1.09

maanantai 1. elokuuta 2022

Joutavainen vastaa: Kuolevan kuun vastaukset

"Tulkaa suku suuni pääll, heimo hengen lähtiessä, tulkaa velloit vettä myöte, siaret somerta myöte". 

tietäjä Joutavaiselta voipi kysyä kaikesta kuolemaan, suruun, tuonilmaiseen, sieluihin ja suomalaiseen kansanuskoon liittyvästä.

"Jo ne on männeet silmistäni, vaa ei oo männeet mielestäni, syämmell on syyvessäni, maatess on maksoissani, käen pääll on kävvessäni".



SUOMALAINEN JA URALILAINEN KUOLINPERINNE

1. kuolemaan liittyviä tapoja voidaan pitää yhtenä vanhimmista uskonnollisen
eli tunteisiin perustuvan käyttäytymisen muodoista (kuolleita poikasiaan kantavat
apinaemot).

2. tapojen ikää voidaan arvioida sanan kuolema vuosituhansia vanhasta uralilaisesta
juuresta (suomen kuolla, viron koolda, marin kole, mordvan kuloms, udmurtin
kulini, komin kulni, mansin xol, hantin xat, unkarin hal, nenetsin xa, enetsin ka,
selkupin qu, nganasanin kua, kamassin ku, kantauralin kola).

3. kuolemaan liittyvien tapojen tarkoitus on selittää tapahtunutta ja helpottaa läheisen
poistumisen aiheuttamaa surua ja hämmennystä ("miksi").

4. suremisen lisäksi halutaan varmistaa sielujen eli ihmisen näkymättömien osasten
oikeaa kohtelua ja matkaa eteenpäin (kuolinnuken laatiminen jälleensyntyvän sielun
sijaksi).

5. sielu-uskoon on sekoittunut monia eri aikakausilta ja kansoilta peräisin olevia tapoja
(alkujaan jokaisella heimolla omat tapansa).

6. vanhimpana perinteenä voitanee pitää kantauralilaisten heimojen totemistisia
käsityksiä (sielun yhtyminen heimon perustajaan ja pyhään eläimeen (karhu-henki)
jolloin kaikista maan päällä kulkevista karhuista tulee sukulaisten sielujen kantajia).

7. totemistiset perinteet jatkuivat pisimpään peijaistavoissa eli pyhien eläinten kohtelussa (karhun kallon nostaminen heimon syntypuuna pidettyyn honkaan, 
luiden järjestäminen tai hautaaminen puun juurelle).

8. puiden lähelle hautaamista, luurangon varjelemista ja heimon mukaan hautaamista
voidaan pitää vanhimpien tunnettujen hautatapojen jäänteinä ("honkapuu urosten luita,
koivu vanhan vaimon luita").

9. totemistista perinnettä seurasivat ihmiskeskeisemmät käsitykset peilikuvamaista
maailmaa tai varjomaailmaa muistuttavasta tuonilmaisesta jonne sielut jäävät asumaan
tai odottamaan jälleensyntymistä (varjojen maa, toinen puoli).

10. tuonilmaiseen liittyviä käsityksiä voidaan jakaa sielujen asuin, jälleensyntymis
tai vaelluspaikan mukaan (vaarat, järvet, jokien suut, saaret, kuu, päivä, tähdet).

11. heimojen uskomuksia yhistää kuvaukset tuonilmaisen luonteesta (elämä jatkuu
yhenlaisena, omien joukossa eläen, omista tavoista kiinni pitäen).

12. tuonilmaisen lisäksi sieluja yhistetään erilaisten henkiolentojen asuttamiin
olevaisuuden tasoihin (lintusielun saapuminen ylisestä, varjosielun saapuminen
kuusta, jälleensyntyvän sielun saapuminen päivän säteessä, sairastuneen sielun
noutaminen alisesta).

13. aliseen ja yliseen liittyviä uskomuksia voidaan pitää noitien harjoittaman työn
ilmentyminä (ei välttämättä edusta koko heimon ajatuksia).

14. maan suuntaisempaa eli läheisempää perinnettä edustaa erilaiset paikalliset 
tuonelat ja saivot ja heimojen maihin ja vesistöihin yhistetyt rajamaat (suuren 
meren eli järven tuolla puolen sijaitseva kuolleiden maa, verisen joen tuolla puolen
sijaitseva peurojen maa).

15. sielu-uskon taustalta voidaan löytää erilaisia haluja (sielujen saattaminen ja 
oikea kohtelu, suvun jatkumisen eli jälleensyntymisen varmistaminen, eläväisten
suojeleminen vääryyttä kokeneiden levottomilta hengiltä).

16. henkisielua ja varjosielua voidaan pitää näiden halujen tärkeimpinä ilmentyminä.

17. tuonilmaiseen liittyviä käsityksiä voidaan ymmärtää sielujen kuoleman jälkeen
suorittamista matkoista (varjosielu matkaa kuuhun tai ui pohjoisessa sijaitsevaan
kuolleiden maahan, henkisielu lentää ylisessä tai etelässä elävän heimon perustajan
eli suojelushengen luokse).

18. toisen tulkinnan mukaan pääsielut edustavat vanhempien sieluja (is-sielu, 
vrt. isä, vrt. as-joki eli ob-joki).

19. sieluihin liittyvien käsitysten kirjo tekee kuoleman jälkeisistä uskomuksista
jännittäviä ja monimuotoisia (ihminen voi elää elämänsä uudestaan tuonilmaisessa,
henkensä voi syntyä sukulaislapseen, henkensä voi muuttua palvotuksi haltijaksi
tai hyväntahtoiseksi suojelushengeksi, henkensä voi muuttua harhailevaksi tai
vahingolliseksi hengeksi, henkensä voi muuttua metsän tai veden hengeksi, 
henkensä voi muuttua maanpäälliseksi eläimeksi, linnuksi tai hyönteiseksi).

20. kaikkia käsityksiä yhistää ajatus elämän jatkumisesta.

21. sielukäsitysten monimuotoisuus heijastuu hautatapoihin (puuhun, puun alle, 
puiden väliin, lavalle, maan alle, maan pinnalle, ruuheen, rekeen, katoksen alle, niemeen, joen törmälle, saareen, vaaran rinteelle, vaaran laelle, kivien alle, kivien
väliin, luolaan, rotkoon).

22. hautatapojen kirjoa voidaan yrittää selittää heimojen mukaan (kantauralilaisten
haudat, myöhemmin idästä tai etelästä tulleiden haudat), vuodenajan mukaan 
(kesällä maahan, talvella lumeen tai puuhun) ja liikkuvan elämäntavan mukaan
(jutaamassa kuolleet, talvikylässä kuolleet).

23. tapoja yhistää ajatus hautojen väliaikaisesta luonteesta (pidetä erityisen tärkeinä,
"eiväthän henget siellä asu").

24. kotoperäisinä tapoina voidaan pitää omien joukkoon hautaamista (perhekalmistot,
hautarekien letkat), nahkoihin tai tuoheen käärimistä (heimon syntypuun kuoreen),
sukupuolen ja polven mukaan hautaamista (vanhat hautaavat vanhan, naiset naisen),
samana päivänä hautaamista (ennen päivänlaskua) ja sielujen saattamiseen liittyviä
tapoja (ruokien ja tavaroiden jättäminen haudalle, reen kääntäminen pohjoista kohti).

25. koivuntuoheen käärimistä voidaan pitää jäänteenä vanhemmasta puuhun tai puun
juurelle hautaamisesta (vrt. komien oma puu-perinne (as pu), vrt. istukan ja jälkeisten
ripustaminen puuhun, vrt. kuollinnuken ripustaminen puuhun, kaikille tavoille löytyy
maa-vastineet).

26. vieraisiin tapoihin kuuluu arkkujen käyttäminen, metalliesineiden käyttäminen,
kynttilöiden käyttäminen, syvät maahaudat, polttohaudat, suuret kiviröykkiöhaudat,
suuret kumpuhaudat, venehaudat (ruuhella peittäminen kotoperäistä), rivihaudat,
suuret hautakivet (pienillä kivillä peittäminen kotoperäistä), yleiset hautausmaat
(vieraiden keskelle hautaaminen), yleiset muistajaiset (vieraiden osallistuminen),
pappien osallistuminen (perheen / suvun sisäinen tapahtuma) ja juhlapyhiin tai
kalenteriin sidotut ajoitukset (edustavat vierasta ajanlaskua).

27. haudoilla käymisen vanhempana tarkoituksena voidaan pitää varjosielun (hantin
ils) saattamista kuolleiden maahan (kerran vuodessa tai ohi kuljettaessa käyminen,
käynnit lopetetaan sielun päästyä tuonilmaiseen).

28. kotoperäinen muisteleminen tapahtuu enimmäkseen kotona ("lähellä pitäminen").

29. muistelun keskipisteenä toimii jälleensyntyvän sielun sijaksi väsätty kuolinnukke
(sielun uskotaan siirtyvän nukkeen kuolleelta otetun hiustupsun mukana, tupsu nukkea
vanhempaa perinnettä, vrt. uskomukset hiuksista henkisielun sijana).

30. kuolinnukkea (nenetsin pytarma) kohdellaan kuin perheenjäsentä (puetaan omiin
vaatteisiin, syö perheen kanssa, laitetaan nukkumaan omalle paikalleen).

31. kuolinnukessa elävän hengen uskotaan siirtyvän seuraavaan sukuun syntyvään
lapseen (hengen poistuttua nukke haudataan, poltetaan, laitetaan pyhään vakkaan
tai viedään sukupyhäkköön).

32. sukupyhäkköön vietyjä nukkeja palvellaan muiden haltijoiden tavoin (haltijoiksi
muuttuvat sukulaisten henget).

33. lasten hiuksiin siirtyviä henkisieluja (mansin lili) pidetään heimon perustajan eli
suojelushengen eli toteemin ilmentyminä (reponen=revon lapsenlapset).

34. henkisielujen ja suojelushenkien sijoiksi on laadittu erilaisia koruja ja riipuksia
(vanhemmissa haudoissa eläinten hampaista, kynsistä, nokista tai muista osista
laaditut korut).

35. jälleensyntymiseen liittyvät uskomukset ovat luonteeltaan väliaikaisia 
("ihminen elää niin kauan kun hänet muistetaan").

36. ihmisen itsensä ei uskota syntyvän uudestaan vaan henkensä, hyveensä tai
olemuksensa (lapsissa nähdyt tutut piirteet).

37. kuolinnukkejen lisäksi on noudatettu erilaisia suruaikaan liittyviä tapoja 
(kuolleiden nimien vältteleminen, kiertoilmaisujen käyttäminen ("peitetty emoni"),
lettien kääntäminen etupuolelle, huivien kääntäminen nurin).

38. suruajan kestoa voidaan yhistää sukupuoleen eli sielujen määrään (4-5kk) tai
vuoden vaihtumiseen (lopetetaan pyhien lintujen saapuessa tai lähtiessä, 
vrt. tuonen kurjet, tuonen joutsenet).

39. vanhoina suremisen muotoina voidaan pitää kuolleen korujen ja vaatteiden
säilyttämistä ja käyttämistä (pidetään kunnes "tippuvat maahan" tai "kuluvat puhki").

40. muistajaisten vanhempia muotoja edustaa enteiden (lintu, perhonen) ja unien
mukaan järjestetyt vaatimattomat menot (yhessä syöminen, kuolleen osan antaminen).

41. sukulaisten henkien uskotaan olevan läsnä kaikkialla ja auttavan jälkeläisiään
("kuten heitäkin oli autettu", voivat liikkua vapaasti perheen tai suvun mailla, 
toisen käsityksen mukaan sidottuja saivoihin tai hiitoihin).

42. sukulaisten henkiä voidaan jakaa muistissa pysyneisiin (kenet tunsit, kenen
laulun kuulit) ja unholaan painuneisiin (jälkimmäiset arvaamattomia).

43. kuolemaa itseään ei pelätä (ei pidetä loppuna). 

44. pelkoa aiheuttavat tautien henget, levottomat henget, oudolla tavalla kuoleminen 
ja kaukana kotoa kuoleminen (kaikki mikä voisi estää jälleensyntymisen).

45. itsemurhaan suhtaudutaan iän mukaan (nuoren tekemää oudoksutaan ja pidetään
vahingollisten henkien tai varjosielu itsen aiheuttamana, omaan rauhaan hakeutuvaa
vanhusta pidetään luonnollisena käyttäytymisenä, hantin "tom polok monos",
hän meni toiselle puolelle).



HENKI

1. ihmisen mielentilaa yhistetään sielujen liikkeisiin 
(surullisen sielu "pudonnut maanrakoon" tai 
"karannut taivaalle").

2. jälleensyntyvän sielun uskotaan siirtyvän kuoleman 
jälkeen seuraavaan sukuun syntyvään lapseen.

3. varjosielun uskotaan matkaavan jokea pitkin meren 
syvyyksiin, elävän siellä saman ajan mitä ihminen eli 
maan päällä, muuttuvan kovakuoriaiseksi ja katoavan.

4. kuolleiden sielujen uskotaan liikkuvan jokia pitkin 
(talvella koputetaan jäitä "etteivät matkaisi väärään 
suuntaan").

5. henkisielu löylyn uskotaan poistuvan ihmisestä 
viimeisen henkäyksen mukana (vepsän löl, viron leil 
(henki), liivin läul, saamen liewla (höyry), udmurtin 
lul (henkäys), komin lol (elämä), mansin lili (hengitys), 
hantin lil (henkisielu), unkarin lelek).

6. henkisielujen uskotaan elävän hiuksissa (miksi 
hiuksista pidetään hyvää huolta, pestään, letitetään, 
rasvataan).

7. jälleensyntyvien sielujen uskotaan elävän luissa tai 
kalloissa (eläinten luut haudataan, ripustetaan puihin 
tai laitetaan veteen, "jotta palaisivat takaisin").

8. sielujen uskotaan liikkuvan hyönteisten hahmossa 
(katossa piilotteleva sielukärpänen, "tulee kuoleman 
hetkellä").

9. sielujen uskotaan voivan palata rakkaina 
pidettyihin lemmikkeihin (lemmikit myöhäistä 
perinnettä, vrt. metsän eläimet).

10. "suus kiinni ettei sielus karkaa" (sanonta).

11. sielujen uskotaan puhuvan "eläinten ja lintujen 
kielellä" (vrt. lintusielut, suojelushenget).

12. sielujen uskotaan nousevan maan alta "kevään 
ensimmäisissä ruohonkorsissa".

13. kuolleen hengen uskotaan liikkuvan vanhoilla 
asuinmaillaan kuoleman jälkeen (toisen tiedon 
mukaan pysyttelee kotitalossa, hengelle laitetaan 
ruokaa ja vettä).

14. sieluilla uskotaan olevan yhteys synnyin ja 
kuolinpaikkaan (molempia pidetään pyhinä, 
rajapaikkoja).

15. kynsiä pidetään yhtenä henkisielun eli 
elinvoiman ilmentymistä (kasvavat hiusten lailla, 
pidetään tallessa, laitetaan hautaan).

16. ihmisen neljänä sieluna pidetään varjosielua 
(jää haudalle), lintusielua (matkaa aliseen linnun 
hahmossa), unisielua (liikkuu unissa) ja henkisielua 
eli jälleensyntyvää sielua (siirtyy kuolinnukkeen ja 
sen jälkeen ensimmäiseen samaa sukupuolta olevaan
sukulaislapseen).

17. yöperhosia (koi) yhistetään sieluihin (kalpeita, 
liikkuvat öisin, pyrkivät valoa kohti).

18. varjosielun uskotaan kiertävän kuoleman 
jälkeen paikat joissa ihminen vieraili elämänsä 
aikana (toisen tiedon mukaan paikat joissa vietti 
eniten aikaa).

19. varjosielun uskotaan näyttäytyvän läheisille 
ennen kuolemaa (pidetään kaksoisolentona).

20. varjosielun uskotaan voivan ottaa linnun ja 
oravan hahmon (vrt. lintusielu, oravasielu).

21. kuolleen hengen uskotaan käyvän kotona 
"niin kauan kun liha maatuu maassa".

22. keskeneräisten asioiden ja sanomattomien 
sanojen uskotaan jäävän vaivaamaan kuolleita 
(pyritään selvittämään).

23. henkisielun uskotaan oleskelevan rinnan alla 
("missä lämmittää luita", kuoleman hetkellä lähtee 
"luijen seämestä").

24. henkisielun uskotaan "vierivän" ja "menevän 
tupehuksiin". 

25. hantit pitävät ihmisen sieluina henkisielu liliä 
(viimeinen henkäys, häviää kuoleman jälkeen), 
hahmosielu isiä (ei häviä kuolemassa) ja varjohaamua 
(elää ihmisestä erillään, näyttäytyy etiäisinä).

26. jälleensyntyvän sielun uskotaan elävän 
tuonilmaisessa saman ajan mitä ihminen eli
maan päällä, nuorenevan vuosi vuodelta ja 
syntyvän lopulta takaisin pienenä lapsena 
(vrt. sukulaislapsena).

27. obinugrilaisten mukaan miehillä on viisi 
sielua ja naisilla neljä.

28. obinugrilaisten sieluihin kuuluu varjosielu 
(muuttuu haamuksi), kaksoisolentosielu (jatkaa 
elämää lähimmäisten kanssa), henkisielu (nousee 
yliseen viimeisen henkäyksen mukana), jälleensyntyvä 
sielu (syntyy seuraavaan lapseen) ja sielulintu 
(saapuu päivän suunnasta ja antaa lapselle elämän, 
kuoleman jälkeen lentää takaisin päivään).

29. obinugrilaisten mukaan jälleensyntyvä sielu 
palaa pyhänä pidetyn eläimen hahmossa ja turvaa 
suvun jatkumisen (peura, pöllö, sammakko, sisilisko).




30. kuolleen hengen uskotaan oleskelevan pöydän alla 
(varotaan potkimasta, poltetaan tulta läpi yön, 
"jotta näkee liikkua").

31. sielujen uskotaan liikkuvan perhosten hahmossa 
(pienet lasten sieluja).

32. perhossieluja ei tule koskettaa (hauraita).

33. kuolleiden uskotaan näyttäytyvän pihaan saapuvina 
lintuina.

34. selkupit kutsuvat sieluja nimin il (elinvoima,
vrt. ilo, ilta), lotar (varjosielu, jatkaa elämää 
tuonilmaisessa) ja tös (ulkoinen sielu, pehmentää 
matkaa tuonilmaiseen).

35. selkupit kutsuvat jäämerta varjojen mereksi 
(lotar tsos, vrt. lotta).

36. selkuppien mukaan sielut uivat varjojen mereen 
jokea pitkin (joen suulla sieluja vaanii vahingolliset 
henget, mereen päästessään kuolevat eli siirtyvät 
tuonilmaiseen).

37. ihmisen sieluina pidetään henkeä (hengitys, 
elonmerkit), sielulintua (pakeneva henki), hahmoa 
(kehon ulkopuolella oleva vapaasielu), itseä 
(varjosielu) ja onnea (näkymätön suojelushenki).

38. henkisielua yhistetään nykimiseen (elohiiri, 
iholindu, värviäinen).

39. henkisielua yhistetään tykytykseen (vaima, 
vaimanen, vaibma, vrt. sydänsielu).

40. henkisielua pidetään "elämää ylläpitävänä 
voimana".

41. henkisielun uskotaan siirtyvän synnytyksessä
emosta lapseen (poistuvan viimeisessä 
henkäyksessä).

42. varjosielun uskotaan antavan ihmiselle muistin, 
tajunnan ja yksilöllisyyden.

43. varjosielun uskotaan poistuvan sairauden aikana, 
liikkuvan vapaasti ihmisen nukkuessa, jatkavan 
elämää kuoleman jälkeen (muisto, unet) ja antavan 
ymmärryksen seuraavalle sukuun syntyvälle lapselle.

44. ihmisen sielujen uskotaan elävän vatsanpohjassa, 
päässä ja sydämen kohdalla (vrt. tunteet, ajatukset, 
syke).

45. mordvalaisten mukaan neito menettää miehelle
mennessään sorsasielunsa (sorz) ja saa tilalle "kylmiltä 
mailta lentävän hohtavan naisensielun" (kutsutaan 
myös käkisieluksi, pysyy kuolemaan asti).

46. mordvalaiset kutsuvat sieluja sanoilla ojme / vajmä 
(valoisa henki joka siirtyy lapseen kuoleman jälkeen, 
voi ilmestyä sinisenä usvana), arne (henkisielu, elinvoima), 
topatsa / tsopatsa (hahmosielu, näyttäytyy unissa ja 
valveilla, joskus lintuna, läsnä muistajaisissa) ja sulej 
(varjosielu, kutsutaan juurettomaksi, oksattomaksi 
ja suvuttomaksi).

47. sielujen uskotaan liikkuvan liekkien ja tulen 
hahmossa.

48. komien mukaan kuolema johtuu "hengittävän 
sielun" poistumisesta (lov petem).

49. komien mukaan ihminen hajoaa kuoleman hetkellä 
kolmeen osaan (soj (ruumis), lov (hengittävä sielu) 
ja ort (varjosielu)).

50. komien mukaan kuolleen henki "matkaa kauas 
sukulaisten luokse" ja toisaalta "pysyttelee haudalla" 
(vrt. kaksi eri henkeä).

51. komien mukaan sukulaisten henget tulevat 
haudalle kuollutta vastaan (linnun hahmossa, 
hengille tarjotaan jyviä).

52. komit pitävät muuttolintuja sukulaisten henkinä 
(vrt. sorsasielut, tuonen kurjet).

53. komit pitävät henkisielua (lov) elämän antajana 
ja sisäisenä voimana (uskotaan elävän päässä,
vrt. lovi, luvata).

54. komien mukaan lov poistuu ihmisestä viimeisen 
henkäyksen mukana (näyttää höyryltä tai löylyltä).

55. komien mukaan lov voi ottaa hiiren, perhosen 
ja pikkulinnun hahmon.

56. komien mukaan lov siirtyy kuoleman jälkeen 
tuonilmaiseen (pidetään ihmisen muiston 
jatkajana).

57. komit kutsuvat kaikkea elävää lovin mukaan 
(lovja turun=elävä ruoho, lovja pu=elävä puu,
vrt. louja, luoja, vrt. lounas).

58. henkisielun poistumista kutsutaan hengen lähdöksi
(poistuu nenän tai suun kautta).

59. varjosielun uskotaan kulkevan ihmisen jäljessä 
tuonilmaiseen (varjon tavoin).




60. saamelaisten mukaan ihminen koostuu hengestä, 
lihasta ja sielusta (henki=hengitys, liha=sisäiset ja 
ulkoiset elimet, sielu=sydän, elämä, veri).

61. varjosielua pidetään ihmistä suojelevana 
kaksoisolentona.

62. saamelaisten mukaan varjosielu liikkuu eläimen 
hahmossa. 

63. saamelaisten mukaan henkisielu (jiegga) sijaitsee 
rinnassa.

64. varjosielua yhistetään ihmisen nimeen 
(osa muistoa).

65. saamelaiset vertaavat ihmistä kuuseen jonka 
sydän sijaitsee lähempänä rungon eteläistä puolta 
(vrt. vasenta).

66. varjosielun karkaamisen uskotaan tekevän 
ihmisen sairaaksi (voidaan etsiä valkoisen liinan 
kanssa, vrt. kuun värisen).

67. noitien uskotaan voivan hallita varjosielujaan 
(lähettämällä matkalle varjojen maailmaan,
vrt. unien).

68. haudalle jäävälle varjosielulle tehdään sija 
kuolleen vaatteista (uskotaan pysyttelevän haudalla 
tietyn ajan).

69. haamusielujen kotipaikkaa kutsutaan untolaksi 
(missä "nukkuvat ikiuntaan").

70. komit pitävät varjosielua (ort) ihmisen 
kaksoisolentona (seuraa ihmistä syntymästä 
kuolemaan, vrt. suojelushenki).

71. komien mukaan ort oleskelee kehon 
ulkopuolella ja näyttäytyy etiäisinä, outoina 
ääninä ja sinisinä tulina.

72. komit pitävät mustelmia ortin tekosina 
(sininen väri).

73. komien mukaan ort ilmestyy ihmisille joihin 
kohdistuu suuria haluja tai toiveita (tunteiden
ja tulevaisuuden ilmentymä, vrt. etiäiset).

74. komit pitävät ortin näkemistä onnea tuovana.

75. komien mukaan ort ottaa ihmisen paikan 
kuoleman jälkeen (ihmisen itsensä matkatessa 
tuonilmaiseen, vrt. muisto).

76. komit kohtelevat orttia kuin ihmistä itseään 
(kestitetään, kierrätetään katsomassa tuttuja 
paikkoja).

77. komien mukaan ort häviää suruajan jälkeen 
(muuttuu kiveksi tai menee maan alle).

78. komien mukaan noidat kykenevät näkemään 
ortteja (ort azzis, ortin näkijä).

79. komit kutsuvat eläinhahmoisia sieluja (haukka,
jänis, korppi, orava, pyy) sanalla ures (vrt. uros, 
vrt. ur-ava).

80. udmurtit kutsuvat sieluja luliksi (henkisielu) 
ja urtiksi (haamusielu).

81. udmurttien mukaan urt voi irtautua ihmisestä 
lepakon tai vaalean perhosen hahmossa (kuoleman 
jälkeen jää haudalle, vrt. yösielu).

82. udmurttien mukaan lul pysyttelee ihmisessä 
läpi elämän (kuoleman hetkellä haihtuu ilmaan).

83. obinugrilaiset kutsuvat henkisielua liliksi ja 
hahmosielua isiksi (vrt. lilli, ili, isi, iso).

84. obinugrilaisten mukaan vahingolliset henget 
voivat siepata öisillä matkoillaan liikkuvia isejä 
(seurauksena ihmisen heikentyminen tai 
sairastuminen).

85. saamelaiset kutsuvat henkisielua sanoilla 
jiegg ja heägga (jiekka, ji=he, egg=ägga).

86. saamelaisten mukaan henkisielu elää 
sydämen tienoilla tai vatsassa (toinen sielu päässä, 
vain toisen voi lähettää pois).

87. saamelaiset pitävät verta ja hengitystä elämän 
antajina.

88. saamelaisten mukaan sydän ja sukuelimet 
ovat yhteydessä toisiinsa.

89. saamelaiset kutsuvat unia "henkien maaksi".

90. saamelaiset yhistävät sieluja ihmistä seuraavaan 
henkiolentoon (seuralainen, farrosas, voi muuttua 
etiäiseksi, ovdasas, vrt. paro, outa).




91. saamelaisten mukaan seuralainen suojelee 
ihmistä onnettomuuksilta ("liikkuu edellä").

92. saamelaisten mukaan seuralainen siirtyy
kuoleman jälkeen sukulaislapseen tai jatkaa 
elämää maan päällä.

93. saamelaiset yhistävät seuralaista omatuntoon 
(oame-tovdu, "tahdosta riippumaton voima joka 
asustaa ihmisessä ja on kaikessa etevämpi").

94. saamelaiset kutsuvat isältä pojille ja äidiltä 
tytöille periytyviä suojelushenkiä kaddzeiksi 
(luovutetaan lapsille murrosiässä, vrt. kaitsija,
katsoja).

95. saamelaiset pitävät kaddzeja näkymättöminä 
ja eläinhahmoisina (karhu, poro, haukka, made, 
susi, sääski).

96. saamelaisten mukaan kaddzit ilmestyvät unissa 
ja kulkevat mukana kaikkialle.

97. saamelaisten mukaan haamusielu (ovdasa) jää 
hauta tai kuolinpaikalle, neuvoo kuolleen omaisia, 
huolehtii siitä että perheen tapoja noudatetaan, 
ilmestyy unissa ja ilmaisee kuolleen tahtoa.

98. saamelaiset pitävät ihmisen sieluina henkisielua 
(heäggä, poistuu viimeisessä henkäyksessä, vrt. häkä), 
unisielua (liikkuu kehon ulkopuolella unien ja 
noitamatkojen aikana), etiäistä eli haamusielua 
(ovdasas, liikkuu ihmisen edellä, jää ihmettelemään 
kuolinpaikalle) ja jälleensyntyvää sielua (elinvoima, 
asustaa luurangossa).

99. varjosielun uskotaan elävän kallossa tai päässä.

100. varjosielun uskotaan vierailevan läheisten unissa 
("käy hänessä nukkumassa").

101. unkarilaiset kutsuvat varjosielua sanoilla iz ja isz 
("iz sinut syököön").

102. varjosielun lähtöä voidaan yrittää nopeuttaa 
taikakeinoin ("ettei jäisi kummittelemaan").

103. unkarilaisten mukaan varjosielut liikkuvat 
hiirien hahmossa.

104. unta pidetään varjosielujen aikana (uskotaan 
matkaavan unissa).

105. ihmistä ei tulisi herättää unesta (varjosielu ei 
ehdi palaamaan jolloin ihminen vaikuttaa äreältä
ja poissaolevalta).

106. obinugrilaiset kutsuvat varjosielua isiksi ja iziksi 
(vrt. isi, itse).

107. marit kutsuvat sieluja sanoilla sul (poistuu viimeisen 
henkäyksen mukana, vrt. sula), con (ei vakituista 
olinpaikkaa) ja ört (linnunhahmoinen, liikkuu oman 
tahtonsa mukaan, pidempi poissaolo saa sairastumaan).

108. unkarilaisten sieluihin kuuluu lelek (elävä sielu) ja iz 
(varjosielu).

109. udmurttien mukaan sielut liikkuvat valkoisten 
perhosten hahmossa (kodin lähelle tulevia pidetään 
kuolleiden henkinä, tapahtuman kunniaksi voidaan 
järjestää muistajaiset).

110. udmurtit neuvovat sielunsa kadottanutta 
etsimään valkoisen perhosen (vrt. yö ja päiväperhoset, 
molemmissa valkoisia).

111. nenetsien mukaan kuolleen henki (kuei) 
oleskelee hetken haudan läheisyydessä jonka jälkeen 
lähtee matkaamaan kohti tuonilmaista (missä jatkaa 
elämäänsä "kuten maan päälläkin", vrt. ku-ei, 
vrt. kuu, vrt. äi, ai).

112. samojedien mukaan ihmisen sielu hajoaa 
kuoleman jälkeen kahteen osaan (toinen puolisko 
matkaa tuonilmaiseen ja toinen suvun perustajan 
luokse, vrt. saivossa elävät suojelushenget ja 
suvussa periytyvät nimet eli hyveet).

113. samojedit kutsuvat varjosielua sanalla töös 
(tö-ös, vrt. tossa, to-osa).

114. samojedien mukaan varjosielu elää kehon 
ulkopuolella, seuraa ihmistä varjon tavoin (edellä 
kulkien, taakse jättäytyen) ja katoaa kuoleman 
jälkeen.

115. tajuttomuuden uskotaan johtuvan varjosielun 
poistumisesta (tajuton=itsetön).

116. kaatumatautia (itshine, es-orma) yhistetään 
varjosielun poistumiseen.

117. varjosielun uskotaan liikkuvan riekon hahmossa 
(ihtiriekko, isserriekko).

118. henkimatkalle lähtevä noita ottaa varjosielunsa 
suojaksi voimakkaita apuhenkiä (uhkana matkalla 
tavatut vahingolliset henget ja toisten noitien 
varjosielut).

119. varjosieluja yhistetään nimiin (ihmisen muisto, 
periytyy nimen mukana).

120. itsemurhan tehneiden uskotaan kummittelevan 
levottomina henkinä "elämänlankansa loppuun"
(vrt. itsen murha).




121. saamelaisten mukaan henkisielu elää mahakuopassa 
(kolossa rinnan alla).

122. saamelaisten mukaan unisielu elää nenässä tai 
otsassa.

123. saamelaisten mukaan sieluista voi lähettää puolet 
pois (jos lähettää enemmän voi kuolla).

124. saamelaisten mukaan ihminen vaeltaa nukkuessaan 
henkien maailmassa (jokainen noita nukkuessaan).

125. saamelaisten mukaan unisielu siirtyy kuolemassa 
tuonilmaiseen (jabmiidaibmu) missä tälle luodaan uusi 
keho (luurangon tulee säilyä ehjänä).

126. saamelaisten mukaan sielulintu liikkuu kiirunan, 
kuukkelin tai riekon hahmossa (uskotaan vierailevan 
tuonilmaisessa).

127. samojedien mukaan ihminen elää henkenä 
ruumiin maatuessa ja lopulta "haihtuu pois".

128. udmurtit sanovat ihmisen säikähtäessä, 
sairastuessa tai mennessä tajuttomaksi "urtez 
koskem" (urtinsa lähti).

129. udmurttien mukaan varjosielut (urt) liikkuvat
lepakoiden ja yöperhosten hahmossa (tulevat 
tervehtimään omaisiaan).

130. udmurtit pitävät sieluperhosten hätyyttämistä 
vakavana rikkeenä (kutsutaan urt-perhosiksi, 
urt-bugli).

131. udmurtit voivat etsiä kadonnutta urt-sielua 
loitsija-akan kanssa valkoinen liina käsivarrella 
(urt-kuton, urtin etsintä).

132. komien mukaan henkisielu (lol) elää 
pääkallossa (vrt. sulanen).

133. komien mukaan henkisielu poistuu kuoleman 
jälkeen höyrynä, irtautuu unen aikana ja liikkuu 
hiiren hahmossa.

134. komien mukaan varjosielut (ort) muuttuvat 
ajan kanssa suojelushengiksi (periytyvät henget 
sukulaisten varjosieluja).

135. komien mukaan ort oleskelee suojelemansa 
ihmisen lähellä, ottaa osaa suojattinsa toimiin ja 
näyttäytyy unissa.

136. komien mukaan jokainen lapsi saa varjosielun 
syntyessään.

137. komien mukaan ort liikkuu sinisen tulen 
hahmossa (ort-bi, ortin tuli) ja nipistää ihoon 
sinisiä täpliä (mustelmat).

138. komit pitävät kuolleita lintuja varjosielun 
kuoleman merkkinä (joku menettänyt 
suojelushenkensä).

139. udmurttien mukaan henkisielu (lul) yhtyy 
kuolemassa varjosieluun (ort).

140. udmurtit kutsuvat kuolemaa lulin lähdöksi 
(lul-poton).

141. udmurttien mukaan lul poistuu nenän tai 
suun kautta (poistumista seuraa tuulenvire 
tai puhuri).

142. komien mukaan varjosielu pysyttelee 
kuolleen lähellä, vierailee kotona hautaamisen 
jälkeen, siirtyy suvun kalmistoon ja tekee 
sieltä vierailuja sukulaisten luokse (vrt. sukuloi 
eläväisten tavoin).

143. udmurttien mukaan varjosieluja voidaan 
yrittää sitoa haluttuun paikkaan (vrt. pyhäköiden 
suojelushenget).

144. komit pitävät varjosieluja vanhoilla asuin ja 
pyyntimaillaan liikkuvina sukulaisten henkinä.

145. saamelaisten mukaan henki (jienk) elää
sydämen tienoilla (vrt. ji-enk, vrt. jenka).

146. saamelaiset kutsuvat valtimoja henkisuoniksi 
(jienk-sun, vaibmo-suodna).

147. saamelaiset kutsuvat henkeä ja sydäntä 
sanalla jink (vrt. inka, enka, enkka).

148. karjalaiset kutsuvat sydänalaa "hengen 
kohdaksi".

149. virolaiset kutsuvat valtimoa käden hengeksi
(käe vaim, vrt. vaimo, vaimea). 

150. kuolleen hengen uskotaan poistuvan perhosen, 
kärpäsen tai pienen valkoisen linnun hahmossa 
("henklintu on pienemp kun tiainen").

151. kasvojen kalpenemista ja voimien heikkenemistä 
pidetään hahmosielun lähdön seurauksena 
(vrt. hahmo=ahmo, hahmajärvi=ahmajärvi).

152. marityttö sanoo veteen katsoessaan "älä ota 
hahmoani" (itsensä katsomisen vieraudesta, 
hahmosielun katsomista).




153. saamelaiset kutsuvat hahmosielua sibmoksi 
(muoto, piirre, vrt. simo-järvi).

154. mordvalaiset kutsuvat hahmosielua 
(tsama) haamuksi ("ei ole muuta kun haamu 
jäljellä", "siinä pojassa on isänsä haamu", 
"kulkee haamussaan").

155. "neiti siitä säikähtihe, jo on muoto 
muuttununna, neion veret vierähtänynnä" 
(hahmosielun poistuminen ihmisen 
säikähtäessä).

156. hahmosielua voidaan houkutella takaisin 
kumartamalla säikähtämisen paikalla (kutsutaan 
"kohtaukseksi").

157. saamelaiset välttelevät varjon katsomista 
ja tallaamista (varjoa katsonut "hullaantuu" 
tai alkaa nähdä maailmaa nurinkurisena).

158. mansin sanalla is tarkoitetaan puun varjoa, 
huoneen varjoa ja elävän ja kuolleen ihmisen 
varjoa.

159. sanalla itse tarkoitetaan järkeä ja tajuntaa 
(itsetön lapsi, "se män ihettömäks").

160. sanalla emuu tarkoitetaan etiäistä ja 
varjosielua ("emmuu käv jo eiläpäe", "seij ollu 
akka ihe, se ol akaa emuu").

161. sanalla haltia tarkoitetaan suojelushenkeä
ja varjosielua ("haltia karkas pois hänest", 
"hältä haltiaanen on joutunu pois", "ihminen 
haltiatoin, valkeeveronen", "laps haltiatoin, 
valkiaverinen").

162. hantien henki-sana (lil) esiintyy 
sanonnoissa henki salpautuu, lil-vos (henkireikä, 
suonsilmäke) ja lilon (elävä, eläimestä, puusta 
tai vedestä puhuttaessa).

163. hantit kuvailevat varjosielu isiä sanoin 
"sieluinen-kuvainen-täyteys".

164. hantien mukaan is liikkuu sääsken, perhosen, 
pääskyn, kärpäsen, joutsenen, harakan tai pöllön 
hahmossa (lentäen "seitsemän keihäänvarren 
korkeudella").

165. hantien mukaan is oleilee otsassa (veren 
pyyhkiminen lapsen otsaan), päässä, oikeassa 
korvassa (puhalletaan jos lähtee teilleen), 
päänahassa, hiuksissa tai veressä (loittonee 
verenvuodon myötä).

166. hantien mukaan is voidaan sitoa taioin 
puiseen kuvaan (vrt. suojelushenkien
kuvat).

167. hantien mukaan henkisielu lil elää
sydämessä, maksassa, veressä, suussa 
tai keuhkoissa.

168. hantit pitävät varjoa (urt) kehon 
ulkopuolella elävänä kaksoisolentona
(vrt. päähän yhistetty is).

169. hantien mukaan urt kasvaa kuoleman 
lähestyessä ("kunnes ulottuu maahan").

170. hantien mukaan urt jatkaa elämäänsä 
kuoleman jälkeen (xadai-urt=kuollut-urt, 
lilon urt=elävä urt).

171. hantien mukaan urt liikkuu lepakon 
hahmossa.

172. hantien mukaan naisen henki palaa 
kuoleman jälkeen kotikyläänsä (miehen 
hengen hakeutuessa "omiensa joukkoon",
vrt. sukukylät).

173. hantien mukaan ruumiin polttaminen 
tuhoaa varjosielun (vrt. vieraalta tuntuva
polttohautaaminen).

174. hantien mukaan henkisielu (lil) elää 
tuonilmaisessa saman ajan kuin maan päällä 
ja häviää sen jälkeen tyhjään tai muuttuu 
vesikuoriaiseksi (sielun elämän uskotaan
keskeytyvän jos sukuun syntyy lapsi tai jos 
ihmistä aletaan palvoa haltijana jolloin siirtyy
lapseen tai palvonnan kohteeseen). 

175. hantien mukaan henkisielun 
uudestisyntyminen tapahtuu vaiheittain 
(ohdakkeesta peuraan, peurasta ihmiseen).

176. hantien mukaan uroilla ja uroskarhuilla 
on viisi sielua ja naarailla ja naaraskarhuilla
neljä (karhuja pidetään "ihmisten kaltaisina",
vrt. pyhät luvut).

177. varjosielun uskotaan tuntevan kylmää, 
nälkää, ikävää, rakkautta, vihaa ja yksinäisyyttä 
(ihmisen kaksoisolento).

178. lintusielun uskotaan voivan ottaa ihmisen, 
linnun ja sääsken hahmon (lintusielu eli 
unisielu).

179. lintusielun uskotaan elävän ihmisen päässä 
syntymästä kuolemaan.

180. lintusielun uskotaan pesivän vaatteissa 
(ei saa ravistaa liian kovaa tai jättää 
kuleksimaan).

181. lintusielun uskotaan poistuvan unissa ja 
tapailevan toisia lintusieluja (jos ei uskalla 
poistua seurauksena unettomuus).

182. lintusielun uskotaan matkustavan pitkiäkin 
matkoja (käy paikoissa joita unissa näkyy).

183. heikentymistä, kylmiä väreitä, tajuttomuutta 
ja vapinaa pidetään lintusielun poissaolosta 
johtuvina (vrt. varjosielun).

184. käen kukuntaa yhistetään lintusielun 
liikkeisiin.




185. yksinäisten sielujen pelätään vievän eläviä 
henkien maailmaan (vrt. kuolleille seuran
pitäminen).

186. lintusielun uskotaan matkaavan tuonilmaiseen 
vasten tahtoaan (kärsien sitä enemmän mitä 
nuorempana ihminen kuolee).

187. lintusielun uskotaan lentävän tuonilmaiseen 
kuolleen reen edellä (tietä näyttäen), tekevän 
tuonilmaisessa kaiken nurinkurisesti (nuortuen 
vanhenemisen sijaan) ja muuttuvan lopulta 
kovakuoriaiseksi (jonka hahmossa häviää pois).

188. unisielun uskotaan elävän metsässä koppelon 
tai metson hahmossa (saapuu ihmisen 
nukahtaessa).

189. unisielun pelästymisen ja pois lentämisen 
uskotaan johtavan unettomuuteen.

190. unisielua kutsutaan uneksivaksi sieluksi, 
metsäsieluksi ja ulkoiseksi sieluksi.

191. unisielun uskotaan pysyttelevän kuolleen 
ihmisen puuhun ripustetuissa vaatteissa (joista 
huuhtoutuu tuuleen ja sateeseen).

192. ihmisen neljättä sielua kutsutaan henkisieluksi 
ja jälleensyntyväksi sieluksi (uskotaan siirtyvän 
seuraavaan sukulaislapseen, viimeisestä henkäyksestä 
lapsen ensimmäiseen).

193. henkisielun uskotaan elävän päässä ja hiuksissa 
(vrt. hiuksista huolehtiminen).

194. henkisielun uskotaan elävän haudalla siihen 
asti kunnes sukuun syntyy samaa sukupuolta oleva 
lapsi (toisen tiedon mukaan nousee yliseen).

195. miehen viidennen sielun uskotaan heräävän 
eloon öisin.

196. henkisielu liliä kutsutaan eläväiseksi ja 
vapaasieluksi (lilinsä voi menettää pyörtyessään 
tai vahingollisten henkien toiminnan 
seurauksena).

197. noitien uskotaan voivan lähettää yhden
sieluistaan kehon ulkopuolelle loitsujen ja tahtonsa 
avulla (lähettämistä seuraa tiedottomuus).

198. jalanjälkiä, vanhoja vaatteita ja varjoja 
pidetään sielujen sijoina.

199. käkiä pidetään sielujen saattajina (etenkin 
lasten sielujen).

200. marit kutsuvat viimeisen henkäyksen mukana 
poistuvaa sielua sanalla sules (henkäys).

201. marien sieluihin kuuluu ympäri kehoa 
liikehtivä tson (ihmisen uskotaan kuolevan 
jos tsonin olinpaikkaan osuu isku,
vrt. soni, soini, sonni).

202. marien mukaan varjosielu ört kykenee
liikkumaan itsenäisesti (örtse kostes, 
ört kulkee).

203. marien mukaan ört poistuu unissa ja 
ihmisen säikähtäessä.

204. marien mukaan ört liikkuu harmaan 
perhosen hahmossa (ört-lepene).

205. marit uskovat örtin liikkuvan tuonilmaisessa
(vrt. unien maassa).

206. marien mukaan ört pysyttelee kuoleman 
jälkeen ihmisen lähellä.

207. "elkeäkä elolliset, elkeäkä elottomat" 
(vrt. elo-sielu, el).

208. hantit kutsuvat ihmiskehoa sanoilla el ja et 
(vrt. elin, el-ämä, etiäinen, ei pidetä yhtä 
tärkeänä kuin henkeä).

209. hantit kutsuvat varjoa sanalla ilos
(vrt. il-os).

210. hantien mukaan "ne joilla on ilos elävät" 
(uskotaan katoavan kuolemassa).

211. hantit pitävät lumessa olevaa makuujälkeä 
ilosin sijana.

212. hantien mukaan eläimen ilos elää nahassa 
(voidaan laatia vaatteeksi ja lahjoittaa 
haltijoille).

213. hantit pitävät kaikkia henkisielu lilin 
omaavia elävinä olentoina (ihmiset, eläimet, 
puut, vesi, tuli, ukkonen).

214. hantien mukaan lil tulee ihmiseen 
syntymässä ja poistuu kuolemassa (pidetään 
näkymättömänä).




215. hantien mukaan varjosielu ilt pysyttelee 
haudalla niin kauan kun ruumis on maatunut 
(jonka jälkeen katoaa).

216. hantien mukaan ilt saapuu ihmiseen 
syntymän jälkeen, vaikuttaa tekemisiinsä 
ja liikkuu unissa (vrt. ilta).

217. hantien mukaan ilt voi liikkua hämähäkin, 
liskon ja sääsken hahmossa.

218. hantit uskovat iltin voivan hallita ihmistä 
jossa asustaa (itsemurha iltin tekosia).

219. hantit pitävät näkymätöntä varjosielua (ilt) 
ja näkyvää varjoa (ilos) eri olentoina (haltijoilla 
varjosielu muttei varjoa).

220. hantit kutsuvat jalanjälkiä sanalla kor 
(yhistetään varjosieluun).

221. hantien mukaan kaikissa pyhissä lähteissä, 
puissa ja vaaroissa elää varjosielu iltin omaava 
haltija (lunk).

222. hantit pitävät varjoa "yhtä elävänä kuin 
ihmistäkin".

223. hantien sieluihin kuuluu päässä elävä 
järkisielu nomos (vrt. no-mos, nom-os).

224. hantien mukaan nomos hallitsee ihmisen 
ajatuksia ja mieltä (poistuminen johtaa järjen 
menettämiseen).

225. hantien mukaan pelästyminen johtuu 
"nomosin koputtamisesta".

226. hantien mukaan varjo (ilos) menee maan alle 
ihmisen sairastuessa.

227. hantien mukaan ilos lähtee vastakkaiseen 
suuntaan vaaran uhatessa (vrt. varjon liikkeet).

228. hantit kutsuvat unisielua kajniksi eli sääskeksi 
(ihmisen nukkuessa "sääski lentää").

229. hantit pitävät järkisielua (nomos) ihmisen 
osana, varjoa (jopol) erillään olevana ja varjosielua 
(ilos) ihmisen sisällä olevana.

230. hantien mukaan järkisielu häviää kuolemassa 
(toisen tiedon mukaan "jakautuu läheisille").

231. hantit eivät astu tai istu varjon päälle 
(elävä olento).

232. hantien mukaan varjosielu (ilos) pysyttelee 
haudalla kuoleman jälkeen (uskotaan kulkevan
hautarakennelmaan jätetystä pienestä aukosta).

233. hantien mukaan järkisielu nomosin 
hylkäämä ihminen "tekee kaiken väärin"
ja lopulta tappaa itsensä.

234. hantit kutsuvat veen pinnasta heijastuvaa 
kuvajaista sanalla kor (vrt. jalan jälkiä,
vrt. korea, koru).

235. hantien mukaan kaikilla suun omaavilla 
on henki (vrt. silmät, sielujen sijoja).

236. hantit pitävät hukkumista vahingollisen 
veen hengen aiheuttamana (uskotaan vievän 
hukkuvan varjosielun).

237. hantit yhistävät hahmosieluun (is-xor) 
jalanjälkeä, varjoa ja vedessä näkyvää kuvajaista 
(xor=kor).

238. hantien mukaan hahmosielu liikkuu 
kovakuoriaisen ja linnun hahmossa.

239. hantien mukaan varjosielu (is) matkaa 
kuoleman jälkeen aliseen ja henkisielu (lil)
yliseen (vrt. kuuhun ja päivään).

240. hantit pitävät esineitä hengettöminä 
(omaavat pelkän varjon).

241. hantit kutsuvat olkapäillä elävää sielua 
won isiksi (iso sielu).

242. hantit kutsuvat päässä elävää sielua 
aj isiksi (pieni sielu). 

243. hantit pitävät pientä sielua jälleensyntyvänä 
sieluna (siirtyy kuoleman jälkeen seuraavaan 
sukulaislapseen).

244. hantit kuvailevat henkisielua "kaulan kohdalla 
istuvaksi näkymättömäksi linnuksi".




245. hantien mukaan iso sielu (won is) matkaa 
tuonilmaiseen jokea pitkin linnun kantamana 
(tuonilmaisen uskotaan sijaitsevan merellä 
olevalla saarella).

246. hantien mukaan pikku sielu (aj is) jää 
haudalle.

247. mansien sieluihin kuuluu is-xor (varjosielu, 
kaksoisolento), wurt (ihmisen sisällä elävä lintu 
jonka lähtö johtaa sairastumiseen), ulom uj (metsässä 
elävä unilintu joka saapuu nukahtavaan ihmiseen), 
man is (pieni sielu, syntyy sukulaislapseen) ja viides 
sielu (uudestisyntyvä miehen sielu).

248. mansien mukaan kuolleen tavarat siirtyvät 
tuonilmaiseen varjosielun mukana (tavaroiden 
rikkominen vapauttaa varjosielut).

249. hantien mukaan varjosielu (is) jättää ihmisen 
kaksi päivää ennen kuolemaa, matkaa jumalatar
-emo Ankin luokse, pyytää lisää elinpäiviä, jatkaa 
sukulaishengen luokse, pyytää kahta elinpäivää, 
jatkaa karhun luokse, pyytää kolmea elinpäivää, 
palaa matkoiltaan päivän ennen kuolemaa ja 
ilmoittaa katoavansa.

250. mansien taruissa kerrotaan maailmojen 
välillä lentelevistä sieluista jotka vierailevat 
sukulaisten luona.

251. mansit pitävät kuolleita sukulaisia 
"hengistä korkeimpina".

252. mansit yhistävät jälleensyntyvää sielua 
sukupuoliin (miehen sielun uskotaan syntyvän 
viidesti, naisen neljästi).

253. mansit uskovat varjosielun (is) olevan läsnä 
läpi elämän ja elävän haudalla kuoleman jälkeen 
(haudalle juomaa ja ruokaa).

254. mansien mukaan is vierailee vanhassa 
kodissa, ilmestyy unissa ja muuttuu lopulta 
rautakuoriaiseksi (keron xomlox).

255. mansit pitävät miehen viidettä sielua 
ruumiillisen voiman lähteenä.

256. mansit kutsuvat ihmisen toista sielua isoksi 
sieluksi ja alavirtaan-meneväksi-sieluksi (liikkuu 
linnun, sääsken ja ihmisen hahmossa).

257. mansien mukaan iso sielu elää päässä ja 
poistuu unen aikana (pidemmästä poissaolosta 
seuraa sairastuminen).

258. mansien mukaan iso sielu poistuu vuotta 
ennen kuolemaa (poistumisen enteenä sanoihin 
"jos olet isini, lopeta" loppuva käen kukunta).

259. mansit pitävät ison sielun näkemistä 
huonona enteenä (liikkuu kuunvalossa).

260. mansit kutsuvat kolmatta sielua univarjoksi 
(ulum is) ja unilinnuksi (ulum uj).

261. mansit varovat herättämästä nukkuvia tai 
kajoamasta nukkuvien vaatteisiin ("unilintu 
ei pidä säikyttelystä").

262. mansien mukaan unilintu antaa ihmiselle 
sikeän unen ja terveyden.

263. mansit tatuoivat käsiin ja olkapäihin
unilintujen kuvia (västäräkki, tiainen, pääskynen, 
harakka, käki).

264. mansien mukaan tatuoinnit pitävät 
unilinnun iloisena (uskotaan takaavan 
hyvät unet).

265. mansien mukaan varjosielut voivat 
muuttua kuoleman jälkeen elinvoimaa 
varastaviksi haamuiksi (urt).

266. mansien mukaan unilintu liikkuu 
koppelon hahmossa, elää metsässä ja saapuu 
nukahtavaan ihmiseen.

267. mansien taruissa varjosielu (is) muuttuu
koppakuoriaiseksi, leppäkertuksi, perhoseksi 
tai sääskeksi (kuviaan kirjaillaan pyhiin 
kankaisiin).

268. mansien mukaan haltijat voivat vaikuttaa 
sielujen liikkeisiin (joen keskivaiheilla asuva 
Tayt-kotil-ojka (keski-sosvan-ukko) voi pysäyttää 
alisenhenki Kul-otorin viemän sielun ja lähettää 
tämän takaisin ylävirtaan).

269. mansit kutsuvat henkisielua (lili) 
sielunimeksi, pikkusieluksi ja jälleensyntyväksi 
sieluksi (elää hiuksissa, vrt. uudelleen annetut 
eli jälleensyntyvät nimet).

270. mansit yhistävät henkisielua elinvoimaan 
(lilin hylkäämästä tulee heikko ja väsynyt).

271. mansien mukaan jälleensyntymistä 
voidaan yrittää estää ottamalla vihollisilta hiukset, 
maksa tai sydän (vrt. päänahan ottaminen).

272. mansit pitävät henkisielu liliä haukan, lokin, 
käen tai pyyn hahmoisena.

273. mansinaiset kiinnittävät pitkien lettiensä 
päihin pieniä lintuja lilien sijoiksi (korppi, haukka, 
harakka, lokki, hanhi).

274. mansien mukaan lili siirtyy kuoleman jälkeen 
hengelle laadittuun puiseen nukkeen (ittorma) josta 
syntyy seuraavaan sukulaislapseen.




275. selkuppien sieluihin kuuluu keji (henki), tika 
(varjo, vrt. tikahtua), ilsat (elinvoima), tös (ulkoinen 
sielu), qaqa (hautasielu), qeti (voima), pyti (sisin) 
ja ssci (sydän).

276. selkuppien mukaan ilsat-sielu elää päässä ja 
lähtee matkoilleen unen aikana.

277. selkuppien mukaan ilsat-sielu irtautuu kuoleman 
jälkeen, pysyttelee kodin lähettyvillä (kolme päivää), 
kiertelee tuttuja paikkoja, matkaa aliseen kolmannen 
päivän jälkeen (siperianmännystä koverretulla ruuhella), 
elää alisessa saman ajan mitä eli maan päällä, kuolee 
toisen kerran ja muuttuu lopulta vesikuoriaiseksi.

278. selkuppien mukaan kuolleiden lasten sielut 
siirtyvät noitien kannuksiin.

279. selkuppien mukaan noitien sielut syntyvät 
uudestaan sukulaislapsiin (kykyjen periytyminen).

280. selkuppien mukaan ella-sielu muuttuu
kuoleman jälkeen hämähäkiksi ja matkaa aliseen 
(Loz-nimisen haltijan kanssa).

281. selkuppien mukaan hukkuneiden sielut 
jäätyvät, eksyvät metsään tai muuttuvat 
metsänhengiksi.

282. selkuppien mukaan henkisielu keji (suuri 
sielu) elää päässä tai sydämessä ja poistuu viimeisen 
henkäyksen mukana (lentää yliseen).

283. selkuppien mukaan vapaa sielu (lit) elää
perheen haltija-aitassa sukulaisten henkien kanssa 
(pidetään välittäjänä sukulaisten henkien ja 
jälleensyntyvien henkisielujen välillä).

284. selkuppien mukaan varjosielu (ilintil tska, 
elävä varjo) muuttuu kuoleman jälkeen "varjoksi 
joka lopettaa elämän ja jatkaa elämää maan alla".

285. selkupit yhistävät hautasielu qaqaa peukaloon 
(qaqal muni, hauta sormi).

286. selkuppien mukaan qaqa-sielu jää hautaan 
peukalon kanssa (peukalon irti leikkaaminen 
"muuttaa ihmisen pedoksi").

287. selkuppien mukaan qedo-sielu elää päässä 
ruumiin maatumiseen asti (vrt. keto) ja muuttuu 
lopulta hämähäkiksi (hämähäkkien pyhinä 
pitäminen).

288. selkuppien mukaan ilsat-sielu (elsa) siirtyy 
kuoleman jälkeen karhuun ja jatkaa elämää 
maan päällä (karhujen pyhinä pitäminen).

289. selkuppien mukaan henkisielu keji (kuwej,
vrt. keiju, kuve) koostuu pääsielusta (ihmisessä 
pysyvä henki) ja vapaasta sielusta (ihmisestä 
poistuva henki).

290. selkupit pitävät vapaata sielua (quwterge) 
välittäjänä perheen palvomien haltijoiden ja 
pääsielujen välillä (vrt. haltijat suvun 
aloittajina, sukulaisten henkiä).

291. selkupit yhistävät jälleensyntymiseen 
luita (le), kalloa (olillaka), keuhkoja (pukä), 
maksaa (miti) ja sydäntä (ssci).

292. selkupit laskevat kuolleen ihmisen puisen 
suojelushengen kuvan jokeen (kelluu, joki tie
tuonilmaiseen).

293. selkuppien taruissa sielut muuttuvat
"veden pinnalla kiitäviksi hyönteisiksi" 
(qomilqo).

294. selkupit eivät astu varjon päälle.

295. selkupit eivät leiki varjon kanssa (tska, 
varjosielu, vrt. toska, tuska).

296. selkupit pitävät sylkeä yhtenä varjosielun 
sijoista (sösit ilip lit, sylki varjo sielu).

297. selkupit kutsuvat varjoa "eläväksi varjoksi" 
(ilil tska).

298. selkupit pitävät varjoa "elämän valona" 
(uskotaan lähtevän vain eläväisistä).

299. selkuppien mukaan suuri sielu (werqi keji) 
sijaitsee sydämessä tai otsassa (elinvoiman 
toinen osa).

300. sielulintujen uskotaan suojelevan ihmisten 
unta ("istuu tuvan pöydällä").

301. sielujen uskotaan lähtevän ja palaavan 
lintujen hahmossa.

302. sukulaisten henkien uskotaan vierailevan 
unissa lintuina.

303. pikkulintuja pidetään lasten sieluina




304. hantien mukaan henkisielu lil liikkuu valkoisen 
linnun hahmossa (joutsen, pulmunen).

305. hantien mukaan unisielu (ulom is) elää metsässä 
(koppelon hahmoinen, "tuo mukanaan unen").

306. sieluja yhistetään puihin (haudat vanhojen 
puiden alle, haudoille taimia).

307. nenetsien mukaan ihmisellä on neljä sielua 
(verisielu, henkisielu, varjosielu ja kuvasielu).

308. mansien mukaan linnunhahmoiset tatuoinnit 
estävät sieluja karkaamasta (harakka, västäräkki, 
käki, pääsky, tiainen, karkaaminen voi johtaa 
sairastumiseen).

309. mansit laativat kuolleelle suojeluseläintään 
muistuttavan nuken (henkisielu lili siirtyy nukkeen
ja nukesta seuraavaan sukulaislapseen).

310. mansien mukaan lilien jälleensyntymistä 
voidaan yrittää estää ottamalla vihollisilta hiukset 
(vrt. lilin siirtyminen kuolinnukkeen).

311. hantit uskovat sielujen elävän hiuksissa, 
päässä ja rinnassa (kohtiin helmikorut).

312. hantit estävät ihmisen toista sielua (is) 
poistumasta tatuoimalla käteen tai olkapäähän 
linnun (harakka, käki, västäräkki, tiainen, 
pääskynen).

313. hantien mukaan is-sielun poistuminen johtaa 
heikentymiseen, tajuttomuuteen ja kuolemaan.

314. hantien sieluihin kuuluu hautasielu is-khor 
(pysyttelee haudalla, voi kaapata elävien sieluja), 
alavirtaan kuoleman jälkeen matkaava is / urt 
(elää päässä, poistuu unessa, linnun tai sääsken 
hahmoinen), unisielu ulem is (koppelonhahmoinen, 
elää metsässä, tulee nukahtavaan ihmiseen, 
katoaminen johtaa unettomuuteen) ja hiuksissa 
elävä henkisielu lil (jälleensyntyvä sielu, 
linnunhahmoinen, poistuminen johtaa 
heikentymiseen ja vaiteliaisuuteen).

315. hantit laativat kuoleman jälkeen pienen 
puisen kuvan henkisielu lilin sijaksi (pidetään 
vakassa, syötetään ja palvellaan kunnes uskotaan 
syntyneen sukulaislapseen).

316. hantit pitävät lettien päihin kiinnitettyjä 
kassanpääriipuksia henkisielu lilin sijoina (varis, 
harakka, lokki, hanhi, kanahaukka).

317. "ko perrees jokkuu kuol ni siit pit paikal 
avata juska auk" (juska eli uuninpelti, hengen 
poistumista varten).

318. "elo o nava kohas, se siin tykkäjeä" 
(sielujen nimiä).

319. "et viel kohta kuole ku elohiir elleä" 
(hiiren hahmoinen).

320. "vieläpäs kehtovaa elohiir näin kurttusta 
nuamoo nykkiik" (kurttusta eli vanhaa).

321. "vielähän tua elohiir nakertelloo, ee ouk 
kuolemasta sittä vielä pelekoo" (elämään 
yhistetyt sielut).

322. "huamun näköseks männä kuolema eillä, 
eij ook kun huamu jälellä" (haamu jäljellä, 
ulkonäön muuttuminen).

323. "ruumis haotaa, hahmo kottii" (kotiin 
palaava hahmosielu).

324. "kaik on elokkahad mil oh hengi sizez" 
(hengellisten heimo).

325. "se on ni itse päine" (varjosielu itse,
oudon käyttäytymisen taustalla).

326. "siid on itsen jälled, ken lienöö astunuh" 
(itsen jäljet, vrt. varjosielu itsen).

327. "hiän duumaittsoo ittsie myöte" 
(tuumailla itseä myöten).

328. "kudai ittsie kattsoo, se vardoitseh" 
(vrt. vartoa eli odottaa, vrt. kuolleen hengen 
vartioiminen).

329. "sinä otad joga kohtan todeh, da ittsehez otad" 
(ottaa itseen, itsekeskeisyys varjosielun
aiheuttamaa).

330. "jo on tsoalavunnuh, itse on nuori" 
(hiukset harmaantuneet, itse nuori, 
vrt. käsitys itsestä, tunne itsestä).

331. "itsensuga" (suga eli kampa, 
hiuksiin yhistäminen).

332. "itsepäineh eläy, tostu rinnal ei pie" 
(itse päineen, vrt. itsenäinen).

333. "hengen hädä on" (hengen lähtö 
lähellä).

334. "hudraz on hengi, kuolemizilleh on" 
(henki hutrassa, huterassa).

335. "hibiehiiri kävelöyhän ymbär hibiedä" 
(hipiä eli elohiiri).

336. "hibjuhiiri vabauttaa silmäl luondu" 
(vabauttaa eli vapisuttaa).

337. "hibjuhiiri ku kizuau, ga sid vie eläd" 
(elinvoiman enne).




338. "sanottih jotta ei pitäis sanuo millä kohti hipietäi 
väräjäy" (elohiiri, hipietäi eli ihoa).

339. "ku nahkassa kubettamah rubiau, elohiiri 
kubettau" (kubettau eli kutittaa).

340. "sinä ed ehtinnyh hengenhaukindal, konzu tulit, 
ga do oli kuollut" (kuolinhetkeä edeltävä hengitys,
vrt. haukkoa).

341. "hengenlähendöä pidäy vardeia" (vardeia 
eli vartioida).

342. "myö olimmo hänen hengenlähtöl" (olla 
hengenlähdöllä).

343. "pitäy syyvä hengempiteiksi" (syödä hengen 
pitimiksi).

344. "se on hengetöi, oman hengen on menetännyh" 
(välinpitämätön ihminen).

345. "niin ov vilu pirtti jotta henki näkyy" 
(henki eli hengitys).

346. "hengikeroih meni muruine, juututtau" 
(keroih eli torveen).

347. "hengeh meni" (mennä henkeen).

348. "hengi on hambahis" (henki hampaissa,
pelästyneellä).

349. "ann on hengelleh" (sanottiin kuolleelle).

350. "hengi tiedäy, g ei virka ni midä" (henki 
tietää, elävä olento).

351. "hengi tykkäu vazemessa kyllessä" (tykkäu
eli tykyttää).

352. "heng on hibiessä" (hibiessä eli ihossa,
vrt. enki, anki).

353. "kuv vanhoilta läksi partakarvoja, nin tuonne 
paijan kaklussasta pissettih karvat sinne" (karvoista
huolehtiminen, vrt. hiuksista, kynsistä).

354. "ei soanuv virkkoa mitänä jottei henki karkautuis" 
(virkkoa eli puhua, kuolinhetkellä).

355. "henki karkautuu läsijältä" (läsijältä eli
sairastavalta).

356. "kuni hengi rinnaz on, ga i elä" (elämää 
antava henki).

357. "vai hibjuhiiri oale polven kizannou, ga sid 
älä hyväz mielez ole, sit kuoled" (hipiähiiren 
liikkeistä ennustaminen).

358. "kulmah ei pie koskettoa, hengen koht on" 
(kulmah eli ohimoon).

359. "se sano se toatto jotta joka lapsen kuoleman 
iellä on käynyl lintu ikkunassa" (sielulinnut).

360. "silmässä hibiehiiri kutsuttau" (hibiehiiri 
eli ihohiiri eli elohiiri).

361. "hipiehiiri kun kuuluu niv vielä kolme vuotta 
eläy siit ielläh" (hipiähiirestä ennustaminen).

362. "kuvahaini näkyy kun kattsoo vesikorvoh" 
(vesikorvoh eli sankoon).

363. "kuvahastu varoan ijän kaiken" (itsensä 
katsomisen vieraudesta).




364. sanalla paca tarkoitetaan henkeä, sielua ja 
kuolleena syntyneen tai kätkyihin kuolleen lapsen 
haamua (mordvan co-paca, hantin pacak).

365. obinugrilaisten mukaan ihmisten ja eläinten 
sielut syntyvät uudestaan etelässä sijaitsevassa 
"elämän-veden-järvessä" (palaavat etelästä hanhien, 
joutsenten ja sorsien hahmossa).

366. selkuppien sieluihin kuuluu ihmisen lähellä 
pysyttelevä kaityk (yhistetään hengitykseen, 
kuoleman jälkeen matkaa tuonilmaiseen).

367. selkupit kutsuvat elämän antavaa sielua 
sanalla ilsat (kaikilla elävillä olennoilla,
vrt. il-sat, ils-at).

368. selkuppien mukaan ilsat tarvitsee elääkseen 
juomaa ja ruokaa (ihmisen tavoin).

369. selkuppien mukaan ihmisellä voi olla enintään 
kahdeksan sielua.

370. henkisielua kutsutaan sanoilla vujnas (saami), 
jint (nenetsi), beddu (enetsi), baitu (nganasani), 
kwej (selkuppi), maje (kamassi) ja wajni (kantaurali).

371. henkisielua yhistetään hengityksestä nousevaan
huuruun.

372. sanalla huu tarkoitetaan sielua, henkeä, aavetta, 
varjoa, haltijaa ja haltijakuvaa (mordvan cov, komin 
sen, hantin lunk, mansin tow, vrt. huuru).

373. sanalla itse tarkoitetaan varjoa, varjosielua, 
kuvajaista, aavetta, levotonta henkeä, puun varjoa 
ja varjosielun aiheuttamia sairauksia (viron ise, 
saamen jicce, mordvan es, marin oske, komin acim, 
hantin in-es, mansin jiw-is, unkarin isz).

374. sanalla henki tarkoitetaan höyryä, usvaa, lämpöä, 
hengitystä, elävää, haamua, kohtua, sielua, tuoksua, 
huhua, hellettä, himoa ja kiihkoa (viron hing, udmurtin 
zog, hantin cenk, mansin säk, vrt. säkenöidä).

375. nganasanit yhistävät jälleensyntyviin sieluihin 
yhtä alkuhengistä (yksi sieluista syntyy lapseen 
"sielujen omistajan" kautta).

376. hantien taruissa varjosielu matkaa kuoleman 
jälkeen aliseen missä alkaa nuortua ja lopulta syntyy 
sukulaislapseen (alisen alkuperää, varjojen koto, 
vrt. kuu tai joen alajuoksu).

377. hantien mukaan lapsi saa toisen lintusielunsa 
ylisestä (ylisen alkuperää, lintusielujen koto,
vrt. päivä tai joen yläjuoksu).

378. nenetsit kutsuvat henkisielua sanalla iindad 
(hengityksestä nouseva huuru, vrt. into).

379. nenetsien mukaan ihmisellä on kolme sielua 
(sielu jolla ajattelee ja tuntee, elävä sielu (iindad) 
ja kehon ulkopuolella elävä sielu).

380. nenetsit sanovat ihmisen huokaistessa 
"iindytte ngaidapta" (hän vapautti henkensä).

381. selkupit kutsuvat vahingolliseksi hengeksi 
muuttuneen lapsen henkeä sanalla patchak 
(ennen hampaiden tuloa kuolleita lapsia, 
vrt. paca, patsas).

382. hantit kutsuvat jälleensyntyvää sielua luonteen 
omaavaksi sieluksi (vrt. lapsissa näkyvät tutut 
piirteet, vrt. periytyvät nimet).

383. hantit pitävät alista varjosielujen määränpäänä 
(uskotaan elävän alisessa maan päällistä elämää 
vastaavan ajan).

384. hantien mukaan ihminen koostuu kehosta, 
varjosta (isi) ja henkisielusta (lili khelmkholas).

385. hantien mukaan henkisielu (lili) syntyy 
kuoleman jälkeen sukulaislapseen (sukuhaaran 
sammuessa ystäväsuvun eli toisen samasta 
heimosta polveutuvan suvun lapseen, 
ei koskaan eläimeen). 

386. hantien mukaan varjosielut (isi) matkaavat 
ob-joen (as) suun jäisillä vesillä sijaitsevaan 
alamaailmaan (alueen suurimman joen, 
vrt. noitien matkaamat joet).

387. hantien mukaan varjosielut elävät alisessa 
samanlaista elämää kuin maan päälläkin (lopulta 
kutistuen, muuttuen maakiitäjäisiksi (ker-khomlakh) 
ja katoavan).

388. hantien sieluihin kuuluu joen-pinnan-alla
-matkaava-sielu (uskotaan voivan ottaa västäräkin, 
tiaisen, pääskysen ja harakan hahmon, maalintuja, 
vrt. tatuoidut linnut).

389. nenetsien mukaan elävien ja kuolleiden sielut 
kohtaavat kahesti vuodessa ja muuttavat suuntaansa 
(vrt. kevät ja syysvaellus).

390. nenetsit kutsuvat henkisielua sanoilla ind ja jint 
(vrt. into, ilebc, jillaftj=elämä).

391. nenetsien mukaan ind poistuu ihmisestä 
kuoleman jälkeen "pienen läpinäkyvän pilven 
hahmossa".

392. nenetsien mukaan henkisielut matkaavat
"ikuisen rauhan ja hiljaisuuden maahan" 
(noitien henkien saattamina).

393. nenetsit kutsuvat varjosielua sanoilla sidyangg
(sidy-angg, vrt. siita, anki).

394. nenetsien mukaan varjosielut voivat elää 
näille laadituissa kuvissa.

395. nenetsien mukaan varjosielut lähtevät kuvista 
joista ei pidetä huolta (toisen tiedon mukaan alkavat 
kummittelemaan).

396. nenetsit kutsuvat haltijan henkisielua sanoilla 
khekhe ind (vrt. keke into).

397. nenetsien mukaan haltijakuvan kohtelu vaikuttaa 
kuvassa elävän hengen kohtaloon (poltettaessa palaa 
kotiin tai nousee yliseen).

398. nenetsien mukaan ihminen koostuu hengestä 
(ind), varjosta (sidyangg) ja kehosta (ngaya,
vrt. naija, kaija).




399. selkuppien mukaan ihmisen sielu (il´sat) 
vaeltaa kuoleman jälkeen 3-7 vuotta sukulaisten 
luona, siirtyy sen jälkeen karhuun ja jatkaa elämäänsä 
"pimeässä ja metsäisessä maailmassa".

400. sanalla isci tarkoitetaan sielua ja suojelushenkeä 
(kantauralin isi, so).

401. hantit kutsuvat suvun vanhinta sanalla urt 
(vrt. urt-sielu).

402. samojedit auttavat varjosielun (is) vuorten yli 
kulkemaa matkaa polttamalla kuolleen hiuksia ja 
kynsiä (kevätlinnun sulkien kanssa).

403. samojedien mukaan haudalle lasketut ruuat
auttavat is-sielun matkaa.

404. selkuppien taruissa kuolleen sielu kulkee 
"pimeän karhujen asuttaman metsän läpi".

405. selkupit yhistävät lukua kaksi (siti) 
jakautumiseen, maahan ja varjosieluun.

406. selkupit yhistävät lukua kymmenen (köt) 
äänen eli laulun avulla saavutettuun muutokseen 
(sieluhahmon ottaminen).

407. enetsien mukaan yksi ihmisen sieluista 
kiipeää kuoleman jälkeen yliseen nuoraa pitkin
(lyhyen nuoran leikkaaminen ja hautaaminen 
haudalta tultaessa).

408. unkarilaiset pitävät kultaisia kovakuoriaisia 
sielujen hahmoina.

409. mansit pitävät mustia kovakuoriaisia ja 
vesikuoriaisia sielujen hahmoina.

410. mansien mukaan yksi ihmisen sieluista elää 
lettien päissä (hiusten leikkaamisen vieraasta 
alkuperästä).

411. mansien mukaan sielu matkaa ennen kuolemaa 
ylävirtaan Kalteshin, Maailmaa-katsovan-miehen 
ja Pyhän-kylän-vanhuksen (karhu) luokse ja kysyy 
näiltä onko tullut aika kuolla (karhun päätöstä 
pidetään tärkeimpänä).

412. mansien mukaan sielut matkaavat ensin etelään 
(kysymään onko aika kuolla) ja sitten pohjoiseen 
kuolleiden maahan (jos aika kuolla).

413. hantit kutsuvat elämän antavaa sielua liliksi 
(elinvoima, vrt. lilli, ili).

414. hantit kutsuvat yksilöksi tekevää sielua ilsiksi 
(antaa hahmon kaikille hengittäville olennoille,
vrt. il-si, il-sat).

415. hantien mukaan ils ja lil siirtyvät lapseen 
syntymässä (hetkellä jolloin "liha tulee näkyväksi"). 

416. hantit kuvailevat liliä "elävöittäväksi voimaksi".

417. hantit yhistävät liliä elävän olennon hengitykseen. 

418. hantit pitävät ilsiä ihmisen muistona (matkaa 
kuoleman jälkeen aliseen).

419. hantien sieluihin kuuluu varjosielu is-hor 
(pysyttelee haudalla), ihmisen tai linnun hahmoinen 
urt-sielu (matkaa kuolleiden maahan), koppelon
hahmoinen unisielu ulem-is (saapuu metsästä 
ihmisen nukahtaessa), jälleensyntyvä henkisielu lil 
(siirtyy kuoleman jälkeen kuolinnukkeen (ittyrma) 
ja nukesta sukulaislapseen) ja viides miehen sielu
(miespuolisilta sukulaisilta periytyvä voima).

420. hantien mukaan ihminen koostuu lihasta 
(kor) ja hengestä (lil).

421. hantien mukaan yksi sieluista menee 
kuoleman jälkeen karhuun (pyhinä pidetyt 
eläimet).

422. hantien mukaan yksi sieluista (liaksem) 
menee kuolinnukkeen, toinen (oleam) muuttuu 
koppeloksi ja lentää metsään, kolmannen (is) 
kantaa pois keväällä saapuvat muuttolinnut, 
neljäs (is-khor) menee maan alle ja muuttuu 
kovakuoriaiseksi ja viides (lil) menee 
tuonilmaiseen.

423. hantien mukaan ihmisen sielut (is)
menevät kuoleman jälkeen kuolinnukkeen, 
kalmistoon, pohjoiseen ja kuolleen makuusijalle 
(viidennen "miehen sielun" jäädessä kiertämään 
tuttuja paikkoja).

424. hantien mukaan eläimillä on kaksi sielua 
(ils ja lil).

425. hantien mukaan henkisielu lil menee 
kuoleman jälkeen ylisenhaltija Torumin luokse
(missä "uudistuu", vrt. päivän luokse).

426. hantien mukaan varjosielu ils menee 
kuoleman jälkeen alisenhaltija Kulin luokse
("syntyäkseen uudestaan", vrt. kuun luokse,
molemmat sielut jälleensyntyviä, vrt. isän 
ja äidin sielu).

427. hantien rukouksissa toivotaan haltijoiden 
ottavan uhratun eläimen varjosielun ("ota ils 
jkatso sitä suurilla metsälampien kokoisilla 
silmilläsi").




428. komien mukaan varjon menettäminen 
(mort vudzhör) merkitsee vakavaa sairausta 
tai kuolemaa (vrt. varjosieluja alisesta noutavat 
noidat).

429. marien sieluihin kuuluu shulysh (henki), 
ört (mieli, tajunta) ja chon (sielu). 

430. marien shulysh-sielun uskotaan ilmestyvän 
hedelmöityksen hetkellä ja pitävän huolta
ihmisestä kuolemaan asti.

431. marien mukaan shulysh saa sydämen 
sykkimään, veren virtaamaan ja hengityksen 
toimimaan (lämpöä antava sielu).

432. marien mukaan shulysh poistuu ihmisestä 
kuoleman jälkeen tulen hahmossa (yhtyen 
Yumoon eli ylisen haltijaan).

433. marien mukaan chon-sielu ilmestyy sikiön 
ollessa 3kk vanha (raskauden näkyminen).

434. hantit säilyttävät kuolleen henkisielua 
liinassa josta siirretään varsinaiseksi sijaksi
laadittuun kuolinnukkeen (nukke puetaan 
ihmisen näköiseksi).

435. hantit rohkaisevat varjosieluja elämään 
haudalla viemällä ruokalahjoja (vrt. alisen 
matkassa auttaminen).

436. hantien sieluihin kuuluu jälleensyntyvä 
henkisielu lil, varjosielu is-chor (kehosielu),
unessa ihmiseen saapuva unisielu ulom 
(kuoleman jälkeen ripustautuu kuolleen 
vaatteisiin joista lentää takaisin metsään), 
terveyteen yhistetty urt (poistuu pohjoiseen 
ihmisen sairastuessa) ja viides miesten sielu 
(voimasielu).

437. komien sieluihin kuuluu kaksoissielu ord 
(ilmestyy syntymässä).

438. komien mukaan ord varoittaa kuolemasta 
(ihmistä itseään tai jotain läheistä).

439. komien sieluihin kuuluu ihmisen sisällä 
elävä lov (yhistetään henkeen ja hengitykseen,
vrt. lovi, langeta loveen).

440. komit pitävät ordia henkisielu lovin 
kaksoisolentona.

441. komit kutsuvat ortia kaksoisolennoksi 
(elää ihmisestä erillään).

442. komien mukaan henkisielun lähdöstä 
(lov petöm) seuraa välitön kuolema.

443. komit kutsuvat eläviä olentoja henkisielun 
mukaan (lovja).

444. komien mukaan ort lähetetään ihmiseen 
syntymässä (pidetään näkymättömänä,
tulee näkyväksi ennen kuolemaa). 

445. komit yhistävät orttia aaveuskomuksiin 
(aukoo ovia, pudottaa tavaroita).

446. komien mukaan ortit tekevät 
"samoja asioita kuin ihmisetkin" (keinuttavat 
kätkyitä, pilkkovat puita).

447. komit yhistävät ortteja iltaisin nähtyihin 
sinisiin valoihin.

448. komien mukaan ort nipistää ihmistä 
kuoleman edellä (jättäen mustelman).

449. komien mukaan ort kiertää kuoleman 
jälkeen ihmisen elämänsä aikana kulkemat
paikat.

450. komit sanovat kaukana kuljettuaan 
ort tujte tali zö (vaikean tien kuljin ortille).

451. komit eivät pelkää ortteja (hyväntahtoisia 
olentoja).

452. komien mukaan ort pysyttelee kuoleman 
jälkeen kuolleen lähellä, kiertää vanhat 
paikkansa ja lopulta häviää (toisen tiedon 
mukaan pysyy haudalla).

453. komien mukaan ort seuraa ihmistä 
näkymättömänä (seisoo ihmisen vieressä, 
suojelushengen piirteitä).

454. komien sieluihin kuuluu eläinhahmoinen 
vapaa sielu ures (vrt. uros, es=os).

455. komien mukaan ures liikkuu haukan ja 
oravan hahmossa (or-ava, or=ur).

456. udmurtit pitävät varjoa urt-sielun hahmona 
(poistuu ihmisen nukahtaessa, säikähtäessä 
tai sairastuessa).




457. mansit kuvailevat kuolleiden maahan matkaavaa 
varjosielua sanoin longhal mine is (alavirtaan 
matkaava is).

458. virolaisiin sieluihin kuuluu eläinhahmossa 
liikkuva vapaa sielu (irdhing), kuoleman jälkeen 
kotona käyvä sielu (kodukäija) ja jälleensyntyvä sielu 
(siirdhing).

459. virolaiset pitävät vapaata sielua eläinhahmoisena 
(hiiri, lintu, käärme, perhonen).

460. virolaisten mukaan vapaa sielu muuttuu 
kuoleman jälkeen haltijaksi (haltijoiden alkuperää).

461. virolaiset kutsuvat henkiolentoja sanoin surnuhing 
(kuolleen henki), kurihinged (haamut), rändhinged 
(vaeltavat henget, vrt. ranta) ja umbersundivad 
hinged (ympärisyntyvät henget).

462. virolaiset pitävät ympärisyntyviä henkiä rauhan 
löytäneinä sukulaisten sieluina (vierailevat kotona 
syksyisin).

463. saamelaiset kutsuvat etiäisiä sanalla ovdasas 
(ei pidetä vahingollisina).

464. saamelaisten mukaan etiäiset ilmestyvät 
ihmisinä, ääninä, askelina ja lumeen jääneinä 
jälkinä.

465. saamelaiset kutsuvat haamuja sanalla vaiggas 
(epäselviä hahmoja, vrt. vaikka).

466. saamelaiset kutsuvat ihmistä seuraavaa 
henkiolentoa sanoilla farrosas ja maccasas
(kaksoisolento, vrt. matsa, metsä).

467. saamelaiset kutsuvat eläimen varjosielua 
sanalla kivdji (vrt. kiu-ti).

468. saamelaisten taruissa kivdji yrittää houkutella 
ihmisiä jyrkänteelle tai rotkoon (pidetään väärin 
kohdellun eläimen henkenä).

469. saamelaiset kutsuvat varjoa sanoilla keeu´nik 
(vrt. keiju) ja kivvn (vrt. kivi, kiva, kiuas).

470. saamelaiset kutsuvat varjoa sanalla suoiva
(vrt. su-oiva, suo-iva, vrt. suivaantua).

471. saamelaisten mukaan ihmisellä on vapaa 
sielu ja varjosielu (hahmosielu).

472. saamelaisten mukaan vapaa sielu matkaa 
kuoleman jälkeen kuolleiden maahan
(jabmeaibmu, vrt. jame ai-mu, vrt. äi-ti,
ai-sielujen maa).

473. saamelaisten mukaan varjosielu pysyttelee 
kuoleman jälkeen haudalla (luurangon lähellä, 
toisen tiedon mukaan liikkuu haamun hahmossa).

474. saamelaiset kutsuvat ihmisen kuvajaista 
sanalla veaiga (varoittaa vaaroista ja ilmestyy 
tärkeiden tapahtumien edellä, vrt. vaiggas,
vrt. aika).

475. sanalla wajne tarkoitetaan henkeä, hengitystä 
ja elävää olentoa (saamen vuejnas), henkeä, tuoksua 
ja ilmaa (nenetsin jint), höyryä (enetsin beddu), 
utua ja usvaa (nganasanin baitu), sielua (kamassin 
maje) ja henkisielua (selkupin kwej, vrt. vainu).

476. sanalla saja tarkoitetaan suojelijaa ja suojapaikkaa 
(suomen suoja), auttajaa (viron soe), henkiolentoa 
(saamen suoggja), takana olevaa (marin söste), varjoa 
ja turvantuojaa (udmurtin saj) ja takana seuraavaa 
(komin sajo, vrt. saija).

477. sanalla sam tarkoitetaan aavetta, henkeä, 
varjoa, hahmoa, ilmettä, piirrettä, joltakin näyttävää 
ja yhennäköistä (suomen haamu, saamen sjipmo, 
mordvan sama, vrt. simo, sami, samu, saimi).




478. "heitä mätsätyz, ole kuvalleh" (kuvalleh
eli kuvasi kaltainen, vrt. ihmisiksi).

479. "itsem mänetti" (itsensä surmannut).

480. "ka muissettih sto oli miula kaksi hengie" 
(kaksi henkeä, oman sielukäsityksen 
muistoja).

481. "sis sai oli hänen hengel matkoa" (hengellä 
matkaa, vrt. elämällä pituutta).

482. "hengel oli hänel sissah matkoa, kuoli astujez" 
(astuessa, kesken matkan).

483. "henki lähtömäisilläh on" (hengen 
lähteminen).

484. "joka lapsen kuoleman iellä on käynyl 
lintu ikkunassa" (sielulinnut).

485. "lintuni kävi jo ikkunassa, kyllä se kohta 
lähtöy" (lähtee eli kuolee).

486. "hibiehiiri lekkuu silmässä" (lekkuu eli 
liikkuu).

487. "hibiehiiri lipottoa silmän oal" 
(hipiä eli ihohiiri).

488. "käez lipottau hibjuhiiri" (elävä olento).

489. "ott itseheh" (ottaa itseensä).

490. "ozattomus se itsen noudau kuolendas sah" 
(osattomuus, noutaa itsen).

491. "kun elät osatointa iköä, niin se on katso pitkä" 
(osaton eli onneton ikä, kuluu hitaasti).

492. "en ota sidä omalhengel itsel" (omalle 
hengelleni, vrt. tunnolle).

493. "oigienhengen täh ei ruvennuh kielastamah" 
(oigienhengen=omatunnon, kielastamah
=valehtelemaan).

494. "ongo puaruu kylys" (höyryä, löylyä).

495. "poaru on lähten" (eläimestä henki,
paaru).

497. "itkemäh poadui, ei tijjä n ittsiedäh" 
(tiedä itseään, vrt. paatua).

498. "poron kalloluuhun jossa sarvek kiinnittyvät 
risti puukolla lahattaessa vejethään" (vrt. kallon 
pitäminen pyhänä, pääsielun paikkana).

499. "mitäpä kannatust ihmisen hengel muutakal 
lienee" (kannatusta eli tarkoitusta, kuin leijailla 
ilmassa, vrt. matkata yliseen).

500. "miunki äiti ihan kuolemahhaan asti kantoi" 
(kantoi huivia, vrt. huivi sielujen tai suojelushenkien 
sijana).

501. "kantalauvan ovat soattaneet" (saattaneet 
eli kadottaneet, s-aa-ttaa, vrt. sataa).

502. "sialu on näkymätöin kappale" 
(si-elu, si=tsi, päivä).

503. "henki oli miehestä karannu" (hengen 
karkaaminen).

504. "kuolleen haltia asuu karsapuussa" 
(karsapuussa eli karsikossa, vrt. puussa 
jonka alle tai oksille haudattu).

505. "voi ihmettä, naura itsen katki" (nauraa 
itsen katki, vrt. ole oma itsensä).

506. "tässä henkkee katottaan" (katotaan
henkeä, odotetaan kuolemaa).

507. "oli niin kauhruksis jottei tahtonu itheesä 
mahtua" (kauhruksis eli suutuksissa).

508. "kavaha ihteis ettet jouvu satimee" 
(kavahda itseäsi, pidä varasi).

509. "kavata issiäis, ettet jouvu huonoil jälil" 
(kavata itseäsi, vrt. itsen pitäminen
suojelushenkenä).

510. "minä hengehnäni ajattelij jotta kuinka 
sitä kehtaa sanuan nii hävittömästi" (ajattelin
hengehnäni, vrt. mielessäni).

511. "se on sellainen keikko ettei se tunne 
itsiääkää" (tunne itseäänkään, vrt. varjoaan).

512. "soattaahan se siitä vaekka hengeh 
hangellen kelekatak" (kelkata hengen hangelle,
kiertoilmaisut).

513. "vaekka henki ja kenkät mänkää" 
(sanonta).

514. "henk kestiä heikossai koi uo päivät täyvet" 
(henki kestää, täydet päivät).




515. "piti aivaa hengee heelmässä juostaj ja hypätä" 
(hengen heelmässä, vrt. hädässä).

516. "ei ole hyvä jalassa kun se vaiv värähtellee" 
(elohiiri).

517. "sill on jalo henki rinnassa" (jalo henki,
vrt. vahva).

518. "juskat ja ikkunat ol auk, jot henk pääs mänemää" 
(juskat eli pellit).

519. "siin on sellane itepäine jurtti, että se on aina 
vastahangassa" (ite eli itsepäinen).

520. "se on sellaanen ittejjuttuunen jääräpää" 
(ittejuttunen, tahtoon yhistäminen).

521. "mitä se huoli kuu hänej järestyksesä oli 
että mihim mies kaatuu siihen sieluj jää" 
(mihin kaatuu, sielu jää, mikä sielu).

522. "se oli olluj jo aevan itsetönnä järettömänä 
tuotiin kottiin" (itsetönnä eli järettömänä, 
järkeen yhistäminen).

523. "sen kuolleen koamek käv minuas silimiin" 
(koame eli haamu).

524. "koamehtii" (enteilee, vrt. kaamea).

525. "näkköö semmoesia kuaveita" (kaaveita
=haamuja, varjoja, vrt. aaveita).

526. "vesiastihhav välisti kaave eli varjo tullee" 
(kaave eli varjo, vrt. katve).

527. "niinhän sie olet valkea ku kaavis" (kaavis
eli haamu, vrt. aavis).

528. "minä näen koavii" (koavii eli haamuja).

529. "jos kuollusia on kaharemmoisia, jotta on 
sellaasia kuollusia jottei ne, oikeen täytehel lepohom 
päähnyn niin voii, voii sellaasia haamuja kyllä liikkua" 
(kahenmoisia kuolleita).

530. "kai itsen sykähytti, pöllästyin" (sykähytti
itsen, pelästyessä).

531. "heng on jo sormennokiz, terväh vilustuu" 
(henki sormennokissa, sairaalla).

532. "ezmäi varbahiz lähtöö hengi, ynnä i ylenöö, 
ynnä i ylenöö" (hengen lähteminen).

533. "sissai oli hänel hengel matka" (elämä
eli hengen matka).

534. "moada pideä vai sellänala hengen lähtehyö" 
(maata selän ala, hengen lähdettyä).

535. "oza on sellin ittseh" (osa selin itseen, 
vrt. varjo, peilikuva).

536. "hod lienettö piän tappannuh, sanuo pidäy" 
(pään tappaneet, vrt. päässä elävä henkisielu, 
vrt. vihollisten pään tai päänahan ottaminen).

537. "hengi sammuksis sai juoksin" (hengen 
sammuksiin saakka).

538. "viruu ryöpsöttäy humalaz, ei tijjä ni 
ittsiedäh" (tiedä itseään, varjosielu itsen 
hylkäämät).

539. "hengi ryndähissä on" (ryntäissä eli 
rinnassa, vrt. liikkuvat kohdat).

540. "voimatoi ruostui, do on ittseh päi" 
(itseen päin, toipuu taudista).

541. "mie itsen itsettömäks raihnain" 
(raadoin itsen itsettömäksi, itse=terve itse).

542. "hengipaikka ruaduitsietsou" (sydän 
iloitsee, hengen paikka).

543. "ristikanzan hengi menöö taivahaze" 
(oudoksutut ristityt, omaavat vain yhden 
hengen, vrt. maailman vallannut henkinen 
köyhyys ja miesvaltaisuus, äidin henki 
puuttuu).

544. "sitkie om miun hengi, rippuo hyvin" 
(sitkeä henki, vanhaksi eläneellä).

545. "hengie hyvin ripussuttelimmo" 
(pysyttelimme hengissä).

546. "katso rubiou häi rahkistumah yläh päi, 
ittseh on häi" (on itseen, toipumaan päin, 
itse=terve itse).

547. "itse rudzistuu vanhates" (itse rutsistuu, 
itse=ruumiillinen itse, vrt. varjo=itsen 
kuvahainen).




548. nganasanien mukaan ihmisen sielu on
yhteydessä kaikkiin kehon osiin (jokainen 
tärkeä elin kantaa yhtä sielun osaa).

549. nganasanit pitävät silmiä itsen ilmentyminä 
(maailmaa hahmotetaan sisäisen itsen kautta).

550. nganasanien mukaan noidat voivat ottaa 
toisen hahmon (jolloin katsovat maailmaa 
ottamansa hahmon silmillä).

551. hantien mukaan vakavasti sairastuneen
uni-lintu lentää pois (pyhän-kylän-vanhus eli 
karhu-henki voi lähettää linnun takaisin, 
vrt. unettomuus vakavien tautien oireina).

552. mansit kutsuvat uni-lintuja sanoilla 
ulm ujris at (miehillä viisi, naisilla neljä).

553. mansit pitävät uni-lintuja koppelon
hahmoisina (elävät ihmisen ulkopuolella).

554. mansit kutsuvat lettien päissä eläviä
sielu-lintuja sanoilla lili (henkisielu) ja is 
(pieni varjo sielu).

555. obinugrilaisten heimosotiin kerrotaan
kuuluneen päänahkojen (ukh-sokh) ottamista 
(päänahattoman vihollisen hengen uskotaan 
kuolevan lopulta).

556. nenetsien mukaan vihollisesta voi päästä
eroon vain antamalla ruumiinsa veen haltijalle 
(jälleensyntymisuskon ja ihmisten tappamisen 
välisestä ristiriidasta, turhaa koska syntyvät
uudestaan).

557. samojedien mukaan ihmisellä on neljä sielua
(pää / mieli, henki, varjo ja veri).

558. nganasanit kutsuvat henkisistä / tietoisista
toiminnoista vastaavaa sielua sanalla nilti
(vrt. ilt, ilta, vrt. nil-ti, nila, tila).

559. nganasanit pitävät nilti-sielua linnun
hahmoisena (uskotaan lentävän yliseen 
kuoleman jälkeen, syntyy takaisin maan 
päälle tietyn ajan päästä).

560. nganasanit yhistävät nilti-sielua silmiin
(pidetään kohdussa saatuina ja maan emo 
Mou-niamyn antamina).

561. nganasanien mukaan sielu on yhteydessä 
henkeen ja hengitykseen.

562. nganasanit kutsuvat ylisestä tulevaa
elämän lankaa / henkäystä sanalla batiutu
(yhistää ihmisiä luojahenkiin, vrt. päivän
säteet, tuulen henkäykset).

563. nganasanien mukaan nilti ei voi olla 
olemassa ilman batiutua (vrt. va-tiu-tu,
pa-tiu-tu, b=v=p).

564. selkupit kuvailevat ilsat-sielua sanoin
"se joka luo elämän".

565. selkupin ilsat-sana muistuttaa päivän
sädettä tarkoittavaa sanaa.

566. selkuppien mukaan ihmisen sielu-henki 
"lyhenee lyhenemistään elämän aikana, 
kunnes loppuu kokonaan".

567. selkuppien mukaan yksi ihmisen 
sieluista nousee yliseen heti kuoleman jälkeen
(vrt. henki-sielu).

568. selkuppien mukaan ihmisen toinen 
sielu elää kuoleman jälkeen maan alla kunnes
muuttuu hämähäkiksi (jonka hahmossa
nousee yliseen, vrt. seittiä kiipeävät
hämähäkit).

569. enetsit pitävät henkeä (beddu) ihmisen
pääsieluna (uskotaan elelevän vatsan seutuvilla, 
vrt. petu, vetu, etu).

570. enetsien mukaan beddu jättää ihmisen
heti kuoleman jälkeen (tietyn ajan päästä 
nousee yliseen Ngan luokse, vrt. nenetseillä 
Nga=alisen haltija).

571. nganasanit pitävät verta (kam) yhtenä
sieluista (veren huvetessa hupenee elinvoimakin, 
vrt. kamu, kaima).

572. nganasanien mukaan veren nauttiminen
vahvistaa ihmistä (vrt. poronveren juominen).

573. enetsit kutsuvat veri-sielua sanalla ki
(pidetään henkisielua "painavampana").

574. enetsien mukaan ki-sielu häviää kuoleman
jälkeen maan alle (missä joutuu Todote-nimisen 
haltijan syömäksi).

575. nenetsit kutsuvat veri-sielua sanalla hem
(hemin menettämisen uskotaan johtavan 
kuolemaan, vrt. hemmo, heimo, emo,
vrt. kemi, h=k).

576. selkupit kutsuvat varjosielua sanoilla
ilyntyl tika (elävä varjo, vrt. tikka, linnut
=sielujen eläinhahmoja, vrt. tikkakoski).

577. selkuppien mukaan vain elävillä on
varjosielu.

578. selkuppien mukaan varjosielu seuraa
ihmistä kaikkialle (pysytellen lähettyvillä, 
kuoleman jälkeen katoaa "kuolleiden maahan").




579. nganasanit kohtelevat varjoa hyvin
(vahingoittamisen uskotaan vahingoittavan 
ihmistäkin, vrt. päälle astumisen 
vältteleminen).

580. nganasanien mukaan valokuvan 
ottaminen ja äänen äänittäminen vie jonkin 
sieluista (pidetään pois otettuina ihmisen 
osina, vrt. hiuksiin ja kynsiin liittyvät 
uskomukset).

581. nenetsit kutsuvat esineiden varjoja
sanalla tid.

582. nenetsit kutsuvat ihmisten varjoja 
sanalla sidiang (sidia=kaksi, vrt. siita, 
vrt. kaksoisolento).

583. nenetsien mukaan varjosielu (sidiang)
menee kuoleman jälkeen kuolleiden maahan
(missä elää "kuten maan päälläkin").

584. nenetsien taruissa kaksoisolennot 
(sidiang) puhuvat tulen kielellä (tulee kotaan 
kenenkään näkemättä, elävän puoliskonsa 
ollessa haudalla).

585. nenetsien mukaan varjosielu suojelee
ihmistä läpi elämän (kuoleman jälkeen matkaa 
Ngan maahan).

586. selkuppien mukaan ihminen voi syntyä
hengettömänä (jolloin elää lyhyen elämän).

587. selkupit jakavat sielua (ilsat) henkeen
(kejty) ja varjoon (tika, molemmat katoavat 
kuoleman jälkeen).

588. selkuppien mukaan ihminen saa sielunsa
Ylyntyl kotalta (maan-vanha-nainen).

589. selkuppien sieluihin kuuluu ilsat 
(elinvoima, päivänsäde), kejty (henki) ja tika 
(elävä varjo, vrt. taika).

590. nganasanien sieluihin kuuluu battiu 
(henki, vrt. vaiti, vaatia), sejmy (silmät, 
vrt. seimi), dije (aivot, vrt. tietää), sa (sydän), 
kam (veri, vrt. kamajoki) ja sedangka (varjo, 
sed-angka).

591. nganasanien mukaan sedangka-varjo 
voi muuttua kuoleman jälkeen barusi-nimiseksi 
ihmissyöjähengeksi (syö ihmisten sisäelimiä, 
vrt. sairaudet).

592. nganasanien sieluihin kuuluu battiu (henki), 
sejmy (silmät, seuraa battiu-sielua aliseen) ja 
sedangka (varjo, seuraa battiu-sielua aliseen).

593. nganasanien mukaan battiu-sielu jättää 
ihmisen ensimmäisenä (kulkee eri polkua 
kuin toiset sielut, lähetetään takaisin maan
päälle synnyttävän naisen kehoon,
vrt. jälleensyntyvä sielu).

594. nenetsien sieluihin kuuluu henki 
(menee aliseen tai joutuu pahan hengen 
syömäksi), varjo ja veri-sielu (menee aliseen, 
vrt. alisessa sijaitseva kuu, vrt. päivä=ylinen, 
=alinen, vrt. aamu=aa-sielujen maa, 
ilta=ilt-sielujen maa).

595. unkarilaisten sieluihin kuuluu lelek 
(henki) ja iz (varjosielu, vaeltava kuolleen 
sielu).

596. unkarilaiset sanovat vigyen el az iz
(iz vieköön sinut).

597. unkarilaisten mukaan kuolleen sielu 
jättää kehon ja siirtyy joko aliseen (also vilag,
alvilag) tai tuonpuoliseen (tulvilag).

598. hantien sieluihin kuuluu urt / uras uj
(vaeltava sielu, sielu-eläin).

599. hantien mukaan urt voi ottaa mukaansa
elävän ihmisen hengen (kostoksi tai vahvan
kaipuun takia).

600. hantien mukaan ihmisen kolmas sielu
(metsäsielu) vaeltaa omillaan ja palaa kehoon 
ihmisen nukkuessa.

601. hantien mukaan metsäsielu elää kuoleman 
jälkeen tietyn ajan kuolleen vaatteissa (vrt. puihin
sitominen, kotona pitäminen).

602. hantien sieluihin kuuluu is (varjo), ur 
(suojelee ihmistä joka päivä) ja nupat (elämä, 
ikä, ennalta määrätty).

603. hantien sieluihin kuuluu is-xor (itsen-varjo, 
itsen-hahmo, yhteydessä kantajaansa, voi olla 
myös esineillä).

604. hantien mukaan isin katoaminen johtaa 
sairastumiseen (noita voi löytää isin lähtemällä
henkimatkalle).

605. hantien mukaan is seuraa ihmistä hautaan 
kuoleman jälkeen (toisen tiedon mukaan jatkaa 
elämäänsä haudalla, "tuntien kylmää ja nälkää").

606. hantien mukaan isit voivat viedä elävien 
varjoja (varjosielu is).

607. hantien mukaan isit voivat puhua toisilleen 
(ymmärtävät myös elävien kieltä).

608. hantit puhuvat iseille muistajaisissa
käydessään.

609. hantien sieluihin kuuluu ort (liikkuu linnun 
ja ihmisen hahmossa).

610. hantien mukaan ort matkaa kuoleman
jälkeen alavirtaan (kuolleiden maahan).




611. hantien mukaan ort voi poistua kehosta 
ihmisen nukkuessa ja tavata muita henkiä 
(kertoo kokemuksistaan unissa).

612. hantien mukaan ort voi ilmestyä  
sukulaisten unissa.

613. hantit kutsuvat ortia vaeltavaksi sieluksi. 

614. hantien mukaan ihminen joka ei halua 
mennä kuolleiden maahan voi pysyä maan 
päällä ortin hahmossa (sukulaisten luona 
vieraillen).

615. hantien sieluihin kuuluu ulam-is
(uneksiva-itse, voi ilmestyä metson tai teeren 
hahmossa).

616. hantien mukaan ulam-is elää metsässä
ja tulee nukkuvan ihmisen luokse.

617. hantien mukaan ulam-is kuolee ihmisen
kuollessa (voi joutua vahingollisten henkien 
saaliiksi, johtaa kuolemaan).

618. hantit yhistävät ulam-isiä nukkuvan
vaatteisiin.

619. hantien sieluihin kuuluu henkisielu lil
(pikku sielu).

620. hantit yhistävät liliä urheuteen.

621. hantien mukaan lil pysyttelee kehossa 
(poistuminen johtaa voimattomuuteen ja 
väsymykseen).

622. hantit pitävät liliä nopeana ja
linnunhahmoisena.

623. hantit yhistävät liliä mieleen 
(uskotaan elävän päässä, etenkin 
hiuksissa).

624. hantien mukaan hiusten 
vahingoittaminen satuttaisi liliäkin
(vrt. omat eli pitkät hiukset).

625. hantien mukaan lil syntyy kuoleman 
jälkeen sukulaislapseen jolla havaitaan 
tuttuja piirteitä (jälleensyntyvä sielu).

626. hantien viidettä sielua yhistetään
elinvoimaan ja jälleensyntymään.

627. nenetsit kutsuvat mieltä sanalla ji
(vrt. ji=vesi).

628. nenetsit kutsuvat henkeä sanalla jint.

629. nenetsit kutsuvat varjoa sanoilla tid ja tjid.

630. nganasanit kutsuvat varjoa sanoilla
tsiapa ja tsiopa (tsi-apa, vrt. päivä-emo).

631. nenetsit kutsuvat itseä sanoilla kalyeq 
ja xar (kaly-eq, vrt. eki, vrt. kar-hu).

632. enetsit kutsuvat itseä sanoilla ker ja kere 
(vrt. keralla, vrt. tikan nimet).

633. nganasanit kutsuvat itseä sanoilla ngona
ja nona (vrt. nonna).

634. nenetsit kutsuvat itseä sanoilla pitta, 
pid ja pixd (vrt. pitää).

635. enetsit kutsuvat itseä sanoilla pudu ja 
pudodo (pud-odo, vrt. pudota, puutua).

636. nenetsit kutsuvat itseä sanoilla xar, 
xarn, xarta ja xaryiq (vrt. xarye=pelästyttää, 
vrt. karttaa, kari, kaarna).

637. nenetsit kutsuvat henkeä / henkäystä
sanalla jind (vrt. jind=ilma).

638. nenetsit kutsuvat varjoa sanoilla tid ja tjid
(vrt. tietää).

639. nenetsit kutsuvat henkeä sanalla ji
(vrt. ji=mieli, vrt. jippo).

640. nenetsit kutsuvat elämää sanalla jil
(vrt. il-sielu, el-ää).

641. metsänenetsit kutsuvat sielua / henkeä 
sanalla syeju (sy-eju, sye-ju).

642. tundranenetsit kutsuvat henkeä sanalla yintq
(yin=jin, vrt. jind).

643. selkupit kutsuvat mieltä sanalla tani
(vrt. taina, tana, tanninen).

644. selkupit kutsuvat henkeä / sielua sanalla
ilsan (ils-an, il-san).

645. selkupit kutsuvat varjoa sanalla keti
(vrt. ke-eti, kesi, keto).

646. selkupit kutsuvat varjoa sanalla tika
(tikat=ihmisten varjoja, eläinhahmoisia
suojelushenkiä).

647. selkupit kutsuvat henkeä / henkäisyä 
sanalla keyi (ke-yi).




648. "ta siitä se tsiipastu, se on semmoni ittsehes 
ottajani" (itseensä ottaja, tsiipastu=suuttui).

649. "hengi tikettäy" (tikettää eli tykyttää).

650. "kai hengi tikkamah rubei, ku hyppäin ylähän"
(tikkamah eli tykyttämään, vrt. sydän).

651. "kuni hengi rinnas tikkau, ga ynnä i eleled"
(tikkaa rinnassa, vrt. tika=varjo).

652. "tiddon kaimai" (meni tajuttomaksi, 
vrt. kaimata=saattaa).

653. "tiddoz on virui" (tiddoz eli tietoisena,
tajuissaan).

654. "täydeh tabas suutud, sit sanuo puuttuu pahoi" 
(suutut täyteen tapaan).

655. "sil on tozi taba" (tosi tapa, paha sisu).

656. "tavale valdoa ei pie andoa" (antaa tavalle 
valtaa, vrt. tunteille).

657. "pahas tavaz löi" (pahassa tavassa).

658. "hänell on hyvä taba" (vakaasta ja 
tyynestä).

659. "sid ärdyi sanomah pahas tavaz"
(hyvä ja paha tapa, vrt. myönteinen ja 
kielteinen).

660. "tabauvu tundohos" (tuntohosi, 
vrt. järkiisi).

661. "puhalla puhtahasta hengestäs toratanner" 
(toratantereet, kuolleiden henkien sijoja).

662. "elä ite, tule tänne" (lapselle, itke, 
vrt. varjosielu itse).

663. "humalaz oldih velleksed, ei tietty ni itsiedäh"
(tiedetty itseään).

664. "hengiloukko, vie umbistumatta" 
(henkiloukko eli aukile, lapsen päässä).

665. "uravuizissah kävelöy, ei tijjä n ittsiedäh"
(tiedä itseään).

666. "uravuspäivis kai elod menetti" 
(uravuspäivis eli hulluuksissaan,
vrt. ur-ava).

667. "mies makoau, osa valvou"
(osa eli suojelushenki, vrt. lintuhenget).

668. "miun onni hyvin valvonut on täh asti"
(onni ja osa, suojelushenkien nimiä).

669. "hengen varattavah kohtah työndi"
(hengen varottavaan, vaaralliseen).

670. "heng on varattavu voinal mennez" 
(varattavu=suojeltava taioin, voinal=sotaan).

671. "omoa kuvahastu varoat sinä tyhjeä"
(kuvahastu eli varjoa).

672. "kun nähtih jotta henki varmah oli 
männyn nin siinä itettih" (kuolleen äärellä, 
männy, vrt. mänty).

673. "henkie varteimah" (vartioimaan,
vrt. vartoa=odottaa).

674. "piän vastah se ukk eläy, ei varoa ni midä"
(elää pään vastaan).

675. "piäle vastah lähti" (päälle vastaan,
kuoleman vaaraan, p-ää, vrt. aa-sielu).

676. "en mie anna itsen aigah ittsiedäni tappoa, 
kui voinen vassata" (itsen aikaan, tappaa itseäni, 
vrt. itsen puolustaminen).

677. "midä sinä vastoad minuudani, vahnemboa 
ittsie" (vanhempaa itseä, vrt. vanhempaa 
varjosielua).

678. "kuvahaine vilmahteleh seinäl" 
(kuvahaine eli varjo, vrt. vilma).

679. "niin ov vilu pirtti, jotta henki näkyy"
(henki eli hengitys).

680. "itsel on viluine, teä pilveksez"
(itsellä viluinen, vrt. minulla).

681. "hengi virrotettih vedeh männyöl"
(virvotettiin henki).

682. "hengenteriz on, vitskuu da vätskyy" 
(hengen terissä, vrt. toreissaan).

683. "otin voloohkat, ed mius piänahkua ota" 
(ota päänahkaa, vrt. heimosodat, vihollisten 
jälleensyntymisen estäminen).

684. "onhan sitä omoatuntuo teälläki vähän"
(omaa tuntoa, vrt. omat=perhe, suku,
yhteinen tunne oikeasta).

685. "muga on mennyh, kai on yks kuva vai"
(yksi kuva, vrt. haamu).

686. "kui yks kuva on, moizeks on häi loppevunuh"
(kuva itsestään, vrt. kuvatus).

687. "ylbevys toitsi menettäv oman itsen"
(menettää itsen, vrt. itse=oikea itse,
hyvä ja terve itse).

688. "ylen on ylbei, ei ni kenen ker sovi elämäh"
(ylen ylpeä, vrt. yl-sielu, ylinen).

689. "älä ylen ylbieks mene" (vieraana 
pidetty piirre, vrt. maan eli aan läheisyys).

690. "ylbeneksendeli ga lieveni järelleh"
(ylpistyi ja lieveni järelleen, vrt. päähän 
käyminen, liian kovaa meneminen).

691. "ku heng yldännöy, ga luaji" (henki 
yltää=sallii, antaa myöten).

692. "jo ägenöö, jo taba nouzoo" (ägenöö 
eli vihastuu, tapa=tunteet).

693. "ägehissäh lähti" (suutuksissaan, 
ei ollut oma itsensä).

694. "anna vai kodvaine menöö, ga ägevyz lopeh"
(äkäisyys loppuu, menee ohi, vrt. tunteiden 
pitäminen sielujen toimintana).

695. "älä minum peäl ärjähtäi, tidd ittsiedäz" 
(tiedä itseäsi, hillitse).




696. udmurtit pitävät lul-sielua elävien henkenä
ja urt-sielua kuolleiden henkenä (jälkimmäinen 
muuttuu kuoleman jälkeen yöperhoseksi, 
urt buböli).

697. udmurtit kutsuvat elämän antavaa henkeä 
sanoilla lul-vir sotis peri (hän joka antaa 
hengen ja veren).

698. udmurtit kutsuvat elämän ottavaa henkeä 
sanoilla lul bastis peri (hän joka ottaa olemisen 
pois).

699. hantien sieluihin kuuluu is (varjo) ja ur 
(suojelushenki, auttaa ja suojelee ihmistä joka 
päivä, vrt. ur ava).

700. hantit kutsuvat is-sielua sanoilla is-xor 
(itsen-kuva, sieluvarjo).

701. hantit pitävät isiä sieluista näkyvimpänä 
(sidoksissa ihmiseen tai asiaan josta kuvastuu,
kadotessaan ihminen sairastuu). 

702. hantien mukaan is seuraa ihmistä hautaan 
minkä lähellä jatkaa elämäänsä ("nälkää ja janoa 
tuntien").

703. hantien mukaan is-sielut puhuvat keskenään 
(vrt. pitävät seuraa toisilleen, iseille puhutaan 
haudoilla käytäessä).

704. hantien mukaan urt-sielu liikkuu linnun 
tai ihmisen hahmossa (kuoleman jälkeen matkaa 
alavirrassa sijaitsevaan tuonilmaiseen).

705. hantien mukaan urt liikkuu ihmisen 
nukkuessa ja kohtaa matkoillaan kaikenlaisia 
olentoja (vrt. unet).

706. hantien mukaan urt voi karata vahingollisia 
henkiä pelästyessään (jolloin ihminen sairastuu,
vrt. pelästymisen aiheuttamat oireet).

707. hantien mukaan urt voi jäädä vaeltamaan 
maan päälle (sukulaisten ja lapsien luona 
vieraillen, kutsutaan "vaeltavaksi urtiksi").

708. hantien mukaan urt (uras uj, sielu eläin) 
voi yrittää viedä kuoleman jälkeen toisten sieluja 
(koston tai ikävän ajamana).

709. hantien sieluihin kuuluu linnunhahmoinen 
ulom-is (uneksiva sielu, voi ilmestyä koppelon 
tai naarasteeren hahmossa, kutsutaan myös 
metsäsieluksi).

710. hantien mukaan ulom-is elää metsässä 
mistä tulee nukkuvaan ihmiseen (häviää ihmisen 
kuollessa ja päinvastoin, vrt. ulompi is).

711. hantien mukaan ulom-is voi elää ihmisen 
vaatteissa tietyn ajan (etenkin yöllä kuolleen, 
pidetään syynä vaatteiden ripustamiseen haudan 
viereiseen puuhun).

712. hantien sieluihin kuuluu henkisielu lil 
(pikku sielu, jälleensyntyvä sielu).

713. hantit pitävät liliä linnunhahmoisena 
(nopea liikkeissään).

714. hantien mukaan lil pysyttelee ihmisen 
lähellä (poistuminen johtaa voimattomuuteen 
ja väsymykseen).

715. hantit yhistävät liliä mieleen, päähän ja 
hiuksiin (vrt. hiukset elinvoiman lähteenä).

716. hantien mukaan hiusten leikkaaminen 
tuhoaa lil-sielun (vrt. karkottaa, kasvavat 
takaisin).

717. hantien mukaan lil lentää linnunhahmossa 
yliseen muistajaisten jälkeen (päivän ja kuun 
väliin, vrt. mistä palaa takaisin päivän tai kuun 
säteessä).

718. marien mukaan pelästyminen voi karkottaa 
ihmisen ort-sielun (vrt. henkiset oireet).

719. virolaiset kutsuvat henkisielua sanalla leil 
(vrt. leila, leili, vrt. kuolinnuket). 

720. komien mukaan henkisielu lol haihtuu 
kuoleman jälkeen ilmaan ("kuin höyry").

721. komien mukaan lol voi ilmestyä nukkuvasta 
hiiren hahmossa ja mennä takaisin höyryn 
hahmossa (mikä herättää ihmisen).

722. udmurttien mukaan henkisielu lul liikkuu 
perhosen hahmossa (tulee ihmisen suusta, 
lentää veteen ja puun koloon, lopulta palaa 
takaisin suuhun, vrt. aa tuuti lulla).

723, komien mukaan ort-sielu voi näyttäytyä 
sinisessä suotulessa (vrt. virvatulet).

724. komien mukaan ort toimii suojelushenkenä 
(ilmestyy toisten unissa ja sinisissä iholäikissä,
suojelemansa ihmisen näköinen).

725. mansien mukaan ihmisen metsäsielu huutaa 
metsästä kuoleman edellä (aikuiselle aikuisen 
äänellä, lapselle lapsen).

726. mansit sanovat metsäsielun huutaessa 
"jos sukulaiseni kuolee, tule lähemmäs" 
(lähestyy tai lentää pois, vrt. ihmistä kohti
tulevat linnut).




727. saamelaiset kutsuvat ihmisäänellä ääntelevää 
lintua suoje-loddeksi (liikkuu öisin, vrt. suojelija,
pidetään noitien suojelushenkenä).

728. suojelushengen uskotaan kulkevan ihmisen 
edellä (saapuu perille ennen ihmistä, vrt. etiäiset,
varjon liikkeet).

729. suojelushengen uskotaan varoittavan vaaroista 
(korvien soiminen, nenän kutiaminen).

730. kuolleen itsensä ei uskota liikkuvan vaan 
varjonsa (vrt. haudalle jäävät sielut,
kotiin palaavat sielut).
 
731. marien mukaan peili voi viedä ihmisen kuvan 
tai varjon (yhden sieluista, vrt. peilien aiheuttama 
pinnallisuus ja itsekeskeisyys).

732. udmurttien mukaan kaikella elävällä on 
urt-sielu (heinistä puihin, vedestä tuleen).

733. udmurttien mukaan puiden ja heinien urtit 
liikkuvat pienten perhosten hahmossa
(ihmisten urttien tavoin).

734. marien mukaan urtinsa menettänyt maa 
kuivuu karuksi (veden muuttuessa myrkylliseksi
tai pahanmakuiseksi).

735. mordvalaiset kutsuvat hahmoa sanoilla 
caco ja saco (vrt. sa-aso).

736. mordvalaiset kutsuvat luonnetta sanalla kor 
(vrt. kar).

737. mordvalaiset kutsuvat hengittämistä sanalla 
leksems (vrt. leksa).

738. mordvalaiset kutsuvat lentämistä sanalla 
livtams (vrt. liuta, liitää).

739. mordvalaiset kutsuvat mieltä sanalla mel 
(mels ledems=muistua mieleen, mels tujems
=miellyttää).

740. mordvalaiset kutsuvat henkeä / sielua 
sanoilla ojme ja oyme (oi-me, o-ime, ome,
ojmams=levätä, rauhoittua).

741. mordvalaiset kutsuvat varjoa sanoilla sulej 
ja suley (vrt. sulevi, sulo, sulle).

742. mordvalaiset kutsuvat hahmoa sanalla saco 
(sacoms=syntyä, vrt. sasse, sassiin).

743. mordvalaiset kutsuvat voimaa sanalla vij 
(vijev=vahva).

744. mordvalaiset kutsuvat aavetta sanalla copaca 
(so-pasa, sop-asa, vrt. puhua soopaa).

745. mordvalaiset kutsuvat yllättymistä ja 
ihmeissään olemista sanalla divamo 
(vrt. tivahtaa).

746. mordvalaiset kutsuvat mieltä sanalla udem 
(arsems=ajatella, kemems=uskoa, carkodems
=ymmärtää, sodams=tietää, tonavtnems=oppia,
vrt. utelias).

747. udmurtit kutsuvat varjoa sanoilla sajul 
ja vuzer (kuzjo=aave, henki).

748. udmurttien mukaan ihminen muuttuu 
kuoleman jälkeen puuksi (jokaisella latvallisella 
puulla henki jonka kanssa voi puhua).

749. udmurtit pyytävät hiljaisena syntyneelle 
henkeä sanoin kulemjos, peresjos, sjotele solo lul
(kuolleet, vanhat, antakaa hänelle lulinsa).

750. marit yhistävät ört-sielua pelästymiseen 
(örtem kaen=olin peloissani, iktazkön örtshym 
koltash=pelästyttää toinen, ört luktash
=pelästyttää, ört purash=rauhoittua).

751. marien sieluihin kuuluu tson (sisin, sydän, 
tsonzo aru=olla vilpitön, olla sydämellinen, 
tsonzo tarvanen=olla liikuttunut).

752. marit sanovat tsonzo korzesh (hän kärsii), 
tsonem kuana (tunnen iloa), tsonem lyshken
(tunsin helpotusta), tsonem pudyrana (olen 
levoton), tsonem puren (tunsin eläväni),
ja ulo tsono dene (täydellä sydämellä, 
vilpittömästi).

753. marit kuvailevat tsonin hyvinvointia 
sanoin tsonesh shyshmyj (se tuo sisimpääni 
iloa ja rauhaa), tsonzo ylyzyn (hänen 
sydämensä yleni), tson nöltyn (iloissaan, 
täynnä intoa), tsonym luktyn puash (olla avoin, 
ilmaista itseään), tsonym potsash (olla vilpitön, 
avautua toiselle) ja tsonym lushtarash 
(purkaa sydäntään, kertoa tunteistaan).

754. marit kuvailevat tsonin pahoinvointia 
sanoin tsonshtem ulo (se kalvaa sisintäni), 
tsoneshyze lapkan tsutsesh (hän tuntee 
itsensä loukatuksi), tsonlan shuash (käydä 
hermoille, olla ilkeä), tsonym jylaltash
(aiheuttaa huolta), tsonym kotskash (elää 
sisintään vastaan, väsyttää itseään) ja tsonysh 
shyvalash (loukata toista, olla tunteeton).

755. marit sanovat tsonzo ruj tsutsyn
(hänen sydämensä hypähti).

756. marit sanovat tson lekshash gaj kytskyrash 
(huutaa sydämensä kyllyydestä).

757. marit kutsuvat puhdasta sydäntä sanoilla 
jandar tson dene.




758. marien sieluihin kuuluu körgö (sisin, syvin,
ö=o, vrt. korko, orko).

759. marien körgö-sielua yhistetään mieleen
(körgö dene=itsekseen, omissa ajatuksissaan,
körgö ilysh=sisäinen elämä, henkinen elämä,
körgö shonymash=sisäiset ajatukset, körgö 
ushakyl=alitajunta).

760. marit kutsuvat sisäpuolta / nurjaa puolta 
sanoilla körgö vel.

761. marit kutsuvat sisempää ääntä / rintaääntä 
sanoilla körgö jyk.

762. marien körgö-sielua yhistetään iloon 
(körgö kuan=sisäinen ilo, salainen ilo) 
ja intoon (körgö tul=sisäinen into, 
sisäinen tuli).

763. marien sieluihin kuuluu vuj eli pää 
(vuem pördesh=pääni pyörii, pyörryttää, 
vujym kysh=pidä pääsi ylhäällä).

764. marit kutsuvat kuolemista ja hulluksi 
tulemista pään menettämiseksi (vujzo 
jomyn=menettää pää, vujzo pudyranen
=tulla hulluksi).

765. marit kutsuvat hourimista ja unissaan 
puhumista sanoilla vyj dene kutyrash
(vyj=vuj).

766. marit kutsuvat itsepäistä sanoilla vujym 
puydymo (vujym puash ogyl=pitää päänsä).

767. marit kutsuvat itsekseen / hiljaa olemista 
sanoilla vuj ora dene ja shke vujzo dene 
(olla omassa päässään, vrt. ajatuksissaan).

768. marit kutsuvat henkeä ja hengitystä 
sanoilla shylysh ja shylaktysh (poro shylysh
=hyvä henki, shy-lysh, vrt. suu-lus, sul-us).

769. marit kutsuvat henkeä ja hengitystä 
sanalla tyn (vrt. tunne).

770. marit kutsuvat elävöittämistä / hengen 
puhaltamista sanoilla shykyshym purtash
(vrt. sukushum).

771. udmurtit kutsuvat henkeä sanoilla yros 
ja pelt (möl yros=tuulen henki, vrt. uros, 
mölli, pelto).

772. udmurtit kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 
lul, lul-sjulom ja lulpush (push, pus=sisus,
sjulom=su lom, si ulom).

773. udmurtit kutsuvat itseä sanoilla asse ja atsiz
(ats-iz, vrt. sukulaisnimet).

774. udmurtit kutsuvat sydäntä sanalla sjulem 
(su-lem, siu-lem, si-ulem).

775. udmurtit kutsuvat sisua sanoilla push kuzym, 
jun lu, jum luon, syl, sylon ja pushkes.

776. udmurtit kutsuvat päätä sanalla jyr 
(vrt. jyri, jyrki, vrt. jur, jurri).

777. unkarilaiset kutsuvat henkeä sanoilla lelek, 
lehelet ja lelegzet (suttogva=henkensä alla, 
lel-ek, leh-elet, lel-egzet).

778. unkarilaiset kutsuvat itseä sanalla ön 
(önzö=itsekeskeinen, öntudatos=itsetietoinen, 
önbecsules=itsetunto, ö=o, vrt. on, onni).

779. unkarilaiset kutsuvat sydäntä sanalla sviz 
(szivszelhudes=sydämen lyönti, vrt. sisä, sisin,
sisus, vrt. huti).

780. unkarilaiset kutsuvat sisua ja sisintä 
sanoilla belseje, legjava, lenyege, magja ja veleje
(yhdyssanat=haltijoiden nimiä).

781. unkarilaiset kutsuvat päätä sanoilla fej ja fö 
(f=p, vrt. peijaiset, pöljä).

782. ersalaiset kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 
duh ja ojme (vrt. tuhka, juha, omena).

783. ersalaiset kutsuvat itseä sanoilla es ja es prja 
(vrt. esa, esi, essi).

784. ersalaiset kutsuvat sydäntä sanoilla sedej, 
tov ja jadra.

785. ersalaiset kutsuvat sisusta sanoilla potmo 
ja tov (vrt. tovi, pottu).

786. ersalaiset kutsuvat päätä sanoilla prja, ned 
ja pe (vrt. parjata).

787. moksalaiset kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 
vajme ja vajmo (vrt. vaimea, vaimo).

788. moksalaiset kutsuvat henkeä / sielua sanoilla 
ez ja ava (vrt. esko, aava).

789. moksalaiset kutsuvat itseä sanoilla es ja prä.

790. moksalaiset kutsuvat sydäntä sanoilla sedi 
ja sezom (vrt. setä).

791. moksalaiset kutsuvat sisusta sanoilla sezom, 
tov, potma ja pärma (vrt. paarma).

792. moksalaiset kutsuvat päätä sanoilla pe ja prä.




793. marit kutsuvat varjoa sanalla ormantse 
(or-man-tse, orm-antse).

794. marit kutsuvat varjoa sanalla ymyl 
(ymyl gaj koshtash=seurata kuin varjo, 
kolyshyn ymylzym uzash=nähdä jonkun 
varjo).

795. marit kutsuvat epäilystä sanoilla ymylyshtö 
lijash (ymyl=umul=varjo).

796. marit kutsuvat kasvoilla näkyvää surun 
varjoa sanoilla ojgyrymo ymyl.

797. marit kutsuvat hahmoa / muotoa sanalla 
tysaka (maska ajdeme tysaka nalesh=karhu ottaa 
ihmishahmon, vrt. nalle=karhun ihmishahmo).

798. marit kutsuvat ulkomuotoa sanalla syn
(syn gyts vozash=laihtua ja tulla kalpeaksi, 
vrt. sun, synty).

799. marit kutsuvat muotoa / ilmettä / luontoa 
sanalla tys (tsyn tysym shyltash=peittää todellinen 
luontonsa, vrt. tuska, tuisku).

800. udmurtit kutsuvat varjoa sanalla vuzer 
(vus-er, kuva=tuset, sured).

801. unkarilaiset kutsuvat varjoa sanoilla arny 
ja arnyek (muoto=alak, vrt. aarni).

802. ersalaiset kutsuvat varjoa sanalla sulej 
(hahmo=tus).

803. moksalaiset kutsuvat varjoa sanoilla kulyen 
tsilf (hahmo=lik, mator, tsilf, vrt. likistää,
vrt. kul, kulli, kuli-eno).

804. unkarilaiset pitävät hiusten leikkaamista 
rangaistuksena (yhteydessä ihmisen 
hyvinvointiin, vrt. henkisielun sija).

805. unkarilaiset kutsuvat haamua sanalla 
kisertet (kisert=kummitella, uskotaan voivan 
ilmestyä tutussa hahmossa ja johdattaa suolle 
tai veteen, kis-ertet, vrt. kissa).

806. nganasanit yhistävät sieluun silmiä, 
nenää ja korvia (uskotaan olevan yhteydessä 
kaikkiin tärkeimpiin elimiin).

807. virolaiset kutsuvat perhosen hahmossa 
olevaa henkeä / sielua sanoilla hingeliblikas
(hinge=henki, liblikas=perhonen).

808. virolaiset kutsuvat eläimen / hyönteisen 
hahmossa olevaa henkeä / sielua sanoilla 
hingeloom.

809. virolaiset kutsuvat suojelushenkeä sanalla 
kaitsja (kaitsija, vrt. saamen kaddz).

810. virolaiset kutsuvat aaveita sanoilla lummutis 
ja varjuline (vrt. lumo, luimuilla).

811. obinugrilaiset pitävät henkisielu liliä yksilön 
luonteen ilmentymänä (vrt. lilli, ili).

812. obinugrilaisten mukaan lil elää hiuksissa tai 
pään laella (vrt. aukile).

813. obinugrilaiset pitävät liliä linnunhahmoisena 
(noita voi lähettää lilinsä hakemaan tietoa).

814. obinugrilaisten mukaan päänahan ottaminen 
tuhoaa tai vangitsee vihollisen lilin.

815. obinugrilaisten mukaan varjosielu pysyttelee 
kuoleman jälkeen jonkin aikaa kodin lähellä jonka 
jälkeen matkaa pohjoiseen kuolleiden maahan 
(varjon jäädessä haudalle ruumiin maatumiseen
asti, kaksi eri varjoa).

816. obinugrilaisten mukaan is (varjosielu) elää 
tuonilmaisessa saman ajan mitä eli maan päällä 
(nuortuen vanhenemisen sijaan, lopulta palaa 
maan päälle hämähäkin tai hyönteisen hahmossa,
vrt. toinen jälleensyntyvistä sieluista).

817. mordvalaiset sanovat ojmeze liss (hänen 
henkensä lähti) ja ojmenze noldas (hän syrjäytti 
henkensä).

818. mordvalaiset kutsuvat henkisielua sanoilla 
ojme (moksa), vajmä (moksa, vrt. vaimo) ja arne 
(ersa, vrt. aarne).

819. mordvalaisten mukaan henkisielu elää vain 
kerran (poistuu viimeisessä henkäyksessä).

820. mordvalaisten sieluihin kuuluu varjoon 
yhistetty suojelushenki tsopatsa (moksan 
sopatsa, uskotaan jäävän elämään kuoleman 
jälkeen, voi ottaa linnun hahmon).

821. mordvalaisten mukaan ört-sielu poistuu 
unen, henkimatkan ja tajuttomuuden aikaan.

822. mordvalaisten mukaan ört-sielu voi jäädä
kummittelemaan maan päälle kuoleman jälkeen 
(toisen tiedon mukaan matkaa tuonilmaiseen, 
vrt. kuolinsyy, kuolla oikein=syntyä uudestaan).



saamelaisten henkisanastoon kuuluu 
varda, vaarda (hahmo, ulkoasu, vrt. 
ottaa varteen), cegga, ceega (sisukas, 
itsepäinen), jiegg, jiega (henki), 
vuoina (henki, vrt. vu-oina), vuoinastim 
(henkäys), vuoinad, vuoinam (hengittää), 
vuoinastid, vuoinast (hengähtää), 
suoiva, suoivuu (varjo, vrt. su-oiva,
suo-iva), suoivanistid (varjostaa, 
vrt. suivaantua), kumattallad (kummitella), 
siedalud (hengästyä, vrt. sietää), 
sohalud (hengästyä), kome, komme (kumma, 
kummitus), kove (kuva), mustokove 
(muistikuva), jiejah (itse), jece, jeedje, 
jiihtja, iehtja, ietj (itse, vrt. je-edje,
ji-ihtja, haltijanimet), syeiji, syeji 
(kuolleen henki, vrt. sy-eji), jiermi, jerme, 
jiermie, jierbmee, jierpmie, jierme (järki,
vrt. ji-ermi), jierbme, jiermi, jeärmm, jirm, 
jirme (järki), häämi (hahmo, ulkomuoto, 
vrt. haamu, häämöttää), vuoinalas, vuoinalii 
(hengellinen), jiocc, jicc, jies, jiesee 
(itse), siiskis, siskii (sisus, vrt. käpyjen 
nimet), luandu (luonto, luonne), siälu (sielu, 
vrt. si-alu, si=päivä), enke, hiegge, heägga, 
hiekka, hägga (henki, vrt. hiekasta eli maasta
tuleva, vrt. heka, he-akka), haegga, jiegga, 
jiogg, jing, jiellem (henki, vrt. nenetsien
hae hae), ies, jies, jiec, jiocc, jizz, jicc 
(itse), miele, miälla, miella, miela, mioll, 
mill, mele (mieli, vrt. malla, milla),
siiskab, siiskmos, siiskaz (sisempi, sisin),
väimmas, väimmsos (sisukas, vrt. vaimo,
sielujen nimiä), alnnes tobddad (tuntea 
omassa tunnossa), cuuddes (aave, vrt. tsuudit),
jiellemviokk (elinvoima, viokk=voima),
sommsäppleejaz (elohiiri), calmmlougg 
(elohiiri, vrt. silmä), häämm (hahmo, muoto,
vrt. hä-ämmä), ooblek (hahmo), jioglvaz 
(hengellinen), jioggtem (hengetön), 
jioggsaz, jioglvaz (henkinen), vuoinstos 
(hengenveto), vuoinni (hengittäjä), 
vuoinstok (henkäys), sookkmos (hengittäminen), 
vuoinnjos (hengitys), jiijjas-sormm 
(itsemurha), jiocchiavtummus (itsemurha), 
jiijjestobdd (itsetunto), jiocckaamm 
(itsetunto), jeärmmvuott (järkevyys), 
kumm (kumma, kummitus), cuuddes (aave, 
kummitus), keunnj (kuvajainen, vrt. ke-unja),
luandd (luonne), luatt (luonto), luattjielli 
(luontokappale), cuddoottad (kummitella,
vrt. tsuudit), cuudnastted (kummastella), 
eetted, eettled (ilmetä, ilmestyä, vrt. eetu, 
etiäinen), ilmstoovvad (ilmetä, ilmestyä),
oddoottad (ilmetä, ilmestyä), ooccndoottad, 
ocndoottad (ilmetä, ilmestyä), voddoottad 
(ilmetä, ilmestyä), cuäjtoottad (ilmetä, 
ilmestyä), haamstoovvad (hämmästyä), 
hirmstoovvad (hämmästyä, vrt. hirmustua),
radsked (hengästyä), sookkad (hengittää,
vrt. kidusten nimet), sooggted (hengästyä),
kuätkac (ydin), vääimas (ydin, vrt. vaimo
-sielu), ood (ydin), njiccjos (ydinluu), 
tabdd (ydinluu), muatt (muoto), kaamm, komm 
(omatunto, vrt. ka-amma), seall (sielu),
väimm (sisin, sielu), väimmsosvuott 
(sinnikkyys, sisu), väimmjuurd (vakaumus,
vrt. juurta jaksaen), oott (varjo, vrt. 
oottaa), keeunik (varjo), seera (voima),
viokk (voima), odd, oodd (tapa, tottumus),
jiargg (tapa, tottumus, vrt. jarkko),
nääll (tapa, tottumus, vrt. naali),
vuekk (tapa, tottumus), caad (sydän), 
caddoovvad (suuttua, sydämistyä), 
väimmsuonn (sydänlanka, vaimosuoni),
cuudd (sisälmykset), oocc (pääntie, 
vrt. pääsielun), uami (oma, vrt. ami, 
aamu) ja cuavvai (ihmistä seuraava, 
vrt. cu-ava).