä 

Nga=alisen haltija).

571. nganasanit pitävät verta (kam) yhtenä

sieluista (veren huvetessa hupenee elinvoimakin, 

vrt. kamu, kaima).

572. nganasanien mukaan veren nauttiminen

vahvistaa ihmistä (vrt. poronveren juominen).

573. enetsit kutsuvat veri-sielua sanalla ki

(pidetään henkisielua "painavampana").

574. enetsien mukaan ki-sielu häviää kuoleman

jälkeen maan alle (missä joutuu Todote-nimisen 

haltijan syömäksi).

575. nenetsit kutsuvat veri-sielua sanalla hem

(hemin menettämisen uskotaan johtavan 

kuolemaan, vrt. hemmo, heimo, emo,

vrt. kemi, h=k).

576. selkupit kutsuvat varjosielua sanoilla

ilyntyl tika (elävä varjo, vrt. tikka, linnut

=sielujen eläinhahmoja, vrt. tikkakoski).

577. selkuppien mukaan vain elävillä on

varjosielu.

578. selkuppien mukaan varjosielu seuraa

ihmistä kaikkialle (pysytellen lähettyvillä, 

kuoleman jälkeen katoaa "kuolleiden maahan").

579. nganasanit kohtelevat varjoa hyvin

(vahingoittamisen uskotaan vahingoittavan 

ihmistäkin, vrt. päälle astumisen 

vältteleminen).

580. nganasanien mukaan valokuvan 

ottaminen ja äänen äänittäminen vie jonkin 

sieluista (pidetään pois otettuina ihmisen 

osina, vrt. hiuksiin ja kynsiin liittyvät 

uskomukset).

581. nenetsit kutsuvat esineiden varjoja

sanalla tid.

582. nenetsit kutsuvat ihmisten varjoja 

sanalla sidiang (sidia=kaksi, vrt. siita, 

vrt. kaksoisolento).

583. nenetsien mukaan varjosielu (sidiang)

menee kuoleman jälkeen kuolleiden maahan

(missä elää "kuten maan päälläkin").

584. nenetsien taruissa kaksoisolennot 

(sidiang) puhuvat tulen kielellä (tulee kotaan 

kenenkään näkemättä, elävän puoliskonsa 

ollessa haudalla).

585. nenetsien mukaan varjosielu suojelee

ihmistä läpi elämän (kuoleman jälkeen matkaa 

Ngan maahan).

586. selkuppien mukaan ihminen voi syntyä

hengettömänä (jolloin elää lyhyen elämän).

587. selkupit jakavat sielua (ilsat) henkeen

(kejty) ja varjoon (tika, molemmat katoavat 

kuoleman jälkeen).

588. selkuppien mukaan ihminen saa sielunsa

Ylyntyl kotalta (maan-vanha-nainen).

589. selkuppien sieluihin kuuluu ilsat 

(elinvoima, päivänsäde), kejty (henki) ja tika 

(elävä varjo, vrt. taika).

590. nganasanien sieluihin kuuluu battiu 

(henki, vrt. vaiti, vaatia), sejmy (silmät, 

vrt. seimi), dije (aivot, vrt. tietää), sa (sydän), 

kam (veri, vrt. kamajoki) ja sedangka (varjo, 

sed-angka).

591. nganasanien mukaan sedangka-varjo 

voi muuttua kuoleman jälkeen barusi-nimiseksi 

ihmissyöjähengeksi (syö ihmisten sisäelimiä, 

vrt. sairaudet).

592. nganasanien sieluihin kuuluu battiu (henki), 

sejmy (silmät, seuraa battiu-sielua aliseen) ja 

sedangka (varjo, seuraa battiu-sielua aliseen).

593. nganasanien mukaan battiu-sielu jättää 

ihmisen ensimmäisenä (kulkee eri polkua 

kuin toiset sielut, lähetetään takaisin maan

päälle synnyttävän naisen kehoon,

vrt. jälleensyntyvä sielu).

594. nenetsien sieluihin kuuluu henki 

(menee aliseen tai joutuu pahan hengen 

syömäksi), varjo ja veri-sielu (menee aliseen, 

vrt. alisessa sijaitseva kuu, vrt. päivä=ylinen, 

yö=alinen, vrt. aamu=aa-sielujen maa, 

ilta=ilt-sielujen maa).

595. unkarilaisten sieluihin kuuluu lelek 

(henki) ja iz (varjosielu, vaeltava kuolleen 

sielu).

596. unkarilaiset sanovat vigyen el az iz

(iz vieköön sinut).

597. unkarilaisten mukaan kuolleen sielu 

jättää kehon ja siirtyy joko aliseen (also vilag,

alvilag) tai tuonpuoliseen (tulvilag).

598. hantien sieluihin kuuluu urt / uras uj

(vaeltava sielu, sielu-eläin).

599. hantien mukaan urt voi ottaa mukaansa

elävän ihmisen hengen (kostoksi tai vahvan

kaipuun takia).

600. hantien mukaan ihmisen kolmas sielu

(metsäsielu) vaeltaa omillaan ja palaa kehoon 

ihmisen nukkuessa.

601. hantien mukaan metsäsielu elää kuoleman 

jälkeen tietyn ajan kuolleen vaatteissa (vrt. puihin

sitominen, kotona pitäminen).

602. hantien sieluihin kuuluu is (varjo), ur 

(suojelee ihmistä joka päivä) ja nupat (elämä, 

ikä, ennalta määrätty).

603. hantien sieluihin kuuluu is-xor (itsen-varjo, 

itsen-hahmo, yhteydessä kantajaansa, voi olla 

myös esineillä).

604. hantien mukaan isin katoaminen johtaa 

sairastumiseen (noita voi löytää isin lähtemällä

henkimatkalle).

605. hantien mukaan is seuraa ihmistä hautaan 

kuoleman jälkeen (toisen tiedon mukaan jatkaa 

elämäänsä haudalla, "tuntien kylmää ja nälkää").

606. hantien mukaan isit voivat viedä elävien 

varjoja (varjosielu is).

607. hantien mukaan isit voivat puhua toisilleen 

(ymmärtävät myös elävien kieltä).

608. hantit puhuvat iseille muistajaisissa

käydessään.

609. hantien sieluihin kuuluu ort (liikkuu linnun 

ja ihmisen hahmossa).

610. hantien mukaan ort matkaa kuoleman

jälkeen alavirtaan (kuolleiden maahan).

611. hantien mukaan ort voi poistua kehosta 

ihmisen nukkuessa ja tavata muita henkiä 

(kertoo kokemuksistaan unissa).

612. hantien mukaan ort voi ilmestyä  

sukulaisten unissa.

613. hantit kutsuvat ortia vaeltavaksi sieluksi. 

614. hantien mukaan ihminen joka ei halua 

mennä kuolleiden maahan voi pysyä maan 

päällä ortin hahmossa (sukulaisten luona 

vieraillen).

615. hantien sieluihin kuuluu ulam-is

(uneksiva-itse, voi ilmestyä metson tai teeren 

hahmossa).

616. hantien mukaan ulam-is elää metsässä

ja tulee nukkuvan ihmisen luokse.

617. hantien mukaan ulam-is kuolee ihmisen

kuollessa (voi joutua vahingollisten henkien 

saaliiksi, johtaa kuolemaan).

618. hantit yhistävät ulam-isiä nukkuvan

vaatteisiin.

619. hantien sieluihin kuuluu henkisielu lil

(pikku sielu).

620. hantit yhistävät liliä urheuteen.

621. hantien mukaan lil pysyttelee kehossa 

(poistuminen johtaa voimattomuuteen ja 

väsymykseen).

622. hantit pitävät liliä nopeana ja

linnunhahmoisena.

623. hantit yhistävät liliä mieleen 

(uskotaan elävän päässä, etenkin 

hiuksissa).

624. hantien mukaan hiusten 

vahingoittaminen satuttaisi liliäkin

(vrt. omat eli pitkät hiukset).

625. hantien mukaan lil syntyy kuoleman 

jälkeen sukulaislapseen jolla havaitaan 

tuttuja piirteitä (jälleensyntyvä sielu).

626. hantien viidettä sielua yhistetään

elinvoimaan ja jälleensyntymään.

627. nenetsit kutsuvat mieltä sanalla ji

(vrt. ji=vesi).

628. nenetsit kutsuvat henkeä sanalla jint.

629. nenetsit kutsuvat varjoa sanoilla tid ja tjid.

630. nganasanit kutsuvat varjoa sanoilla

tsiapa ja tsiopa (tsi-apa, vrt. päivä-emo).

631. nenetsit kutsuvat itseä sanoilla kalyeq 

ja xar (kaly-eq, vrt. eki, vrt. kar-hu).

632. enetsit kutsuvat itseä sanoilla ker ja kere 

(vrt. keralla, vrt. tikan nimet).

633. nganasanit kutsuvat itseä sanoilla ngona

ja nona (vrt. nonna).

634. nenetsit kutsuvat itseä sanoilla pitta, 

pid ja pixd (vrt. pitää).

635. enetsit kutsuvat itseä sanoilla pudu ja 

pudodo (pud-odo, vrt. pudota, puutua).

636. nenetsit kutsuvat itseä sanoilla xar, 

xarn, xarta ja xaryiq (vrt. xarye=pelästyttää, 

vrt. karttaa, kari, kaarna).

637. nenetsit kutsuvat henkeä / henkäystä

sanalla jind (vrt. jind=ilma).

638. nenetsit kutsuvat varjoa sanoilla tid ja tjid

(vrt. tietää).

639. nenetsit kutsuvat henkeä sanalla ji

(vrt. ji=mieli, vrt. jippo).

640. nenetsit kutsuvat elämää sanalla jil

(vrt. il-sielu, el-ää).

641. metsänenetsit kutsuvat sielua / henkeä 

sanalla syeju (sy-eju, sye-ju).

642. tundranenetsit kutsuvat henkeä sanalla yintq

(yin=jin, vrt. jind).

643. selkupit kutsuvat mieltä sanalla tani

(vrt. taina, tana, tanninen).

644. selkupit kutsuvat henkeä / sielua sanalla

ilsan (ils-an, il-san).

645. selkupit kutsuvat varjoa sanalla keti

(vrt. ke-eti, kesi, keto).

646. selkupit kutsuvat varjoa sanalla tika

(tikat=ihmisten varjoja, eläinhahmoisia

suojelushenkiä).

647. selkupit kutsuvat henkeä / henkäisyä 

sanalla keyi (ke-yi).

648. "ta siitä se tsiipastu, se on semmoni ittsehes 

ottajani" (itseensä ottaja, tsiipastu=suuttui).

649. "hengi tikettäy" (tikettää eli tykyttää).

650. "kai hengi tikkamah rubei, ku hyppäin ylähän"

(tikkamah eli tykyttämään, vrt. sydän).

651. "kuni hengi rinnas tikkau, ga ynnä i eleled"

(tikkaa rinnassa, vrt. tika=varjo).

652. "tiddon kaimai" (meni tajuttomaksi, 

vrt. kaimata=saattaa).

653. "tiddoz on virui" (tiddoz eli tietoisena,

tajuissaan).

654. "täydeh tabas suutud, sit sanuo puuttuu pahoi" 

(suutut täyteen tapaan).

655. "sil on tozi taba" (tosi tapa, paha sisu).

656. "tavale valdoa ei pie andoa" (antaa tavalle 

valtaa, vrt. tunteille).

657. "pahas tavaz löi" (pahassa tavassa).

658. "hänell on hyvä taba" (vakaasta ja 

tyynestä).

659. "sid ärdyi sanomah pahas tavaz"

(hyvä ja paha tapa, vrt. myönteinen ja 

kielteinen).

660. "tabauvu tundohos" (tuntohosi, 

vrt. järkiisi).

661. "puhalla puhtahasta hengestäs toratanner" 

(toratantereet, kuolleiden henkien sijoja).

662. "elä ite, tule tänne" (lapselle, itke, 

vrt. varjosielu itse).

663. "humalaz oldih velleksed, ei tietty ni itsiedäh"

(tiedetty itseään).

664. "hengiloukko, vie umbistumatta" 

(henkiloukko eli aukile, lapsen päässä).

665. "uravuizissah kävelöy, ei tijjä n ittsiedäh"

(tiedä itseään).

666. "uravuspäivis kai elod menetti" 

(uravuspäivis eli hulluuksissaan,

vrt. ur-ava).

667. "mies makoau, osa valvou"

(osa eli suojelushenki, vrt. lintuhenget).

668. "miun onni hyvin valvonut on täh asti"

(onni ja osa, suojelushenkien nimiä).

669. "hengen varattavah kohtah työndi"

(hengen varottavaan, vaaralliseen).

670. "heng on varattavu voinal mennez" 

(varattavu=suojeltava taioin, voinal=sotaan).

671. "omoa kuvahastu varoat sinä tyhjeä"

(kuvahastu eli varjoa).

672. "kun nähtih jotta henki varmah oli 

männyn nin siinä itettih" (kuolleen äärellä, 

männy, vrt. mänty).

673. "henkie varteimah" (vartioimaan,

vrt. vartoa=odottaa).

674. "piän vastah se ukk eläy, ei varoa ni midä"

(elää pään vastaan).

675. "piäle vastah lähti" (päälle vastaan,

kuoleman vaaraan, p-ää, vrt. aa-sielu).

676. "en mie anna itsen aigah ittsiedäni tappoa, 

kui voinen vassata" (itsen aikaan, tappaa itseäni, 

vrt. itsen puolustaminen).

677. "midä sinä vastoad minuudani, vahnemboa 

ittsie" (vanhempaa itseä, vrt. vanhempaa 

varjosielua).

678. "kuvahaine vilmahteleh seinäl" 

(kuvahaine eli varjo, vrt. vilma).

679. "niin ov vilu pirtti, jotta henki näkyy"

(henki eli hengitys).

680. "itsel on viluine, teä pilveksez"

(itsellä viluinen, vrt. minulla).

681. "hengi virrotettih vedeh männyöl"

(virvotettiin henki).

682. "hengenteriz on, vitskuu da vätskyy" 

(hengen terissä, vrt. toreissaan).

683. "otin voloohkat, ed mius piänahkua ota" 

(ota päänahkaa, vrt. heimosodat, vihollisten 

jälleensyntymisen estäminen).

684. "onhan sitä omoatuntuo teälläki vähän"

(omaa tuntoa, vrt. omat=perhe, suku,

yhteinen tunne oikeasta).

685. "muga on mennyh, kai on yks kuva vai"

(yksi kuva, vrt. haamu).

686. "kui yks kuva on, moizeks on häi loppevunuh"

(kuva itsestään, vrt. kuvatus).

687. "ylbevys toitsi menettäv oman itsen"

(menettää itsen, vrt. itse=oikea itse,

hyvä ja terve itse).

688. "ylen on ylbei, ei ni kenen ker sovi elämäh"

(ylen ylpeä, vrt. yl-sielu, ylinen).

689. "älä ylen ylbieks mene" (vieraana 

pidetty piirre, vrt. maan eli aan läheisyys).

690. "ylbeneksendeli ga lieveni järelleh"

(ylpistyi ja lieveni järelleen, vrt. päähän 

käyminen, liian kovaa meneminen).

691. "ku heng yldännöy, ga luaji" (henki 

yltää=sallii, antaa myöten).

692. "jo ägenöö, jo taba nouzoo" (ägenöö 

eli vihastuu, tapa=tunteet).

693. "ägehissäh lähti" (suutuksissaan, 

ei ollut oma itsensä).

694. "anna vai kodvaine menöö, ga ägevyz lopeh"

(äkäisyys loppuu, menee ohi, vrt. tunteiden 

pitäminen sielujen toimintana).

695. "älä minum peäl ärjähtäi, tidd ittsiedäz" 

(tiedä itseäsi, hillitse).

696. udmurtit pitävät lul-sielua elävien henkenä

ja urt-sielua kuolleiden henkenä (jälkimmäinen 

muuttuu kuoleman jälkeen yöperhoseksi, 

urt buböli).

697. udmurtit kutsuvat elämän antavaa henkeä 

sanoilla lul-vir sotis peri (hän joka antaa 

hengen ja veren).

698. udmurtit kutsuvat elämän ottavaa henkeä 

sanoilla lul bastis peri (hän joka ottaa olemisen 

pois).

699. hantien sieluihin kuuluu is (varjo) ja ur 

(suojelushenki, auttaa ja suojelee ihmistä joka 

päivä, vrt. ur ava).

700. hantit kutsuvat is-sielua sanoilla is-xor 

(itsen-kuva, sieluvarjo).

701. hantit pitävät isiä sieluista näkyvimpänä 

(sidoksissa ihmiseen tai asiaan josta kuvastuu,

kadotessaan ihminen sairastuu). 

702. hantien mukaan is seuraa ihmistä hautaan 

minkä lähellä jatkaa elämäänsä ("nälkää ja janoa 

tuntien").

703. hantien mukaan is-sielut puhuvat keskenään 

(vrt. pitävät seuraa toisilleen, iseille puhutaan 

haudoilla käytäessä).

704. hantien mukaan urt-sielu liikkuu linnun 

tai ihmisen hahmossa (kuoleman jälkeen matkaa 

alavirrassa sijaitsevaan tuonilmaiseen).

705. hantien mukaan urt liikkuu ihmisen 

nukkuessa ja kohtaa matkoillaan kaikenlaisia 

olentoja (vrt. unet).

706. hantien mukaan urt voi karata vahingollisia 

henkiä pelästyessään (jolloin ihminen sairastuu,

vrt. pelästymisen aiheuttamat oireet).

707. hantien mukaan urt voi jäädä vaeltamaan 

maan päälle (sukulaisten ja lapsien luona 

vieraillen, kutsutaan "vaeltavaksi urtiksi").

708. hantien mukaan urt (uras uj, sielu eläin) 

voi yrittää viedä kuoleman jälkeen toisten sieluja 

(koston tai ikävän ajamana).

709. hantien sieluihin kuuluu linnunhahmoinen 

ulom-is (uneksiva sielu, voi ilmestyä koppelon 

tai naarasteeren hahmossa, kutsutaan myös 

metsäsieluksi).

710. hantien mukaan ulom-is elää metsässä 

mistä tulee nukkuvaan ihmiseen (häviää ihmisen 

kuollessa ja päinvastoin, vrt. ulompi is).

711. hantien mukaan ulom-is voi elää ihmisen 

vaatteissa tietyn ajan (etenkin yöllä kuolleen, 

pidetään syynä vaatteiden ripustamiseen haudan 

viereiseen puuhun).

712. hantien sieluihin kuuluu henkisielu lil 

(pikku sielu, jälleensyntyvä sielu).

713. hantit pitävät liliä linnunhahmoisena 

(nopea liikkeissään).

714. hantien mukaan lil pysyttelee ihmisen 

lähellä (poistuminen johtaa voimattomuuteen 

ja väsymykseen).

715. hantit yhistävät liliä mieleen, päähän ja 

hiuksiin (vrt. hiukset elinvoiman lähteenä).

716. hantien mukaan hiusten leikkaaminen 

tuhoaa lil-sielun (vrt. karkottaa, kasvavat 

takaisin).

717. hantien mukaan lil lentää linnunhahmossa 

yliseen muistajaisten jälkeen (päivän ja kuun 

väliin, vrt. mistä palaa takaisin päivän tai kuun 

säteessä).

718. marien mukaan pelästyminen voi karkottaa 

ihmisen ort-sielun (vrt. henkiset oireet).

719. virolaiset kutsuvat henkisielua sanalla leil 

(vrt. leila, leili, vrt. kuolinnuket). 

720. komien mukaan henkisielu lol haihtuu 

kuoleman jälkeen ilmaan ("kuin höyry").

721. komien mukaan lol voi ilmestyä nukkuvasta 

hiiren hahmossa ja mennä takaisin höyryn 

hahmossa (mikä herättää ihmisen).

722. udmurttien mukaan henkisielu lul liikkuu 

perhosen hahmossa (tulee ihmisen suusta, 

lentää veteen ja puun koloon, lopulta palaa 

takaisin suuhun, vrt. aa tuuti lulla).

723, komien mukaan ort-sielu voi näyttäytyä 

sinisessä suotulessa (vrt. virvatulet).

724. komien mukaan ort toimii suojelushenkenä 

(ilmestyy toisten unissa ja sinisissä iholäikissä,

suojelemansa ihmisen näköinen).

725. mansien mukaan ihmisen metsäsielu huutaa 

metsästä kuoleman edellä (aikuiselle aikuisen 

äänellä, lapselle lapsen).

726. mansit sanovat metsäsielun huutaessa 

"jos sukulaiseni kuolee, tule lähemmäs" 

(lähestyy tai lentää pois, vrt. ihmistä kohti

tulevat linnut).

727. saamelaiset kutsuvat ihmisäänellä ääntelevää 

lintua suoje-loddeksi (liikkuu öisin, vrt. suojelija,

pidetään noitien suojelushenkenä).

728. suojelushengen uskotaan kulkevan ihmisen 

edellä (saapuu perille ennen ihmistä, vrt. etiäiset,

varjon liikkeet).

729. suojelushengen uskotaan varoittavan vaaroista 

(korvien soiminen, nenän kutiaminen).

730. kuolleen itsensä ei uskota liikkuvan vaan 

varjonsa (vrt. haudalle jäävät sielut,

kotiin palaavat sielut).

 

731. marien mukaan peili voi viedä ihmisen kuvan 

tai varjon (yhden sieluista, vrt. peilien aiheuttama 

pinnallisuus ja itsekeskeisyys).

732. udmurttien mukaan kaikella elävällä on 

urt-sielu (heinistä puihin, vedestä tuleen).

733. udmurttien mukaan puiden ja heinien urtit 

liikkuvat pienten perhosten hahmossa

(ihmisten urttien tavoin).

734. marien mukaan urtinsa menettänyt maa 

kuivuu karuksi (veden muuttuessa myrkylliseksi

tai pahanmakuiseksi).

735. mordvalaiset kutsuvat hahmoa sanoilla 

caco ja saco (vrt. sa-aso).

736. mordvalaiset kutsuvat luonnetta sanalla kor 

(vrt. kar).

737. mordvalaiset kutsuvat hengittämistä sanalla 

leksems (vrt. leksa).

738. mordvalaiset kutsuvat lentämistä sanalla 

livtams (vrt. liuta, liitää).

739. mordvalaiset kutsuvat mieltä sanalla mel 

(mels ledems=muistua mieleen, mels tujems

=miellyttää).

740. mordvalaiset kutsuvat henkeä / sielua 

sanoilla ojme ja oyme (oi-me, o-ime, ome,

ojmams=levätä, rauhoittua).

741. mordvalaiset kutsuvat varjoa sanoilla sulej 

ja suley (vrt. sulevi, sulo, sulle).

742. mordvalaiset kutsuvat hahmoa sanalla saco 

(sacoms=syntyä, vrt. sasse, sassiin).

743. mordvalaiset kutsuvat voimaa sanalla vij 

(vijev=vahva).

744. mordvalaiset kutsuvat aavetta sanalla copaca 

(so-pasa, sop-asa, vrt. puhua soopaa).

745. mordvalaiset kutsuvat yllättymistä ja 

ihmeissään olemista sanalla divamo 

(vrt. tivahtaa).

746. mordvalaiset kutsuvat mieltä sanalla udem 

(arsems=ajatella, kemems=uskoa, carkodems

=ymmärtää, sodams=tietää, tonavtnems=oppia,

vrt. utelias).

747. udmurtit kutsuvat varjoa sanoilla sajul 

ja vuzer (kuzjo=aave, henki).

748. udmurttien mukaan ihminen muuttuu 

kuoleman jälkeen puuksi (jokaisella latvallisella 

puulla henki jonka kanssa voi puhua).

749. udmurtit pyytävät hiljaisena syntyneelle 

henkeä sanoin kulemjos, peresjos, sjotele solo lul

(kuolleet, vanhat, antakaa hänelle lulinsa).

750. marit yhistävät ört-sielua pelästymiseen 

(örtem kaen=olin peloissani, iktazkön örtshym 

koltash=pelästyttää toinen, ört luktash

=pelästyttää, ört purash=rauhoittua).

751. marien sieluihin kuuluu tson (sisin, sydän, 

tsonzo aru=olla vilpitön, olla sydämellinen, 

tsonzo tarvanen=olla liikuttunut).

752. marit sanovat tsonzo korzesh (hän kärsii), 

tsonem kuana (tunnen iloa), tsonem lyshken

(tunsin helpotusta), tsonem pudyrana (olen 

levoton), tsonem puren (tunsin eläväni),

ja ulo tsono dene (täydellä sydämellä, 

vilpittömästi).

753. marit kuvailevat tsonin hyvinvointia 

sanoin tsonesh shyshmyj (se tuo sisimpääni 

iloa ja rauhaa), tsonzo ylyzyn (hänen 

sydämensä yleni), tson nöltyn (iloissaan, 

täynnä intoa), tsonym luktyn puash (olla avoin, 

ilmaista itseään), tsonym potsash (olla vilpitön, 

avautua toiselle) ja tsonym lushtarash 

(purkaa sydäntään, kertoa tunteistaan).

754. marit kuvailevat tsonin pahoinvointia 

sanoin tsonshtem ulo (se kalvaa sisintäni), 

tsoneshyze lapkan tsutsesh (hän tuntee 

itsensä loukatuksi), tsonlan shuash (käydä 

hermoille, olla ilkeä), tsonym jylaltash

(aiheuttaa huolta), tsonym kotskash (elää 

sisintään vastaan, väsyttää itseään) ja tsonysh 

shyvalash (loukata toista, olla tunteeton).

755. marit sanovat tsonzo ruj tsutsyn

(hänen sydämensä hypähti).

756. marit sanovat tson lekshash gaj kytskyrash 

(huutaa sydämensä kyllyydestä).

757. marit kutsuvat puhdasta sydäntä sanoilla 

jandar tson dene.

758. marien sieluihin kuuluu körgö (sisin, syvin,

ö=o, vrt. korko, orko).

759. marien körgö-sielua yhistetään mieleen

(körgö dene=itsekseen, omissa ajatuksissaan,

körgö ilysh=sisäinen elämä, henkinen elämä,

körgö shonymash=sisäiset ajatukset, körgö 

ushakyl=alitajunta).

760. marit kutsuvat sisäpuolta / nurjaa puolta 

sanoilla körgö vel.

761. marit kutsuvat sisempää ääntä / rintaääntä 

sanoilla körgö jyk.

762. marien körgö-sielua yhistetään iloon 

(körgö kuan=sisäinen ilo, salainen ilo) 

ja intoon (körgö tul=sisäinen into, 

sisäinen tuli).

763. marien sieluihin kuuluu vuj eli pää 

(vuem pördesh=pääni pyörii, pyörryttää, 

vujym kysh=pidä pääsi ylhäällä).

764. marit kutsuvat kuolemista ja hulluksi 

tulemista pään menettämiseksi (vujzo 

jomyn=menettää pää, vujzo pudyranen

=tulla hulluksi).

765. marit kutsuvat hourimista ja unissaan 

puhumista sanoilla vyj dene kutyrash

(vyj=vuj).

766. marit kutsuvat itsepäistä sanoilla vujym 

puydymo (vujym puash ogyl=pitää päänsä).

767. marit kutsuvat itsekseen / hiljaa olemista 

sanoilla vuj ora dene ja shke vujzo dene 

(olla omassa päässään, vrt. ajatuksissaan).

768. marit kutsuvat henkeä ja hengitystä 

sanoilla shylysh ja shylaktysh (poro shylysh

=hyvä henki, shy-lysh, vrt. suu-lus, sul-us).

769. marit kutsuvat henkeä ja hengitystä 

sanalla tyn (vrt. tunne).

770. marit kutsuvat elävöittämistä / hengen 

puhaltamista sanoilla shykyshym purtash

(vrt. sukushum).

771. udmurtit kutsuvat henkeä sanoilla yros 

ja pelt (möl yros=tuulen henki, vrt. uros, 

mölli, pelto).

772. udmurtit kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 

lul, lul-sjulom ja lulpush (push, pus=sisus,

sjulom=su lom, si ulom).

773. udmurtit kutsuvat itseä sanoilla asse ja atsiz

(ats-iz, vrt. sukulaisnimet).

774. udmurtit kutsuvat sydäntä sanalla sjulem 

(su-lem, siu-lem, si-ulem).

775. udmurtit kutsuvat sisua sanoilla push kuzym, 

jun lu, jum luon, syl, sylon ja pushkes.

776. udmurtit kutsuvat päätä sanalla jyr 

(vrt. jyri, jyrki, vrt. jur, jurri).

777. unkarilaiset kutsuvat henkeä sanoilla lelek, 

lehelet ja lelegzet (suttogva=henkensä alla, 

lel-ek, leh-elet, lel-egzet).

778. unkarilaiset kutsuvat itseä sanalla ön 

(önzö=itsekeskeinen, öntudatos=itsetietoinen, 

önbecsules=itsetunto, ö=o, vrt. on, onni).

779. unkarilaiset kutsuvat sydäntä sanalla sviz 

(szivszelhudes=sydämen lyönti, vrt. sisä, sisin,

sisus, vrt. huti).

780. unkarilaiset kutsuvat sisua ja sisintä 

sanoilla belseje, legjava, lenyege, magja ja veleje

(yhdyssanat=haltijoiden nimiä).

781. unkarilaiset kutsuvat päätä sanoilla fej ja fö 

(f=p, vrt. peijaiset, pöljä).

782. ersalaiset kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 

duh ja ojme (vrt. tuhka, juha, omena).

783. ersalaiset kutsuvat itseä sanoilla es ja es prja 

(vrt. esa, esi, essi).

784. ersalaiset kutsuvat sydäntä sanoilla sedej, 

tov ja jadra.

785. ersalaiset kutsuvat sisusta sanoilla potmo 

ja tov (vrt. tovi, pottu).

786. ersalaiset kutsuvat päätä sanoilla prja, ned 

ja pe (vrt. parjata).

787. moksalaiset kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 

vajme ja vajmo (vrt. vaimea, vaimo).

788. moksalaiset kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 

ez ja ava (vrt. esko, aava).

789. moksalaiset kutsuvat itseä sanoilla es ja prä.

790. moksalaiset kutsuvat sydäntä sanoilla sedi 

ja sezom (vrt. setä).

791. moksalaiset kutsuvat sisusta sanoilla sezom, 

tov, potma ja pärma (vrt. paarma).

792. moksalaiset kutsuvat päätä sanoilla pe ja prä.

793. marit kutsuvat varjoa sanalla ormantse 

(or-man-tse, orm-antse).

794. marit kutsuvat varjoa sanalla ymyl 

(ymyl gaj koshtash=seurata kuin varjo, 

kolyshyn ymylzym uzash=nähdä jonkun 

varjo).

795. marit kutsuvat epäilystä sanoilla ymylyshtö 

lijash (ymyl=umul=varjo).

796. marit kutsuvat kasvoilla näkyvää surun 

varjoa sanoilla ojgyrymo ymyl.

797. marit kutsuvat hahmoa / muotoa sanalla 

tysaka (maska ajdeme tysaka nalesh=karhu ottaa 

ihmishahmon, vrt. nalle=karhun ihmishahmo).

798. marit kutsuvat ulkomuotoa sanalla syn

(syn gyts vozash=laihtua ja tulla kalpeaksi, 

vrt. sun, synty).

799. marit kutsuvat muotoa / ilmettä / luontoa 

sanalla tys (tsyn tysym shyltash=peittää todellinen 

luontonsa, vrt. tuska, tuisku).

800. udmurtit kutsuvat varjoa sanalla vuzer 

(vus-er, kuva=tuset, sured).

801. unkarilaiset kutsuvat varjoa sanoilla arny 

ja arnyek (muoto=alak, vrt. aarni).

802. ersalaiset kutsuvat varjoa sanalla sulej 

(hahmo=tus).

803. moksalaiset kutsuvat varjoa sanoilla kulyen 

tsilf (hahmo=lik, mator, tsilf, vrt. likistää,

vrt. kul, kulli, kuli-eno).

804. unkarilaiset pitävät hiusten leikkaamista 

rangaistuksena (yhteydessä ihmisen 

hyvinvointiin, vrt. henkisielun sija).

805. unkarilaiset kutsuvat haamua sanalla 

kisertet (kisert=kummitella, uskotaan voivan 

ilmestyä tutussa hahmossa ja johdattaa suolle 

tai veteen, kis-ertet, vrt. kissa).

806. nganasanit yhistävät sieluun silmiä, 

nenää ja korvia (uskotaan olevan yhteydessä 

kaikkiin tärkeimpiin elimiin).

807. virolaiset kutsuvat perhosen hahmossa 

olevaa henkeä / sielua sanoilla hingeliblikas

(hinge=henki, liblikas=perhonen).

808. virolaiset kutsuvat eläimen / hyönteisen 

hahmossa olevaa henkeä / sielua sanoilla 

hingeloom.

809. virolaiset kutsuvat suojelushenkeä sanalla 

kaitsja (kaitsija, vrt. saamen kaddz).

810. virolaiset kutsuvat aaveita sanoilla lummutis 

ja varjuline (vrt. lumo, luimuilla).

811. obinugrilaiset pitävät henkisielu liliä yksilön 

luonteen ilmentymänä (vrt. lilli, ili).

812. obinugrilaisten mukaan lil elää hiuksissa tai 

pään laella (vrt. aukile).

813. obinugrilaiset pitävät liliä linnunhahmoisena 

(noita voi lähettää lilinsä hakemaan tietoa).

814. obinugrilaisten mukaan päänahan ottaminen 

tuhoaa tai vangitsee vihollisen lilin.

815. obinugrilaisten mukaan varjosielu pysyttelee 

kuoleman jälkeen jonkin aikaa kodin lähellä jonka 

jälkeen matkaa pohjoiseen kuolleiden maahan 

(varjon jäädessä haudalle ruumiin maatumiseen

asti, kaksi eri varjoa).

816. obinugrilaisten mukaan is (varjosielu) elää 

tuonilmaisessa saman ajan mitä eli maan päällä 

(nuortuen vanhenemisen sijaan, lopulta palaa 

maan päälle hämähäkin tai hyönteisen hahmossa,

vrt. toinen jälleensyntyvistä sieluista).

817. mordvalaiset sanovat ojmeze liss (hänen 

henkensä lähti) ja ojmenze noldas (hän syrjäytti 

henkensä).

818. mordvalaiset kutsuvat henkisielua sanoilla 

ojme (moksa), vajmä (moksa, vrt. vaimo) ja arne 

(ersa, vrt. aarne).

819. mordvalaisten mukaan henkisielu elää vain 

kerran (poistuu viimeisessä henkäyksessä).

820. mordvalaisten sieluihin kuuluu varjoon 

yhistetty suojelushenki tsopatsa (moksan 

sopatsa, uskotaan jäävän elämään kuoleman 

jälkeen, voi ottaa linnun hahmon).

821. mordvalaisten mukaan ört-sielu poistuu 

unen, henkimatkan ja tajuttomuuden aikaan.

822. mordvalaisten mukaan ört-sielu voi jäädä

kummittelemaan maan päälle kuoleman jälkeen 

(toisen tiedon mukaan matkaa tuonilmaiseen, 

vrt. kuolinsyy, kuolla oikein=syntyä uudestaan).

saamelaisten henkisanastoon kuuluu 

varda, vaarda (hahmo, ulkoasu, vrt. 

ottaa varteen), cegga, ceega (sisukas, 

itsepäinen), jiegg, jiega (henki), 

vuoina (henki, vrt. vu-oina), vuoinastim 

(henkäys), vuoinad, vuoinam (hengittää), 

vuoinastid, vuoinast (hengähtää), 

suoiva, suoivuu (varjo, vrt. su-oiva,

suo-iva), suoivanistid (varjostaa, 

vrt. suivaantua), kumattallad (kummitella), 

siedalud (hengästyä, vrt. sietää), 

sohalud (hengästyä), kome, komme (kumma, 

kummitus), kove (kuva), mustokove 

(muistikuva), jiejah (itse), jece, jeedje, 

jiihtja, iehtja, ietj (itse, vrt. je-edje,

ji-ihtja, haltijanimet), syeiji, syeji 

(kuolleen henki, vrt. sy-eji), jiermi, jerme, 

jiermie, jierbmee, jierpmie, jierme (järki,

vrt. ji-ermi), jierbme, jiermi, jeärmm, jirm, 

jirme (järki), häämi (hahmo, ulkomuoto, 

vrt. haamu, häämöttää), vuoinalas, vuoinalii 

(hengellinen), jiocc, jicc, jies, jiesee 

(itse), siiskis, siskii (sisus, vrt. käpyjen 

nimet), luandu (luonto, luonne), siälu (sielu, 

vrt. si-alu, si=päivä), enke, hiegge, heägga, 

hiekka, hägga (henki, vrt. hiekasta eli maasta

tuleva, vrt. heka, he-akka), haegga, jiegga, 

jiogg, jing, jiellem (henki, vrt. nenetsien

hae hae), ies, jies, jiec, jiocc, jizz, jicc 

(itse), miele, miälla, miella, miela, mioll, 

mill, mele (mieli, vrt. malla, milla),

siiskab, siiskmos, siiskaz (sisempi, sisin),

väimmas, väimmsos (sisukas, vrt. vaimo,

sielujen nimiä), alnnes tobddad (tuntea 

omassa tunnossa), cuuddes (aave, vrt. tsuudit),

jiellemviokk (elinvoima, viokk=voima),

sommsäppleejaz (elohiiri), calmmlougg 

(elohiiri, vrt. silmä), häämm (hahmo, muoto,

vrt. hä-ämmä), ooblek (hahmo), jioglvaz 

(hengellinen), jioggtem (hengetön), 

jioggsaz, jioglvaz (henkinen), vuoinstos 

(hengenveto), vuoinni (hengittäjä), 

vuoinstok (henkäys), sookkmos (hengittäminen), 

vuoinnjos (hengitys), jiijjas-sormm 

(itsemurha), jiocchiavtummus (itsemurha), 

jiijjestobdd (itsetunto), jiocckaamm 

(itsetunto), jeärmmvuott (järkevyys), 

kumm (kumma, kummitus), cuuddes (aave, 

kummitus), keunnj (kuvajainen, vrt. ke-unja),

luandd (luonne), luatt (luonto), luattjielli 

(luontokappale), cuddoottad (kummitella,

vrt. tsuudit), cuudnastted (kummastella), 

eetted, eettled (ilmetä, ilmestyä, vrt. eetu, 

etiäinen), ilmstoovvad (ilmetä, ilmestyä),

oddoottad (ilmetä, ilmestyä), ooccndoottad, 

ocndoottad (ilmetä, ilmestyä), voddoottad 

(ilmetä, ilmestyä), cuäjtoottad (ilmetä, 

ilmestyä), haamstoovvad (hämmästyä), 

hirmstoovvad (hämmästyä, vrt. hirmustua),

radsked (hengästyä), sookkad (hengittää,

vrt. kidusten nimet), sooggted (hengästyä),

kuätkac (ydin), vääimas (ydin, vrt. vaimo

-sielu), ood (ydin), njiccjos (ydinluu), 

tabdd (ydinluu), muatt (muoto), kaamm, komm 

(omatunto, vrt. ka-amma), seall (sielu),

väimm (sisin, sielu), väimmsosvuott 

(sinnikkyys, sisu), väimmjuurd (vakaumus,

vrt. juurta jaksaen), oott (varjo, vrt. 

oottaa), keeunik (varjo), seera (voima),

viokk (voima), odd, oodd (tapa, tottumus),

jiargg (tapa, tottumus, vrt. jarkko),

nääll (tapa, tottumus, vrt. naali),

vuekk (tapa, tottumus), caad (sydän), 

caddoovvad (suuttua, sydämistyä), 

väimmsuonn (sydänlanka, vaimosuoni),

cuudd (sisälmykset), oocc (pääntie, 

vrt. pääsielun), uami (oma, vrt. ami, 

aamu) ja cuavvai (ihmistä seuraava, 

vrt. cu-ava).